Näkövammaisia edustava alankomaalainen yhdistys Oogvereniging on käynnistänyt Euroopan sokeain liiton (EBU) verkoston avulla esteettömään urheiluun tähtäävän aloitteen, jossa pyritään tarjoamaan käytännön ratkaisuja, jotta sokeiden ja näkövammaisten meneminen mukaan urheiluseuroihin ja -järjestöihin EU:ssa helpottuisi. Vammaisaktivisti ja Oogvereniging-yhdistyksen ja EBU:n vapaaehtoistyöntekijä Peter van Bleijswijk kertoo meille kaikille tästä uraauurtavasta yhteistyöhankkeesta, joka tasoittaa tietä todella osallistavalle urheilulle. Myös sinä voit auttaa vastaamalla kyselyyn näkövammaisten mahdollisuuksista osallistua urheilu- ja vapaa-ajan toimintaan omalla alueellasi Euroopassa.

Näkövammaisia edustava alankomaalainen yhdistys Oogvereniging on käynnistänyt Euroopan sokeain liiton (EBU) verkoston avulla esteettömään urheiluun tähtäävän aloitteen, jossa pyritään tarjoamaan käytännön ratkaisuja, jotta sokeiden ja näkövammaisten meneminen mukaan urheiluseuroihin ja -järjestöihin EU:ssa helpottuisi. Vammaisaktivisti ja Oogvereniging-yhdistyksen ja EBU:n vapaaehtoistyöntekijä Peter van Bleijswijk kertoo meille kaikille tästä uraauurtavasta yhteistyöhankkeesta, joka tasoittaa tietä todella osallistavalle urheilulle. Myös sinä voit auttaa vastaamalla kyselyyn näkövammaisten mahdollisuuksista osallistua urheilu- ja vapaa-ajan toimintaan omalla alueellasi Euroopassa.

Peter van Bleijswijk

Todellista osallistavuutta urheilussa tavoitteleva alankomaalainen esteettömän urheilun aloite on uraauurtava, sillä siinä keskitytään sokeiden ja näkövammaisten erityisiin haasteisiin. Tällä tulevaisuuteen suuntautuvalla hankkeella pyritään torjumaan ja poistamaan esteet, jotka estävät näkövammaisia osallistumasta täysimääräisesti urheilu- ja liikuntatoimintaan urheiluseuroissa ja -järjestöissä.

Hankkeen lähtökohtana on syvällinen ymmärrys kyseisten henkilöiden kohtaamista esteistä. Laajojen tutkimusten ja aiempien kokeilujen jälkeen urheilun esteettömyyteen tähtäävässä aloitteessa on tunnistettu kymmenen merkittävää estettä, joita ovat muun muassa erikoisvalmennuksen saatavuus, kaveriohjelmat, liikuntapaikkojen fyysinen saavutettavuus ja kuljetusongelmat. Nämä esteet jäävät usein huomiotta, mutta ne estävät näkövammaisia merkittävällä tavalla nauttimasta urheilun hyödyistä.

Näiden haasteiden ratkaisemiseksi aloitteessa on otettu käyttöön käsite Sport Proeftuinen eli ”urheilulaboratoriot”. Nämä laboratoriot perustetaan olemassa oleviin urheiluseuroihin tai yhteistyössä urheilupalvelujen tarjoajien kanssa mahdollisten ratkaisujen testaamiseksi reaalimaailman ympäristössä. Kutakin tunnistettua estettä varten ehdotetaan ja testataan kolmea eri ratkaisua. Tehokkainta ratkaisua kehitetään ja testataan useita kertoja sen käytännöllisyyden ja tehokkuuden varmistamiseksi.

Kokeilujen tulokset kootaan kattavaksi ”Digitaalinen urheilusuunnitelma” -oppaaksi, joka tulee urheiluseurojen, urheilupalvelujen tarjoajien ja kuntien käyttöön. Suunnitelmalla pyritään parantamaan saavutettavuutta ja osallistavuutta urheilussa tarjoamalla käytännön ratkaisuja, joita voidaan toteuttaa eri ympäristöissä.

Hankkeen tavoitteet eivät rajoitu Alankomaihin. Viime aikoina esteettömään urheiluun tähtäävää aloitetta on levitetty eurooppalaisille kumppaneille, myös EBU:lle, näkemysten ja parhaiden käytäntöjen keräämiseksi eri maista. Aloite on otettu innokkaasti vastaan, ja lukuisat järjestöt ja maat ovat ilmaisseet halukkuutensa osallistua siihen. Tällä eurooppalaisella yhteistyöllä pyritään parantamaan urheilun saavutettavuutta ja osallistavuutta laajemmassa mittakaavassa sekä varmistamaan, että näkövammaiset kaikkialla Euroopassa voivat hyötyä tästä työstä.

Urheilun esteettömyyteen tähtäävän aloitteen vahvuus on sen yhteistyöhön perustuvassa lähestymistavassa. Hanketta tukevat paikallishallintojen koalitio, Alankomaiden silmäyhdistys, urheilun ja liikunnan osaamiskeskus, yleisurheiluliitto ja muut osallistavuuden edistämiseen pyrkivät organisaatiot. Tuomalla yhteen nämä erilaiset kumppanit aloitteessa hyödynnetään laajaa asiantuntemusta ja monia resursseja kestävien ja vaikuttavien ratkaisujen luomiseksi.

Hankkeen edetessä urheilun esteettömyyteen tähtäävässä aloitteessa pyritään saamaan mukaan lisää eurooppalaisia oppilaitoksia ja silmien terveyttä edistäviä järjestöjä. Hankkeen organisoijat pitävät tätä ratkaisevana askeleena kohti aidosti osallistavaa kaikkialla Euroopassa vallitsevaa urheilukulttuuria, jossa kaikki voivat osallistua urheiluun ja nauttia siitä näkökyvystään riippumatta.

Urheilun esteettömyyteen tähtäävä aloite on enemmän kuin pelkkä hanke; se on liike, joka etenee kohti tulevaisuutta, jossa ketään ei jätetä sivuun. Aloitteella pyritään eri puolilla Eurooppaa toimivien asiantuntevien kumppaneiden yhteisten toimien avulla vaikuttamaan pysyvästi urheilun saavutettavuuteen ja pohjustamaan osallistavampaa ja oikeudenmukaisempaa ympäristöä kaikille.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan tähän muutosprosessiin tai haluat tietää siitä lisää, urheilun esteettömyyteen tähtäävä aloite kutsuu sinut mukaan edistämään sen varmistamista, että kaikilla on mahdollisuus kokea urheilun ilot ja hyödyt. Voit antaa oman panoksesi vastaamalla kyselyyn sokeiden ja näkövammaisten mahdollisuudesta osallistua urheilu- ja vapaa-ajan toimintaan kunnassasi tai alueellasi 27. syyskuuta mennessä.

Peter van Bleijswijk, joka on toiminut aiemmin johtavissa tehtävissä innovoinnin, kiinteistöhallinnon ja tieto- ja viestintätekniikan alalla ja toiminnanjohtajana sekä voittoa tavoittelevissa että voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa, on viime vuosina keskittynyt asiakkaiden etujen ajamiseen. Hän on aktiivisesti sitoutunut osallistavuuteen ja urheilun saavutettavuuden parantamiseen sokeille ja näkövammaisille. Lisäksi hän toimii Alankomaiden silmäyhdistyksen ja EBU:n vapaaehtoistyöntekijänä ja osallistuu aktiivisesti työryhmiin, jotka tekevät yhteistyötä paikallisten ja kansallisten viranomaisten kanssa. Hänen työnsä päätavoitteena on elämänlaadun parantaminen ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien luominen yhteiskunnan haavoittuville ryhmille.

Thomas Kattnig

Vihreä vety on yksi EU:n energiakäänteen rakennuspalikoista, mikä tekee sen nopeasta käyttöönotosta erittäin tärkeää tulevalle energiajärjestelmälle sekä EU:n taloudelliselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. 

Thomas Kattnig

Vihreä vety on yksi EU:n energiakäänteen rakennuspalikoista, mikä tekee sen nopeasta käyttöönotosta erittäin tärkeää tulevalle energiajärjestelmälle sekä EU:n taloudelliselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.

Vedyn tarjonnan, kysynnän, infrastruktuurin ja tuotannon vakiinnuttaminen tuo kuitenkin mukanaan monia haasteita. Vety on sekä kallista että riippuvaista asianmukaisista puitteista. Meidän on ensin kohdennettava sen käyttö aloille, joita on vaikea sähköistää, ja hyödynnettävä sitä energian varastointivälineenä. Toisaalta meidän on varmistettava, että vetyinfrastruktuurin nopealle ja tehokkaalle laajentamiselle luodaan tarvittavat olosuhteet.

Seuraavat kolme seikkaa ovat erityisen tärkeitä:

  1. Infrastruktuuriin on varmistettava tarvittava rahoitus. Koska siirtoinfrastruktuurin rakentaminen aiheuttaa huomattavia kustannuksia, ETSK korostaa resurssien tehokkaan kohdentamisen merkitystä. Tämä edellyttää älykästä ja yhdennettyä, myös rajat ylittävää suunnittelua ja sääntelyjärjestelmää, joka mahdollistaa tarvittavat investoinnit infrastruktuuriin ja edistää samalla koko energiajärjestelmän ympäristökestävyyttä ja suojaa verkonkäyttäjiä kohtuuttomilta verkkomaksuilta. Samalla on toki vältettävä lisärasitteita, jotka aiheutuvat vetyverkkojen ristiintukemisesta kaasuverkon käyttäjien kustannuksella. Tämä on erityisen tärkeää, koska vetyverkkoinfrastruktuurin tulevat käyttäjät eroavat huomattavasti nykyisistä kaasuverkon käyttäjistä. Tästä syystä on tärkeää soveltaa mahdollisimman pitkälti ”käyttäjä maksaa” -periaatetta ja siten varmistaa, että vetyinfrastruktuuria rahoittavat ensisijaisesti kyseisen infrastruktuurin käyttäjät.
  2. Rahoituksen lisäksi on turvattava tarvittava työvoima vetyverkon laajentamista ja vedyn tuotantoa varten. Uusien, laadukkaiden työpaikkojen luomisen lisäksi nykyisten työntekijöiden uudelleensijoittaminen on erityisen tärkeää. Tämä tarkoittaa, että nykyiset työntekijät on koulutettava kunnolla ja että heidän on saatava uudelleen- ja täydennyskoulutusta. Lisäksi työntekijöiden säilyvyys on varmistettava tarjoamalla heille hyvät työolot. Esimerkiksi verkko-operaattoreiden on oltava sitoutuneita noudattamaan alalle tavanomaisia työehtosopimuksia. Myös työoloja on parannettava osaavan työvoiman houkuttelemiseksi. Tästä syystä ETSK kehottaa käymään tehokasta ja päättäväistä työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua kaasualalla sekä EU:n että kansallisella tasolla.
  3. Vedylle on luotava EU:n keskitetyllä järjestelmällä toteutettava yhdenmukainen, jäljitettävissä oleva ja pakollinen sertifiointi. Ympäristökriteerien noudattamisen lisäksi näiden sertifiointijärjestelmien on taattava myös sosiaalisten normien noudattaminen. Näihin normeihin on sisällyttävä oikeudenmukaiset ja turvalliset työolot sekä työ-, sosiaali- ja ammattiyhdistysoikeuksien noudattaminen.

ETSK kehottaa näin ollen komissiota tarkistamaan vetystrategiaa, jota Euroopan tilintarkastustuomioistuin oikeutetusti arvosteli. On varmistettava yhteistyössä kansallisen ja Euroopan tason kansalaisyhteiskunnan kanssa, että laaditaan kattava strategia, jossa otetaan huomioon sertifiointi, rahoitus, työvoimavaatimukset, menekinedistäminen ja kuluttajansuoja. Euroopan vetyteollisuudella voi olla valoisa tulevaisuus vasta silloin, kun tällainen strategia on laadittu.

Asian ytimeen -palstalla ETSK:n lausunnon Vety – infrastruktuuri, kehitystarpeet, rahoitus, käyttö ja rajoitukset esittelijä Thomas Kattnig nimeää välttämättömät edellytykset Euroopan vetyteollisuuden valoisalle tulevaisuudelle. 

Asian ytimeen -palstalla ETSK:n lausunnon Vety – infrastruktuuri, kehitystarpeet, rahoitus, käyttö ja rajoitukset esittelijä Thomas Kattnig nimeää välttämättömät edellytykset Euroopan vetyteollisuuden valoisalle tulevaisuudelle. 

Yllätysvieraamme on kolminkertainen olympiavoittaja, kreikkalainen entinen painonnostaja Pyrros Dimas, joka kertoi meille, mihin hän kiinnittää huomionsa olympialaisia katsoessaan. Vaikka olympialaiset ovat ajan mittaan muuttuneet monin tavoin, olympia-aatteen periaatteet ja kilpailevien urheilijoiden tunteet ovat pysyneet ennallaan. 

Yllätysvieraamme on kolminkertainen olympiavoittaja, kreikkalainen entinen painonnostaja Pyrros Dimas, joka kertoi meille, mihin hän kiinnittää huomionsa olympialaisia katsoessaan. Vaikka olympialaiset ovat ajan mittaan muuttuneet monin tavoin, olympia-aatteen periaatteet ja kilpailevien urheilijoiden tunteet ovat pysyneet ennallaan.

Dimas on kansainvälisen painonnostoliiton varapuheenjohtaja ja Yhdysvaltojen maajoukkueen valmentaja. Hän on voittanut kolme olympiakultaa ja yhden olympiapronssin. Hän on toiminut Kreikan parlamentin jäsenenä ja Kreikan painonnostoliiton puheenjohtajana.

 

 

Haluaisitko tietää asioista enemmän ja vaikuttaa niihin aktiivisena EU-kansalaisena? ETSK:n eurooppalainen demokratiapassi on avain kaikkien kansalaisoikeuksien harjoittamiseen, olitpa sitten opiskelija, nuori ammattilainen tai aktiivinen yhteisösi jäsen. 

Haluaisitko tietää asioista enemmän ja vaikuttaa niihin aktiivisena EU-kansalaisena? ETSK:n eurooppalainen demokratiapassi on avain kaikkien kansalaisoikeuksien harjoittamiseen, olitpa sitten opiskelija, nuori ammattilainen tai aktiivinen yhteisösi jäsen.

Passi sisältää kaikkia modernin eurooppalaisen demokratian osa-alueita käsitteleviä tietoiskuja, taustatietoa, suunnistusohjeita ja apuvälineitä, osallistumistyökaluja sekä eurooppalaisen kansalaisaloitteen yksityiskohtaisen käyttöoppaan.

Eurooppalainen demokratiapassi -esite on nyt saatavilla uutena painoksena (2023–2024) 24 kielellä. Sen voi tilata sähköpostitse.

Esite on myös saatavilla interaktiivisena versiona englanniksiranskaksi ja saksaksi (ja uusia kieliä on tulossa). Ota selvää, miten sinäkin voit vaikuttaa!  (ep)

ETSK:n työntekijät-ryhmä 

Ihmisillä on taipumusta julistaa herkästi jokin tapahtuma vuosisadan käänteentekeväksi hetkeksi, mikä johtaa tämän ilmaisun vettymiseen. Uutta Euroopan komissiota koottaessa elämme nyt kuitenkin todellista ratkaisevaa hetkeä: äärioikeisto on nousussa ja tyytymättömyys leviää koko mantereella, Ukrainan sota jatkuu raakana ja Gazan sota uhkaa laajentua avoimeksi alueelliseksi konfliktiksi. 

ETSK:n työntekijät-ryhmä 

Ihmisillä on taipumusta julistaa herkästi jokin tapahtuma vuosisadan käänteentekeväksi hetkeksi, mikä johtaa tämän ilmaisun vettymiseen. Uutta Euroopan komissiota koottaessa elämme nyt kuitenkin todellista ratkaisevaa hetkeä: äärioikeisto on nousussa ja tyytymättömyys leviää koko mantereella, Ukrainan sota jatkuu raakana ja Gazan sota uhkaa laajentua avoimeksi alueelliseksi konfliktiksi. 

Yhdysvaltain poliittista tulevaisuutta ei ole vielä ratkaistu, mutta tullimaksujen nousu ja kasvava kauppasota Kiinan kanssa jatkuvat edelleen, mikä johtaa väistämättä toimitusketjuihin ja kuluttajahintoihin kohdistuviin häiriöihin, jotka viime kädessä tuntuvat kansalaisten arjessa.

Keväällä Euroopan parlamentti ja EU:n neuvosto sopivat EU:n uusista säästötoimista, ja ”säästäväiset” EU:n jäsenvaltiot tyrmäävät edelleen uusia omia varoja tai lainanottoa koskevat mahdollisuudet. EU joutuu kohtaamaan yhä enemmän ilmastopaineita, sosiaalisia levottomuuksia, ääriliikkeitä ja fasismia, demokratian halventamista ja autoritaarisuuden nousua. Tämän pitäisi yhdessä ydinsodan vaaran ja EU:n rajoilla käydyn avoimen sodan uhan kanssa kannustaa sen johtajia luomaan katseensa kauemmas ja ohittamaan sisäiset kaunat. Kaikki toimintapolitiikat, joissa eriarvoisuus ja oikeudenmukaisuus jätetään tosiasiassa huomiotta, tulevat väistämättä epäonnistumaan. Kansalaiset ovat väsyneitä kuuntelemaan toistuvia kauniita puheita ja sanoja, kun he samalla joutuvat yhä suurempiin vaikeuksiin ja kamppailevat köyhyyttä vastaan, nähden työpaikkansa häviävän ja tulonsa romahtavan. Äärioikeistolainen populismi hyödyntää tätä ja välttää samalla perustavanlaatuisten kysymysten käsittelyä asettamalla muuttajat syntipukiksi.

Ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei tule olemaan vakautta eikä luotettavia kumppaneita yhdessäkään jäsenvaltiossa. Ilman sitä ei myöskään ole yhtenäisyyttä, jota tarvitaan EU:n kohtaamien ongelmien ratkaisemiseksi. Ottakaamme sosiaalisen edistyksen EU:n uuden lainsäädäntökauden taustalla olevaksi yhdistäväksi voimaksi.

Olen oikea onnenpekka. Pariisin olympialaiset ovat yhdeksännet olympialaiset, joissa olen saanut olla mukana. Ensimmäiset olivat Barcelonassa vuonna 1992. Neljissä kisoissa olin mitalin saavuttaneena urheilijana. Loput viisi olen kokenut kaikista mahdollisista näkökulmista: katsojana, kansainvälisen painonnostoliiton jäsenenä ja Yhdysvaltojen maajoukkueen valmentajana. 

Olen oikea onnenpekka. Pariisin olympialaiset ovat yhdeksännet olympialaiset, joissa olen saanut olla mukana. Ensimmäiset olivat Barcelonassa vuonna 1992. Neljissä kisoissa olin mitalin saavuttaneena urheilijana. Loput viisi olen kokenut kaikista mahdollisista näkökulmista: katsojana, kansainvälisen painonnostoliiton jäsenenä ja Yhdysvaltojen maajoukkueen valmentajana. Olympialaisissa on tapahtunut monenlaisia muutoksia näinä vuosikymmeninä, joina olen niiden piireissä pyörinyt. Eri kisapaikkojen lisäksi olympialaisiin on tullut uusia piirteitä. Televisiolähetysten kehittymisen ansiosta katsojat ovat päässeet lähemmäs urheilijoita ja pystyvät nyt näkemään jopa heidän kasvojensa ilmeet. Uusien urheilulajien tuominen olympiaohjelmaan on houkutellut nuorta yleisöä ja tutustuttanut meidät lajeihin, joista emme olleet aiemmin edes kuulleet. Samalla kuitenkin turvallisuusnäkökohdat muistuttavat meitä kaikkia siitä, että elämme myrskyisiä aikoja arvaamattomassa maailmassa.

Olympialaisissa kaikki on siis muutoksessa – kaikki paitsi olympialiikkeen periaatteet ja mukana olevien urheilijoiden unelmat. Olympia-aatteet ovat nykymaailmassa tärkeämpiä kuin koskaan. Ne ovat usein myös aikaansa edellä. Osallisuuden, monimuotoisuuden hyväksymisen ja sopusointuisen rinnakkaiselon kaltaiset käsitteet ovat olleet osa olympiahenkeä jo vuosikymmenten ajan, kauan ennen kuin niistä tuli yhteiskunnallisia puheenaiheita. Koska olen urheilija, olympiaedustaja, joka tuntee kivun, jonka kilpaurheilu näin korkealla tasolla aiheuttaa, tärkeintä minulle ovat kuitenkin urheilijat. Olympialaiset ovat monille näistä nuorista olemassaolon tarkoitus – ne antavat heidän elämälleen merkityksen ja muokkaavat heidän unelmiaan. Siksi minulle itselleni ei olympialaisten katselussa ole kyse tulostaulusta tai paremmuusjärjestyksestä. Kyse on urheilijoiden ilmeiden näkemisestä. Heidän ilostaan ja surustaan. Heidän kyynelistään ja riemunhuudoistaan. Kyse on ihmisistä, jotka taistelevat voittaakseen itsensä.

Kansalaisyhteiskunnan organisaatiot -ryhmä

Huomisen työpaikat edellyttävät osaamista vihreän ja digitaalisen siirtymän toteuttamiseksi ja väestörakenteen muutoksiin reagoimiseksi. Miten voidaan koulutukseen ja uudelleenkoulutukseen investoitaessa varmistaa, että nämä toimenpiteet tavoittavat myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat? Mitkä ovat nykyiset osaamiserot ja miten ne liittyvät köyhyyteen?

Kansalaisyhteiskunnan organisaatiot -ryhmä

Huomisen työpaikat edellyttävät osaamista vihreän ja digitaalisen siirtymän toteuttamiseksi ja väestörakenteen muutoksiin reagoimiseksi. Miten voidaan koulutukseen ja uudelleenkoulutukseen investoitaessa varmistaa, että nämä toimenpiteet tavoittavat myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat? Mitkä ovat nykyiset osaamiserot ja miten ne liittyvät köyhyyteen?

ETSK:n kansalaisyhteiskunnan organisaatiot -ryhmä tarkasteli näitä kysymyksiä 10. heinäkuuta aihekohtaisessa keskustelussa, jonka yhteydessä julkistettiin myös ETSK:n uusi tutkimus aiheesta Miten voidaan poistaa osaamisköyhyys kaikkein heikoimmassa asemassa olevien keskuudessa?. ETSK tilasi tutkimuksen ryhmän pyynnöstä Euroopan osaamisen teemavuoden (2023) yhteydessä. Tutkimuksessa tarkastellaan osaamisköyhyyden uutta käsitettä, ehdotetaan sille määritelmää ja tutkitaan mahdollisia tekijöitä ja ratkaisuja ja valmistellaan näin aihetta koskevaa tulevaa lisätutkimusta. Yksi sen päätelmistä on, että kansalaisyhteiskunnan organisaatioilla on ainutlaatuinen rooli täydennyskoulutusta tarvitsevien haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden tunnistamisessa ja tukemisessa. Kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä paikallisyhteisöjen ja -viranomaisten kanssa, hyödynnettävä verkostoja ja varmistettava, ettei ketään jätetä jälkeen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen suhteen.

Keskusteluun osallistuivat Euroopan köyhyyden vastaisen verkoston (EAPN) johtaja Juliana Wahlgren, joka puhui osaamisen saatavuuteen vaikuttavista taustatekijöistä, ja tutkimuksen laatineen Centre for Social and Economic Research -tutkimuskeskuksen (CASE) tutkija Agnieszka Maj.

Teemakeskustelua koskeva täysimittainen artikkeli ja tutkimuksen laatijoiden haastattelu löytyvät tapahtuman verkkosivustolta.

Tutkimus ja sen tiivistelmä ovat saatavilla täällä.

23. syyskuuta 2024 

EU:n luomupalkintojen jakotilaisuus 

24. syyskuuta 2024 

Vuotuinen eurooppalaista ohjausjaksoa käsittelevän ryhmän konferenssi 

17.–18. lokakuuta 2024 

Connecting EU -seminaari 

23.–24. lokakuuta 2024 

ETSK:n täysistunto ja EU:n laajentumista käsittelevä korkean tason foorumi

23. syyskuuta 2024 

EU:n luomupalkintojen jakotilaisuus 

24. syyskuuta 2024 

Vuotuinen eurooppalaista ohjausjaksoa käsittelevän ryhmän konferenssi 

17.–18. lokakuuta 2024 

Connecting EU -seminaari 

23.–24. lokakuuta 2024 

ETSK:n täysistunto ja EU:n laajentumista käsittelevä korkean tason foorumi

Kirjoittanut: ETSK:n työnantajat-ryhmä

Työnantajat-ryhmä onnitteli komission puheenjohtajaa Ursula von der Leyenia heinäkuussa tapahtuneesta valinnasta uudelle toimikaudelle ja ilmaisi kannattavansa hänen poliittisia suuntaviivojaan. Suuntaviivoissa painotetaan selvästi aiempaa vahvemmin kilpailukyvyn murenemisen haastetta ja myönnetään, että kyse on yhtä kriittisestä kysymyksestä kuin ilmastonmuutos ja turvallisuus.

Kirjoittanut: ETSK:n työnantajat-ryhmä

Työnantajat-ryhmä onnitteli komission puheenjohtajaa Ursula von der Leyenia heinäkuussa tapahtuneesta valinnasta uudelle toimikaudelle ja ilmaisi kannattavansa hänen poliittisia suuntaviivojaan. Suuntaviivoissa painotetaan selvästi aiempaa vahvemmin kilpailukyvyn murenemisen haastetta ja myönnetään, että kyse on yhtä kriittisestä kysymyksestä kuin ilmastonmuutos ja turvallisuus. 

Kilpailukyky ja menestys on vihdoin nostettu keskeisiksi painopisteiksi. Uuden eurooppalaisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteena on helpottaa liiketoimintaa Euroopassa, syventää sisämarkkinoita ja vauhdittaa tuottavuutta uraauurtavien teknologioiden avulla. Erityisen tervetullut on pyrkimys helpottaa yritysten elämää vähentämällä hallinnollista taakkaa ja yksinkertaistamalla täytäntöönpanoa. Tämän koordinoiminen on tarkoitus antaa komission varapuheenjohtajan tehtäväksi. 

ETSK:n työnantajat-ryhmä on jo pitkään vaatinut tällaista toimintaa, kuten ryhmän painopisteissä Vaurautta kaikille: EU:n kilpailukykyohjelma on todettu. Ryhmä on valmis avustamaan käytännön täytäntöönpanossa, jossa otetaan huomioon todelliset olosuhteet. EU:n kilpailukyky on ollut vakavasti uhattuna jo jonkin aikaa. Eurooppa on edelleen yksi innovatiivisimmista, turvallisimmista ja vauraimmista alueista, mutta se on jäämässä jälkeen niin Yhdysvalloista kuin Kiinastakin monilla tärkeillä mittareilla mitattuna. Yksi on asukaskohtaisen BKT:n kasvu, jossa Yhdysvallat on ollut EU:n edellä koko viime vuosikymmenen ajan. Yksittäisiä varoitusmerkkejä tästä suuntauksesta ovat myös tieto- ja viestintätekniikkapatenttien määrä ja ulkomaisten suorien sijoitusten taso. 

Tästä syystä olemme erityisen tyytyväisiä tulevan komission seuraaviin painopisteisiin:

  •  uudistettu kilpailukykytarkastus ja toimielintenvälinen sopimus yksinkertaistamisesta ja paremmasta lainsäädännöstä 
  • turbovaihde investointeihin eurooppalaisen säästö- ja investointiunionin avulla 
  • lisää rahoitusta tutkimukseen, jotta voidaan keskittyä strategisiin painopisteisiin, uraauurtavaan tutkimukseen ja tieteelliseen huippuosaamiseen 
  • uusi, EU:n laajuinen oikeudellinen asema, joka tukee innovaatioyritysten kasvua 
  • puhtaan teollisuuden ohjelma, jolla investoidaan infrastruktuuriin ja teollisuuteen, alennetaan energian hintoja ja tuetaan yritystoiminnan viherryttämistä.