European Economic
and Social Committee
Kilpailukyvyn parantaminen yhteisen vaurauden edistämiseksi: työnantajat-ryhmän uudet painopisteet
Työnantajat-ryhmän puheenjohtaja Stefano Mallia
Ryhmämme äskettäin hyväksyttyjen painopisteiden keskeisenä tavoitteena on kilpailukyvyn parantaminen yhteisen vaurauden edistämiseksi.
Jotta kyettäisiin vastaamaan nykyisiin maailmanlaajuisiin haasteisiin, poliittisen asialistan kärkeen on asetettava kilpailukyvyn priorisointi ja liiketoiminnalle suotuisan toimintaympäristön luominen, ja niitä on tuettava konkreettisilla politiikkatoimilla.
Yritysystävällisessä EU:ssa kilpailukyky perustuu tukien ja protektionismin sijaan huippuosaamiseen ja terveeseen kilpailuun, ja yrityksillä on kilpailukykyinen pääsy kaikkiin tarvittaviin tuotantoresursseihin. Yritysystävällinen EU tarkoittaa myös sitä, että sääntelyllä edistetään liiketoimintaa ja tuottavuutta, hallinnollinen taakka on mahdollisimman pieni ja sisämarkkinat toimivat kattavasti. Lisäksi yritysten ja päätöksentekijöiden välinen vankka luottamus on keskeinen tekijä investointien houkuttelemisessa, ja on turvattava EU:n yritysten edut suhteessa kansainvälisiin kilpailijoihin.
Kehotammekin, että ensisijaisiksi painopisteiksi asetetaan kymmenen yritysystävällistä politiikkatoimea:
- Uudistetaan merkittävästi sääntelyjärjestelmää
- Luodaan tuottavia innovointijärjestelmiä, joissa keskitytään investointeihin ja innovaatioon
- Parannetaan teknologisia valmiuksia puolustuksen ja turvallisuuden aloilla sekä vihreässä siirtymässä ja tuetaan teknologia-alan startup-yrityksiä
- Vahvistetaan teollisuuspohjaa
- Luodaan yhdentyneet rahoitusmarkkinat kehittämällä pääomamarkkinaunionia ja pankkiunionia
- Parannetaan työvoiman saatavuutta
- Vahvistetaan energia- ja liikennejärjestelmiä
- Luodaan tasapuoliset kaupankäynnin edellytykset
- Edistetään yrityslähtöistä vihreää siirtymää
- Tehostetaan julkista taloutta.
Nämä toimet ovat kiireellisiä, jos halutaan hyödyntää kilpailukykyisten yritysten myönteisiä vaikutuksia EU:n talouden vakauden ja maailmanlaajuisen vaikutusvallan edistämiseksi.
Lettan ja Draghin raportit olivat hälytyssignaali: ellei EU palauta kilpailukykyään, se voi joutua tekemään vaikeita kompromisseja hyvinvointia, ympäristönormeja ja perusvapauksia ajatellen.
Meillä ei ole varaa siihen.