European Economic
and Social Committee
Ihmisten tasalta – 3. kausi, jakso 19 – Länsi-Balkanin maat Euroopan Unionin ovella
Länsi-Balkanin maiden pitkällinen liittymisprosessi on jälleen palannut EU:n asialistalle. Tässä Ihmisten tasalta -jaksossa käsitellään EU:n laajentumista ja Länsi-Balkanin maita, jotka ovat edenneet eri tahtia kohti EU-jäsenyyttä.
Tämän jakson vieraamme keskustelevat vaiheittaisen ja asteittaisen yhdentymisen periaatteesta, Länsi-Balkanin alueen maiden mahdollisuuksista liittyä EU:hun ja siitä, vaikuttaako Ukrainan saama lisähuomio kyseisten maiden kanssa käytäviin neuvotteluihin.
Ionuţ Sibian, ETSK:n jäsen ja Länsi-Balkanin seurantakomitean puheenjohtaja, jonka kotimaa (Romania) liittyi EU:hun vuonna 2007, tuo kuuluviin kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä alueen tämänhetkisestä tilanteesta.
Jarosław Pietras, entinen Euroopan unionin ja Puolan valtion vanhempi virkamies, joka oli mukana Puolan EU-jäsenyyteen johtaneessa prosessissa, kertoo neuvottelukokemuksistaan ja eroista ja yhtäläisyyksistä vuoden 2004 suuren laajentumisen ja nykytilanteen välillä.
Dafina Peci, Albanian kansallisen nuorisokongressin pääsihteeri, kuvailee Albanian nuorten toiveita maan tulevaisuudesta Euroopassa.
Camille-Cerise Gessant, Agence Europen toimittaja, sekä Erisa Zykaj, Länsi-Balkanin tiedotusvälineiden EU-kirjeenvaihtaja Brysselissä, esittävät näkemyksiään alueen lehdistön tilanteesta sekä eurooppalaista poliittista yhteisöä koskevasta ideasta. (at)