Hyvät lukijat

Vuosi 2024 on muutoksen vuosi paitsi Euroopassa myös muualla maailmassa. Samalla kun valmistaudumme kesäkuussa järjestettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin, maanosamme suurimpaan demokraattiseen tapahtumaan, kansallisia vaaleja ja presidentinvaaleja järjestetään yli 50 maassa eri puolilla maailmaa, muun muassa Yhdysvalloissa. Poliittiset asetelmat muuttuvat, ja kulku käy uusille urille.

EU:n kannalta Euroopan parlamentin vaalit ovat todellinen kansalaisten luottamusta mittaava testi. Olemme viime vuosina kohdanneet ennennäkemättömiä haasteita, ja nyt on EU:n kansalaisten vuoro kertoa meille, onko EU läpäissyt testin. Helppoa se tuskin tulee olemaan, kun otetaan huomioon, että EU:n kansalaiset pitävät ensisijaisena painopisteenä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa. Inflaatio, työpaikkojen epävarmuus ja yleinen taloudellisen vakauden puute luovat suotuisan kasvualustan pelolle ja ruokkivat populismia ja ääriliikkeiden propagandaa.

EU voi pysäyttää tämän suuntauksen, vaikkakaan tehtävä ei ole helppo. On aloitettava yhteyksien luominen äänestäjiin ja annettava heille mahdollisuus puhua ja saada äänensä kuuluviin. Olenkin ylpeä voidessani ilmoittaa, että 4.–8. maaliskuuta järjestetään kaikkien aikojen ensimmäinen ETSK:n kansalaisyhteiskuntaviikko – tapahtuma, jossa kansalaiset eri puolilta Eurooppaa, niin nuoret kuin vanhat, voivat käydä vuoropuhelua ja muotoilla viestejä seuraavan toimikauden EU-johtajille, jotka aloittavat Euroopan komission ja Euroopan parlamentin uusissa kokoonpanoissa.

EU:n on myös vastattava uusiin haasteisiin. Joulukuussa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston historiallinen päätös avata liittymisneuvottelut Ukrainan ja Moldovan kanssa ja myöntää Georgialle ehdokasmaan asema viesti ratkaisevasta vaiheesta laajentumisessa. Pallo on nyt ehdokasmailla, joiden tulee toteuttaa tarvittavat uudistukset, mutta myös EU-johtajat ovat sitoutuneet käsittelemään sisäisiä uudistuksia – asiaa koskevat päätelmät on määrä julkaista kesällä 2024. ETSK tukee tätä kehitystä omasta puolestaan ottamalla jäsenehdokasmaita edustavat jäsenet asteittain mukaan komitean työskentelyyn. Heidän on tarkoitus antaa panoksensa laadittaviin lausuntoihin ja osallistua täysistuntoihin. Kiinnostuksenilmaisupyynnön julkaisun jälkeen ETSK:lla on nyt meneillään uusien jäsenten valinta. Työskentely heidän kanssaan käynnistetään komitean ensi kuussa pidettävässä täysistunnossa.

Kaikki tämä tapahtuu EU:n puheenjohtajavaltion Belgian tarkan seurannan alaisena. Sen tehtävänä on saattaa lainsäädäntöasiat päätökseen ja samalla myös valmistautua Euroopan parlamentin vaaleihin. Jos et ole vielä tutustunut Belgian puheenjohtajakauden painopisteisiin, suosittelen katsomaan tallenteen komitean tammikuun täysistunnosta.

Kun nyt aloitamme matkamme läpi vuoden 2024, on tärkeää pitää mielessä, että muutos ei ole este vaan mahdollisuus kasvaa. Se on tilaisuus muovata kerrontaa ja tehdä Euroopasta jälleen vahvempi ja yhtenäisempi.

Oliver Röpke

ETSK:n puheenjohtaja

Tässä numerossa:

  • Euroopan komission entisen puheenjohtajan Jacques Delorsin muistoksi – Delors-instituutin johtajan Sébastien Maillardin ja EU-kirjeenvaihtaja Lorenzo Consolin laatima kirjoitus
  • COP28-kokous: Kansalaisyhteiskunnan on vaadittava lisätoimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi
  • Eurooppalainen vammaiskortti: askel kohti vammaisten henkilöiden vapaata liikkuvuutta EU:ssa
  • ETSK kehottaa tehostamaan poliittisia toimia asunnottomuuden poistamiseksi

Unionin osallistumisen jatkaminen Horisontti Eurooppa -puiteohjelman puitteissa toteutettavassa Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuudessa (PRIMA)

Document Type
AC

Erityiset säännöt tiettyjen lähetysten tulosta Pohjois-Irlantiin muista Yhdistyneen kuningaskunnan osista

Document Type
AC

Erityissäännöt ihmisille tarkoitetuista lääkkeistä, jotka on tarkoitus saattaa Pohjois-Irlannin markkinoille

Document Type
AC

Pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kieltäminen

Document Type
AC

Euroopan naapuruusvälineen kohdennetut muutokset

Document Type
AC

Liikenteenharjoittajille asetettavat rajoitukset Valko-Venäjällä

Document Type
AC

Kansainvälinen sopimus kanaalin alittavan kiinteän yhteyden turvallisuus- ja yhteentoimivuusvaatimuksista

Document Type
AC