European Economic
and Social Committee
EU tarvitsee yhteisiä toimia voidakseen puuttua systeemisiin häiriöihin vaarantamatta ympäristötavoitteitaan ja jättämättä ketään oman onnensa nojaan
ETSK esittää kahdessa hiljattain antamassaan lausunnossa tuoreimmat näkemyksensä komission vuotuisesta kestävän kasvun selvityksestä 2022, jossa hahmotellaan EU:n talous- ja työllisyyspolitiikan tulevat painopisteet, sekä euroalueen vuoden 2022 talouspolitiikkaa koskevista suosituksista. Se kehottaa noudattamaan tasapainoista lähestymistapaa, joka ei vaaranna EU:n sosiaalisia eikä ympäristöön liittyviä tavoitteita.
ETSK korostaa, että koska energian ja elintarvikkeiden hinnat nousevat jatkuvasti, kaikkein heikoimmassa asemassa olevia varten olisi luotava sosiaalinen turvaverkko. Lisäksi Euroopan keskuspankin olisi ennätyksellisen korkean inflaation vuoksi analysoitava, millaisia sivuvaikutuksia sen rahapolitiikalla on esimerkiksi kasvuun ja työllisyyteen, ja julkisen velan kasvun takia taas on saatava aikaan edistystä vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisessa.
”Komitea peräänkuuluttaa tasapainoista poliittista lähestymistapaa, jonka avulla on eritoten kriisiaikoina turvattava oikeudenmukaisuus ja huolehdittava siitä, että ympäristötavoitteista pidetään kiinni”, sanoo aihetta Kestävää kasvua koskevaan vuotuiseen selvitykseen 2022 liittyvät lisänäkökohdat käsittelevän lausunnon esittelijä Judith Vorbach. ”Tällainen lähestymistapa on EU:n aiemman, nykyisen ja tulevan vaurauden sekä entistä voimakkaamman lähentymisen ja paremman selviytymiskyvyn perusta.”
Aiheesta Lisähuomioita euroalueen talouspolitiikasta 2022 annetun lausunnon esittelijä Juraj Sipko toteaa lisäksi, että ”meidän on tehtävä yhteistyötä, jotta maailmaa parhaillaan koetteleviin, ennennäkemättömiin systeemisiin häiriöihin pystytään vastaamaan. Toimenpiteiden hyväksymisen ja täytäntöönpanon lykkäämisellä voi olla kauaskantoisia seurauksia paitsi aineellisia vahinkoja ajatellen myös ihmiselämän kannalta.” (tk)