EU:ssa lähes puolet harjoittelijoista työskentelee palkatta ja monet ovat ns. näennäisharjoittelussa, jossa heitä käytetään halpana työvoimana, jolla ei ole mahdollisuutta sosiaaliseen suojeluun tai muihin oikeuksiin. Euroopan komission äskettäin esittämää ehdotusta harjoittelun laadun parantamisesta EU:ssa on pidetty askeleena oikeaan suuntaan mutta arvosteltu siitä, ettei se mene riittävän pitkälle. Pyysimme lausunnon ”Harjoitteludirektiivi ja harjoittelun vahvistetut laatupuitteet” esittelijää Nicoletta Merloa kertomaan ETSK:n kannasta komission ehdotukseen sekä ETSK:n ehdotuksista harjoittelun laadun parantamiseksi ja sen varmistamiseksi, että harjoittelu on kaikkien eikä vain sellaisten nuorten ulottuvilla, joilla on siihen varaa.

Albanian nuorilla on erittäin tärkeä rooli tuotaessa maata lähemmäs EU:ta. Heidän halukkuuttaan toimia muutoksen edistäjinä ja heidän innostustaan EU:hun ei kuitenkaan useinkaan tueta riittävillä resursseilla, joiden avulla he voisivat osallistua mielekkäällä tavalla ohjelmiin, hankkeisiin ja päätöksentekoon. Tarvitaan kaikenkattavaa sidosryhmien koordinointia, jossa keskitytään nuoriin, kirjoittaa yllätysvieraamme Dafina Peci, joka on Albanian kansallisen nuorisokongressin pääjohtaja. 

Dafina Peci valittiin Albanian kansallisen nuorisokongressin pääjohtajaksi vuonna 2016 toimittuaan kaksi peräkkäistä vuotta sen puheenjohtajana. Dafina on myös opettanut vuodesta 2017 lähtien Tiranan yliopiston valtiotieteen laitoksessa. Hän oli alueellisen nuorisoalan yhteistyöjärjestön (RYCO) perustamista käsittelevän työryhmän jäsen, minkä jälkeen hän edusti Albaniaa RYCO:n hallituksessa sekä toimi nuorison edustajana sen hallintoneuvostossa. Hänellä on valtiotieteiden ja kansainvälisten suhteiden kandidaatin tutkinto sekä aluepolitiikan ja turvallisuuden maisterin tutkinto. Hän on myös erikoistunut jatko-opiskeluissa konfliktin jälkeiseen turvallisuuteen, rauhan rakentamiseen ja rauhanvälitysinstituutioihin.

Dafina Peci, Albanian kansallisen nuorisokongressin pääjohtaja

Nuoret ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita tässä ja nyt eivätkä ainoastaan tulevaisuuden johtajina. Heidän voimansa, mielikuvituksensa ja tahtonsa toteuttaa hyviä ideoita ovat ratkaisevan tärkeitä yhteiskunnan kehityksen kannalta. Nuorten aktiivinen osallistuminen kehittää demokraattisia arvoja, sosiaalista edistystä ja henkilökohtaista kasvua. Se antaa päättäjille konkreettista tietoa ongelmista, joihin on kiinnitettävä huomiota.

Albanian nuoret suhtautuvat erittäin innokkaasti EU:hun yhdentymiseen, mutta tätä innostusta ei tueta asianmukaisella tiedolla, tietämyksellä tai osallistumiskeinoilla. 

Albania voisi saada merkittävää hyötyä antamalla nuorille mahdollisuuden osallistua mielekkäällä tavalla eri ohjelmiin ja hankkeisiin. Näin nuoret albanialaiset voisivat ilmaista tarpeensa ja prioriteettinsa ja ryhtyä toimiin haluttujen muutosten tekemiseksi. 

Albanian nuorisokongressin jatkuvassa työssä nuorten kanssa on keskitytty suurelta osin ymmärtämään, missä määrin kansalaisyhteiskunnan aktivismi ja nuorten osallistuminen ovat muuttaneet yhteiskuntaa. Jotta voidaan tehostaa nuorten toimintaa ja osallistumista Albanian yhdentymisprosessiin, on ehdottoman tärkeää, että opitut kokemukset otetaan todellakin huomioon alkaen vahvoista kumppanuuksista, joissa nuoret asetetaan etusijalle, investoimalla nuoriin arvokkaana voimavarana ja edistämällä synergiaa kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien välillä. Nämä ovat mielestäni ratkaisevan tärkeitä toimia. 

Kumppanuus nuorten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa Albanian EU-integraatioprosessin edistämiseksi

Sen lisäksi, että nuoret ovat todellinen toivomme, he muodostavat EU:n tärkeimmän muutosvoiman, joka auttaa Albaniaa etenemään kohti parempaa tulevaisuutta, mutta myös kohti parasta mahdollista nykyhetkeä. Heillä on rohkeutta, ihanteita ja tahtoa toteuttaa vaikeimpiakin konsepteja. Yhteiskuntaan aktiivisesti osallistuvat nuoret paitsi kartuttavat henkilökohtaista ja sosiaalista kasvuaan myös edistävät demokraattisempaa yhteiskuntaa ja tarjoavat päätöksentekijöille arvokkaita näkökulmia moniin kysymyksiin ja suuntauksiin, jotka vaativat vastauksia. Nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja heidän osallistumisensa mielekkäällä tavalla toimiin ja ohjelmiin, joilla vastataan heidän tarpeisiinsa ja tavoitteisiinsa, olisi erittäin hyödyllistä Albanialle. 

Sen lisäksi, että osallistuminen on perusihmisoikeuskäsite, se on myös käytännön keino edistää kaikkien aktiivista kansalaisuutta. Vaikka äänestäminen ja ehdokkaaksi asettuminen ovat demokraattisen osallistumisen keskeisiä osatekijöitä, nuorten osallistuminen jokapäiväiseen elämään on muutakin. Aktiivisen kansalaisuuden edellytyksenä on osallistumisoikeus ja -mahdollisuudet, mutta myös tarvittavat keinot, tilat, välineet ja tarvittaessa taloudellinen tuki, jotta nuoret voivat vaikuttaa päätöksentekoon ja osallistua toimiin ja toimintoihin, jotka vahvistavat ja tukevat yhteiskuntaa ja tekevät siitä kestävämmän. 

Tässä mielessä kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden verkostojen laajentaminen on olennaisen tärkeää, jotta voidaan tarjota uusia paikkoja nuorten osallistamiseksi ja heidän vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämiseksi. Kansalaisyhteiskunnan organisaatiot voivat vertailla parhaita käytäntöjä, oppia toisiltaan, vaihtaa tietoja ja löytää uusia ideoita tekemällä yhteistyötä sekä luomalla verkostoja ja synergioita. Lisäksi ne voivat hyödyntää lisärahoitusta yhteisessä työssään ja koordinoida politiikkoja ja ohjelmia. Kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden toimet lisäävät nuorten vaikutusmahdollisuuksia, mikä auttaa myös vahvistamaan nuorten edustusta ja osallistumista yhteiskuntaan. 

Ajatellen niiden mahdollisuuksien ja innovaatioiden hyödyntämistä, joita nuoret voivat tuoda Albanian yhteiskunnalle raivaamalla tietä sosiaaliselle, kulttuuriselle ja taloudelliselle kasvulle, toivon että EU:n laajentuminen toteutuu ja että se innoittaa nuorten ja kansalaisyhteiskunnan aktivismia. 

Tehtävää on paljon ja tarvitaan lisätoimia nuorten mielekkään aktiivisen osallistumisen, edustuksen ja johtajuuden lisäämiseksi yhteiskunnassa. Nuorten osallistaminen edellyttää myös sellaisten tilojen luomista ja priorisointia, jotka tarjoavat tietoa ja mahdollisuuksia vuoropuheluun ja tietämyksen jakamiseen vertaisryhmien, sidosryhmien ja päättäjien kanssa.

EU:n nuorisotesti on väline, jolla pyritään varmistamaan, että nuoret voivat osallistua päätöksentekoon nykyistä laajemmin. EU:n nuorisotestiin ETSK:ssa osallistuvien järjestöjen haku on juuri päättynyt, ja ETSK:n nuorisoryhmän puheenjohtaja Katrīna Leitāne kertoo, mitä testaaminen merkitsee ETSK:n toimintaan mukaan pääseville nuorisojärjestöille.

ETSK:n nuorisoryhmän puheenjohtaja Katrīna Leitāne

Nuorten edut ovat ympäri maailman aliedustettuina poliittisessa päätöksenteossa, mutta nuoret ovat valmiita, halukkaita ja kykeneviä antamaan panoksensa. Ottamalla nuorten näkökulma huomioon ETSK:n kannanotoissa pyritään siihen, että EU:n toimintapolitiikoista saadaan edustavampia ja tuleviin tarpeisiin joustavasti vastaavia. Euroopan kansalaisyhteiskunnan kokoontumispaikkana ETSK:n tulisi olla tärkein nuorten näkemyksiä edustava EU:n elin.

ETSK on jo muutaman vuoden ajan pohtinut, miten nuorten eurooppalaisten näkemykset voitaisiin ottaa paremmin huomioon sen työssä ja EU:n päätöksentekoprosessissa. Nuorten osallistumisen virallistamista varten ETSK:hon perustettiin vuosi sitten nuorisoryhmä. Syyskuussa 2022 julkaistulla lausunnolla ”EU-tason nuorisotesti” ETSK:sta tuli ensimmäinen EU:n elin, joka sitoutui testin täytäntöönpanoon. Huhtikuussa 2024 ETSK otti jälleen suuren askeleen eteenpäin hyväksymällä ETSK:n menetelmän EU:n nuorisotestin soveltamiseksi

EU:n nuorisotesti on väline, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuorten osallistumista ja nuorisokysymysten huomioon ottamista kaikessa päätöksenteossa. Siihen liittyy kuulemisia, vaikutustenarviointeja ja lieventäviä toimenpiteitä. ETSK:ssa testaus tarkoittaa sitä, että nuorten edustajat tekevät tiettyjen lausuntojen laadinnassa yhteistyötä ETSK:n jäsenten kanssa. Käytännössä nuorten edustajat osallistuvat kokouksiin ja kuulemisiin, esittävät kirjallisia kannanottoja ja mahdollisesti seuraavat lausuntojen johdosta toteutettavia toimia. Kunkin lausunnon kohdalla yksi nuorison edustaja työskentelee kaikkien mukana olevien nuorisojärjestöjen puolesta. 

Aloite on parhaillaan täytäntöönpanovaiheessa. Tämän vuoden kesäkuussa järjestettiin nuorisojärjestöjen avoin haku, ja ETSK sai yli 100 hakemusta. Mukaan valituille nuorisojärjestöille tiedotetaan säännöllisesti tulossa olevista uusista lausunnoista, ja niiltä kysytään, ovatko ne kiinnostuneita osallistumaan jonkin tulevan lausunnon tiimoilta. Siitä, mille ETSK:n lausunnoille tehdään EU:n nuorisotesti, päättävät viime kädessä komitean jaostojen ja neuvoa-antavan valiokunnan ”teollisuuden muutokset” (CCMI) työvaliokunnat. 

ETSK:n nuorisoryhmä sai menetelmän valmisteluun apua erittäin onnistuneesta pilottihankkeesta. Kukin ETSK:n jaosto ja CCMI valitsi yhden lausunnon, ja niiden valmisteluun osallistui menestyksekkäästi yhteensä 20 nuorison edustajaa. Lausuntojen aiheet vaihtelivat talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta demokratian puolustamiseen. 

ETSK:n nuorisoryhmä pyrkii löytämään parhaan tavan osallistaa nuorisojärjestöt mielekkäästi komitean työskentelyyn. Seuraavaksi aloitamme testin soveltamisen. Menetelmää pohditaan ja parannetaan matkan varrella säännöllisesti.

Lisätietoa on saatavilla EU:n nuorisotestin soveltamista ETSK:ssa käsittelevällä verkkosivulla tai sihteeristöltä (youtheesc@eesc.europa.eu). 

ETSK:n työntekijät-ryhmä 

Suurissa monikansallisissa yrityksissä toimii tällä hetkellä yli 1 200 eurooppalaista yritysneuvostoa. Nämä elimet ovat tärkeitä työpaikkademokratian välineitä, sillä niillä on oikeus saada yrityksen keskushallinnolta tietoa ylikansallisista kysymyksistä ja esittää mielipiteensä. Tällaisia kysymyksiä ovat muun muassa ajankohtainen talous- ja rahoitustilanne sekä työpaikkojen, investointien tai uusien työmenetelmien todennäköiset kehityssuuntaukset. Eurooppalaisilla yritysneuvostoilla ei ole sopimusneuvotteluoikeutta.

Yritysneuvostoilla on yhä suurempi merkitys, sillä yritysten päätökset tehdään pääasiallisesti päätoimipaikassa mutta pannaan täytäntöön koko yrityksen laajuudelta. Eurooppalaiset yritysneuvostot auttavat työntekijöiden edustajia ymmärtämään paremmin yritysten päätöksiä. Asianmukainen tiedottaminen ja kuuleminen voi myös auttaa yritysjohtoa muokkaamaan päätöksiään niin, että ne voidaan panna sujuvasti täytäntöön kaikissa maissa. 

On kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että nykyisessä direktiivissä eurooppalaisesta yritysneuvostosta (vuodelta 2009) ja sen täytäntöönpanossa on vakavia puutteita. Kriittistä on, että monilla eurooppalaisilla yritysneuvostoilla ei ole mahdollisuutta saattaa asiaansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos niiden oikeuksia loukataan. Aiempien oikeudenkäyntien ja tuomioiden perusteella oikeudellisia epävarmuustekijöitä liittyy erityisesti tiedottamisen, kuulemisen, ylikansallisuuden ja luottamuksellisuuden määritelmiin sekä eurooppalaisten yritysneuvostojen oikeuteen käyttää asiantuntijoita (esim. oikeudellinen apu tai ammattijärjestöjen edustajat). Lisäksi useat säännökset ovat vanhentuneita ja ne on mukautettava nykyiseen globaaliin tilanteeseen. 

Yrityksillä ja niiden työntekijöillä on edessään monitahoisia haasteita, jotka liittyvät digitalisaatioon, ilmastonmuutoksen torjuntatoimiin, väestökehitykseen ja osaamiseen. Näistä juontuvat muutokset saattavat mullistaa toimintaympäristön ja vaikuttaa yrityksen kilpailukykyyn sekä sosiaaliturvaan ja työntekijöiden tuottavuuteen. Tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että toteuttamalla työntekijöiden tiedonsaanti-, kuulemis- ja/tai osallistumisoikeuksia tehokkaasti voidaan parantaa yritysten päätösten kestävyyttä ja yritysten kilpailukykyä, mikä puolestaan viittaa siihen, että eurooppalaisilla yritysneuvostoilla voi olla ratkaiseva rooli oikeudenmukaisen siirtymän toteuttamisessa. 

Direktiiviä eurooppalaisesta yritysneuvostosta on siis tarpeen tarkistaa oikeusvarmuuden ja yritysneuvostojen asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi. Panemalla tarkistettu direktiivi nopeasti ja sujuvasti täytäntöön pystytään korjaamaan nykyiset puutteet ja sovittamaan eurooppalaiset yritysneuvostot tulevaisuuden tarpeisiin. ETSK:n lausunnossa arvioidaan komission ehdotusta ja esitetään lainsäätäjille useita konkreettisia ehdotuksia siitä, miten direktiiviä voitaisiin edelleen parantaa.

ETSK on käynnistänyt uuden ohjelman kehittääkseen edelleen suhteitaan kansallisten talous- ja sosiaalineuvostojen yhteisöön. Aloitteen tarkoituksena on mahdollistaa säännöllisempi tietojenvaihto tärkeistä aiheista, suunnitelluista lausunnoista ja kertomuksista sekä hyvistä käytännöistä.

Ensimmäinen tähän ohjelmaan liittyvä vaihto suuntautui viime maaliskuussa Ranskaan, kun ETSK:n nuorisoryhmän puheenjohtaja Katrīna Leitāne teki nuorisopolitiikkaan keskittyneen kaksipäiväisen vierailun Ranskan talous-, sosiaali- ja ympäristöneuvostoon. Mitä vierailusta jäi käteen? Uusia ideoita nuorisoon liittyvien tavoitteiden edistämiseksi EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla ja nuorten odotusten huomioimiseksi kaikessa ETSK:n toiminnassa sekä uusia tuttavuuksia saman aiheen parissa jäsenvaltiossa työskentelevien kollegoiden keskuudessa. 

Katrīna Leitāne kertoo tällä videolla työvierailustaan ja hedelmällisistä keskusteluistaan Ranskan talous-, sosiaali- ja ympäristöneuvoston edustajien kanssa. 

Lisätietoja vaihto-ohjelmasta on ETSK:n verkkosivuilla

Lisätietoja saa suhteista kansallisiin talous- ja sosiaalineuvostoihin ja kansalaisyhteiskuntaan vastaavan yksikön (CSS) sihteeristöstä (EESC-ESCS-relations@eesc.europa.eu).

ETSK korostaa, että on tärkeää sisällyttää nuorisonäkökulmat EU:n politiikkoihin, ja kehottaa nuorisojärjestöjä osallistumaan ETSK:n nuorisotestiin, jolla pyritään lisäämään nuorten vaikutusvaltaa päätöksenteossa.

Avatessaan äskettäin aloitteen hakumenettelyn ETSK kehotti nuorisojärjestöjä hakemaan osallistumismahdollisuutta ETSK:n nuorisotestiin. Hakuaika päättyy 30. kesäkuuta 2024. Valitut organisaatiot valitsevat ETSK:n lausunnot, joihin ne haluavat vaikuttaa osallistumalla kokouksiin ja kuulemisiin ja antamalla kirjallisia kannanottoja. Ollakseen valintakelpoisia järjestöjen on oltava demokraattisesti perustettuja, noudatettava Euroopan ihmisoikeussopimuksen periaatteita ja niillä on oltava nuorten johtamia toimia tai päätöksentekoelimiä. 

ETSK on viime vuoden aikana toteuttanut testin pilottivaiheen, jossa nuorten edustajille eri puolilla Eurooppaa annettiin mahdollisuus osallistua keskusteluihin merkittävistä kysymyksistä, kuten demokratiasta, yhteisestä maatalouspolitiikasta ja EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan nuorisotoiminnasta. Pilottihankkeen onnistuminen on johtanut sen vakiinnuttamiseen pysyväksi välineeksi, ja ETSK kehottaa muita EU:n toimielimiä toteuttamaan vastaavia toimia. 

Äskettäisessä täysistuntokeskustelussa nuorten edustajat ilmaisivat tyytyväisyytensä aloitteeseen, jolla varmistetaan heidän osallistumisensa yleensä nuorisokeskeisiin aiheiden, kuten ilmastokriisin, käsittelyyn. 

ETSK:n puheenjohtaja Oliver Röpke julisti aloitteen keskeiseksi poliittiseksi sitoumukseksi ja korosti, että nuorten on päästävä osallistumaan jatkuvasti EU:n päätöksentekoprosessiin. Hän totesi, että vaalit eivät saisi olla ainoa tilaisuus kuulla nuoria ja että nuorisotesti varmistaisi heidän säännöllisen panoksensa EU:n politiikkoihin. 

ETSK:n väliaikaisen nuorisoryhmän puheenjohtaja Katrīna Leitāne totesi, että nuorten kannan huomioimisessa EU:n päätöksenteossa on edistytty ja että nuorisotestiä kehitetään kertyvän kokemuksen myötä. Euroopan nuorisofoorumin varapuheenjohtaja Elias Dray kiitti ETSK:ta sen johtajuudesta ja kannusti nuorisojärjestöjä liittymään aloitteeseen, jotta ne voivat varmistaa, että niiden näkökulmat tulevaisuuteen muovaavat ETSK:n tulevia lausuntoja. 

Myös Albanian nuoriso- ja lapsiasiainministeri Bora Muzhaqi osallistui ETSK:n täysistuntoon. Hänen maansa pyrkimyksenä on toimia mallina nuorisopolitiikan alalla ja osoittaa, miten tärkeää on, että virassa on ihmisiä, jotka vastaavat pelkästään nuorisoasioista. ”Olen todella sitä mieltä, että työskennellessämme nuorten kanssa ja nuorten hyväksi valmistamme heitä tulevaisuuteen... annamme heille mahdollisuuden toimia nykypäivän johtajina ja varmistaa, että he perivät kestävän ja ekologisesti monimuotoisen maapallon.”

ETSK:lla on erinomaiset yhteistyösuhteet Albaniaan, jotka osoittavat kansainvälisen kumppanuuden keskeistä roolia nuorten osallistumisen edistämisessä kaikilla hallintotasoilla.

ETSK on sitoutunut tähän aloitteeseen syyskuusta 2022 lähtien, jolloin se antoi lausunnon EU:n nuorisotestistä. ETSK:n meneillään olevat toimet, kuten vuotuinen Sinun Eurooppasi, sinun mielipiteesi -tapahtuma, osoittavat, että se on sitoutunut lisäämään nuorten osallistumista EU:n päätöksentekoprosessiin. 

Maaliskuussa 2024 järjestetyn tapahtuman tämänvuotiset suositukset on osoitettu tuleville EU-päättäjille, ja ne ovat saatavilla verkossa. (ks)

Euroopan komissio on ehdottanut tavoitteeksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä, jotta ilmastoneutraalius voitaisiin saavuttaa vuoteen 2050 mennessä. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) antoi kannatuksensa tälle tavoitteelle toukokuun täysistunnossa ja painotti, että tavoitteet noudattavat tieteellisiä suosituksia, joiden mukaan maapallon lämpeneminen pitää saada rajattua 1,5 celsiusasteeseen.

ETSK tarjosi tukeaan tähän työhön ja painotti, että kaikkien tulee osallistua oikeudenmukaisella panoksella maailmanlaajuisiin ilmastotoimiin. Samalla on kuitenkin turvattava Euroopan teollisuuden kilpailukyky siirryttäessä vähähiiliseen talouteen. Lausunnon ”EU:n ilmastotavoite vuodeksi 2040” esittelijä Teppo Säkkinen muistutti hiilettömän sähköjärjestelmän tarpeesta ennen vuotta 2040, jotta teollisuus, liikenne ja rakennusala voisivat irtautua hiilestä, ja kannatti aitoja päästövähennyksiä, joita saadaan aikaan luopumalla fossiilisista polttoaineista. 

ETSK varoitti, ettei hiilipoistumien varaan tulisi laskea liikaa muun muassa metsäpalojen ja tuholaisten kaltaisten riskien vuoksi, ja peräänkuulutti päästövähennysten ja hiilipoistumien tasapainoista huomioon ottamista. EU:n ilmastopolitiikan seuraavassa vaiheessa olisi panostettava investointeihin, joilla luodaan vankka talous, parannetaan energiavarmuutta ja luodaan laadukkaita työpaikkoja. Sitä varten on olennaisen tärkeää, että saavutetaan vuodeksi 2030 asetettu 55 prosentin päästövähennystavoite ja pannaan täytäntöön 55-valmiuspaketti. 

ETSK katsoo, että EU:n sähköntuotannon olisi oltava hiilivapaata vuoteen 2040 mennessä, ja lämmityksen ja jäähdytyksen vuoro on sen jälkeen. Puhdas, kohtuuhintainen energia on välttämätön edellytys hiilestä irtautumiselle teollisuudessa, rakennusalalla ja liikenteessä. 

ETSK ehdotti myös päästövähennystavoitetta maatalouselintarvikealalle. Siitä sovittaisiin viljelijöiden ja sidosryhmien kanssa käytävässä vuoropuhelussa kiinnittäen huomiota tarpeeseen taata elintarviketurva ja ottaen huomioon erilaiset luonnonolot eri puolilla EU:ta. 

Suuren yleisön tuki ja sidosryhmien osallistuminen ovat ratkaisevan tärkeitä asioita vuoden 2040 tavoitteen saavuttamiseksi. ETSK kehottaakin käymään tavoitteiden asettamisesta ja toimintapolitiikkojen laatimisesta laajaa vuoropuhelua, johon myös työmarkkinaosapuolet, kansalaisyhteiskunta ja kansalaiset osallistuvat. 

ETSK korostaa, että EU:n tulee vuoden 2040 tavoitetta koskevan säädösehdotuksen valmisteluvaiheessa tehdä kattava kilpailukykytarkastus, jossa tilannetta verrataan muihin suuriin talousalueisiin, jotta Euroopan maailmanlaajuinen kilpailukyky ja teollinen perusta voidaan säilyttää korkeatasoisten ympäristö- ja sosiaalinormien soveltamisesta huolimatta. (ks)