Kriittiset raaka-aineet ovat jo jonkin aikaa olleet vahvasti esillä Euroopassa käytävässä julkisessa keskustelussa. Kun covid-19-pandemia ja sulkutoimet aiheuttivat häiriöitä kansainvälisiin toimitusketjuihin, EU:n teollisuudelle ja poliittisille päättäjille kävi tuskallisen selväksi, että kriittisten raaka-aineiden saanti Euroopassa on turvattava tai siirtymä hiilettömään talouteen ei onnistu.

Unionin lainsäätäjät valmistautuvat parhaillaan keskustelemaan ja neuvottelemaan kriittisiä raaka-aineita koskevasta säädöksestä, ja säädösehdotusta käsittelevän ETSK:n lausunnon esittelijä Maurizio Mensi ja yhteisesittelijä Michal Pintér kertovat, mitä on tehtävä sen varmistamiseksi, että säädös todella palvelee Euroopan teollisuutta.