ETSK info

ETSK on julkaissut esitteen valottaakseen kansalaisyhteiskunnan pyrkimyksiä hillitä mielenterveyden häiriöiden hiipivää epidemiaa EU:ssa. Julkaisussa esitellään useita hankkeita, joita ehdotettiin mielenterveyttä koskevan kansalaisyhteiskuntapalkinnon saajiksi. Esite on luettavissa täällä.

Asiaa koskevat faktat ja luvut eivät esitä ruusuista kuvaa mielenterveydestä EU:ssa, vaan pikemminkin antavat aihetta toimiin. ETSK kannattaa tehokkaampia kansallisen ja EU-tason toimenpiteitä mielenterveyden edistämiseksi. Komitea on myös vaatinut sitovaa lainsäädäntöä psykososiaalisten riskien ehkäisemiseksi työpaikalla. Mielenterveysaiheisella kansalaisyhteiskuntapalkinnolla ETSK antaa tunnustusta kansalaisyhteiskunnan jatkuville pyrkimyksille parantaa eurooppalaisten hyvinvointia.

1. ETSK päätti omistaa arvostetun kansalaisyhteiskuntapalkintonsa mielenterveydelle, kun kävi ilmi, että covid-19-pandemian jälkeen mielenterveyshäiriöt, kuten ahdistuneisuus ja masennus, ovat lisääntyneet kaikkialla Euroopassa. OECD:n mukaan niiden nuorten osuus, joilla on ahdistuneisuuden oireita, yli kaksinkertaistui useissa Euroopan maissa. Pandemia alensi myös syömishäiriöiden alkamisikää, erityisesti murrosikäisten nuorten keskuudessa. Jo ennen covid-19-pandemian puhkeamista mielenterveysongelmista kärsii ainakin 84 miljoonaa ihmistä – noin joka kuudes – eri puolilla EU:ta.
2. Noin 4 prosenttia vuotuisista kuolemantapauksista EU:ssa johtuu mielenterveysongelmista ja käyttäytymishäiriöistä. Mielenterveysongelmilla on myös valtava taloudellinen vaikutus: niiden suorien ja välillisten kustannusten osuus BKT:stä on noin 4 prosenttia. Yli kolmannes näistä kustannuksista johtuu alhaisemmista työllisyysasteista ja työn tuottavuuden laskusta.
3. Eurostatin mukaan 15–64-vuotiaista 44,6 prosenttia ilmoitti vuonna 2020, että he kohtaavat työssään riskitekijöitä psyykkiselle hyvinvoinnilleen. Työtaakka tai kiire olivat yleisimmin mainittuja psyykkisen hyvinvoinnin riskitekijöitä työssä. Niille sanoi altistuvan lähes viidesosa EU:n työssäkäyvistä.
4. Henkinen hyvinvointi on noussut EU:n poliittisen asialistan kärkeen. Tämän seurauksena komissio hyväksyi kesäkuussa 2023 kokonaisvaltaisen lähestymistavan mielenterveyteen. Uudella lähestymistavalla, jota tuetaan 1,23 miljardin euron EU-rahoituksella, pyritään edistämään mielenterveyttä kaikkien EU:n toimintapolitiikkojen puitteissa keskittyen kolmeen ohjaavaan periaatteeseen: käytössä on riittävät ja tehokkaat ennaltaehkäisytoimet, tarjolla on laadukkaita ja kohtuuhintaisia mielenterveyspalveluja ja -hoitoa ja toipuja pääsee integroitumaan uudelleen yhteiskuntaan. Mielenterveys on myös yksi ETSK:n poliittisista painopisteistä ja on sen työn keskiössä.
5. ETSK vastaanotti peräti 105 hakemusta eri puolilta EU:ta. Ne koskivat hyvin moninaisia hankkeita, mm. sellaisia, joilla ehkäistään psykososiaalisia riskejä työpaikoilla tai puututaan päihteiden väärinkäytön ja verkkoriippuvuuden kaltaisiin ongelmiin tai joilla pyritään torjumaan mielenterveysongelmiin liittyvää leimautumista ja edistämään yhteisölähtöistä apua. ETSK toivoo, että kunnioittamalla ja esittelemällä näitä tärkeitä valtiosta riippumattomia toimia mielenterveyden edistämiseksi, komitea voi innostaa myös muita tahoja samankaltaiseen toimintaan. (sg)

Irlantilainen Third Age -hyväntekeväisyyssäätiö pyrkii lieventämään vanhusten yksinäisyyttä sosiaalisella AgeWell-osallistamisverkostollaan. AgeWell-kumppanit, jotka hekin ovat yli 50-vuotiaita, vierailevat vanhusten kodeissa kerran viikossa pitämässä seuraa mutta myös seuraamassa asiakkaiden terveydentilaa ja hyvinvointia kyselymuotoisen puhelinsovelluksen avulla. Third Age -säätiön edustaja Alison Branigan kertoi meille, että yli 500 henkilöä Irlannin Meathin kreivikunnassa on tähän mennessä saanut tällaista apua, ja palvelua on kuvattu ”henkireiäksi” tai jopa ”valoksi tunnelin päässä”.

Mikä sai teidät käynnistämään hankkeenne?

AgeWell käynnistettiin Meathin kreivikunnassa auttamaan kasvavaa ikääntyvää väestöä, jolla on erityisiä sosiaalisia, emotionaalisia, psykologisia ja fyysisen hoidon tarpeita. Terveydenhuoltopalveluun kohdistuu valtavia paineita, väestö kasvaa ja ikääntyy, ja esimerkiksi kotihoidontukeen on pitkät jonotuslistat. AgeWell tarjoaa riittävän ajoissa käytännön apua, joka täydentää ja tehostaa julkista terveydenhuoltoa auttamalla vanhuksia, jotka ovat eristyksissä, yksinäisiä, heikkoja, koteihinsa sidottuja ja riskeille alttiita, elämään parempaa elämää pidempään siellä, missä he haluavat elää. Heille tarjotaan sitä varten sosiaalisia kontakteja ja jatkuvaa terveys- ja hyvinvointiseurantaa, jonka ansiosta ilmaantuvat ongelmat havaitaan ja niihin voidaan reagoida ennen kuin ne pahenevat. AgeWell sopii hyvin osaksi Third Age -säätiömme toimintaa, jonka tarkoituksena on tukea vanhuksia suoraan innovatiivisten palvelujen ja ohjelmien avulla ja tarjota ainutlaatuisia vapaaehtoistyömahdollisuuksia, joissa ikääntyneet voivat auttaa toisiaan ja muita yhteisöryhmiä. 

Miten hankkeenne on otettu vastaan? Saitteko jonkinlaista palautetta auttamiltanne henkilöiltä?  (Voitteko mahdollisesti antaa esimerkin?)

AgeWell on tähän mennessä auttanut yli 500:aa vanhusta Meathin kreivikunnassa. Monet arvostavat suuresti ohjelmassa tarjottua seuraa: he ovat luoneet erityisen luottamussuhteen AgeWell-kumppaniinsa. Tämän ansiosta ymmärrämme paremmin heidän tarpeitaan ja pelkojaan ja voimme tukea heitä paremmin.

Olemme saaneet asiakkailtamme muun muassa seuraavanlaista palautetta: ”palvelu on henkireikä”; ”en tiennyt tarvitsevani tukea ennen kuin sain sitä”; ”olen todella kiitollinen palvelusta ja henkilökohtaisesta kumppanistani, jonka tulo on viikon piristys”; ”olin hyvin yksinäinen enkä tavannut ketään useaan päivään, joten odotan innolla vierailuja”. Yksi asiakas, jolla oli ollut hyvin vaikeaa ja joka oli harkinnut jopa itsemurhaa useita kertoja, kertoi AgeWell-palvelun tulleen oikeaan aikaan. ”Näin sen ansiosta valon tunnelin päässä”, hän kertoi. ”Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus tähän palveluun.”

Vapaaehtoiset kumppanit, jotka myös ovat ikääntyneitä, ovat sanoneet: ”rakastan vapaaehtoistyötä”; ”on hienoa kokea, että voi olla hyödyksi”; ”olen oppinut paljon ihmisistä ja itsestäni tässä työssä”.

Myös tilastollisesti voidaan osoittaa, että AgeWell parantaa hyvinvointia, sosiaalista ja emotionaalista tilaa ja tiedonkulkua, vähentää eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä, parantaa itsearvioitua terveydentilaa ja lisää liikuntaa.

Palautetta on saatu myös asiakkaiden perheenjäseniltä, jotka kertovat mielenrauhansa parantuneen, ja terveysalan ammattilaisilta, jotka tunnustavat työmme merkityksen ja ohjaavat jatkuvasti meille asiakkaita.

Millaisia neuvoja antaisitte muille organisaatioille vastaavien toimien ja ohjelmien tuloksellisuuden varmistamiseksi?

On tärkeää tuntea yleisönsä, ottaa osallistujat mukaan prosessiin ja kuunnella heidän ehdotuksiaan ja tarpeitaan. On uskottava siihen, mitä tekee ja mitä voi saavuttaa, ja on oltava rohkea, luova ja sinnikäs: ideasi on riittävän hyvä, ja sen toteuttaminen on mahdollista. Kannattaa suhtautua avoimesti työskentelyyn muiden kanssa, ja jos valtiolta tai terveydenhuoltopalvelulta voi saada tukea rahoituksen tai tiedonlevityksen muodossa, se voi auttaa vahvistamaan merkittävällä tavalla ohjelman uskottavuutta, vaikutusta ja onnistumista.

Mikä on mielestänne suurin syy mielenterveyden heikkenemiseen vanhuusiässä fysiologisia tekijöitä lukuun ottamatta? Voimmeko yhteiskuntana huolehtia paremmin ikäihmisten mielenterveydestä?

Yksinäisyys ja eristyneisyys ovat aina olleet tekijöitä, joiden vuoksi mielenterveys heikkenee vanhuusiässä. Tämä on ongelma yhtä lailla Irlannin maaseudulla kuin kiireisissä kaupungeissakin. Pelkoa, ahdistuneisuutta, masennusta ja mielenterveyshäiriöitä ovat viime vuosina aiheuttaneet pandemia ja liikkumisrajoitukset, koteihin sulkeutuminen ja suojautuminen sekä sosiaalisten kontaktien vähentyminen, aktiviteettien lakkaaminen ja vapauden menettäminen. Kotimaan ja maailman tapahtumat, kuten elinkustannusten nousu, sota ja konfliktit, pahentavat myös tilannetta. Ihmisten ikääntyneessä heidän sosiaaliset verkostonsa saattavat supistua, heidän liikkumiskykynsä voi heikentyä sairauden vuoksi, heistä voi tulla koteihinsa sidottuja tai he voivat menettää riippumattomuutensa. Nämä kaikki heikentävät itsetuntoa, mielialaa ja tulevaisuudennäkymiä. On tärkeää, ettei ikäihmisiä unohdeta vain siksi, että heitä ei välttämättä näy. Meidän on muistettava yhteisön tärkeys, yhteisön tuki ja sosiaalisten kontaktien voima hoitomuotona. 

Suomen ensimmäinen, 170 vuotta toiminnassa ollut psykiatrinen sairaala ja suomalaisen mielenterveystyön symboli Lapinlahden sairaala seisoi vuonna 2013 tyhjillään ja unohdettuna, kun joukko mielenterveystoimijoita päätti kääriä hihansa ja ryhtyä toteuttamaan visiota rapistuneen kulttuuriperintökohteen muuttamisesta kaikille avoimeksi mielenterveyden, kulttuurin ja taiteen keskukseksi. Keskusta pyörittävän Pro Lapinlahti ‑yhdistyksen edustaja Siru Valleala kertoo, että Lapinlahden Lähde on nyt ennen kaikkea osallistava kohtaamispaikka, jossa stigmat ja ennakkoluulot jäävät keskuksen porteille ja kaikki voivat tuntea itsensä tervetulleiksi.

Mikä sai teidät ryhtymään hankkeeseen?

Vuonna 1841 rakennettu Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen psykiatrinen sairaala. Se seisoi vuonna 2013 tyhjillään, eikä Helsingin kaupungilla ei ollut suunnitelmia sen tulevaisuuden varalle. Kauniin puistomaiseman ympäröimä, kulttuuriperintöä huokuva historiallinen rakennuskokonaisuus painui unholaan ja ränsistyi. Murheellinen tilanne askarrutti joukkoa mielenterveystoimijoita, ja he alkoivat levittää sanaa visiostaan ja unelmistaan muuttaa Lapinlahden sairaala puistoineen kaikille avoimeksi mielenterveyden, kulttuurin ja taiteen keitaaksi.

Tällä tavoin sai alkunsa nykyisin Lapinlahden Lähteenä tunnettu keskus.  Sen toiminta pohjautuu alueen historialliseen ja arkkitehtoniseen merkitykseen Lapinlahden sydämessä ja on 170 vuotta jatkuneen mielenterveystyön innoittamaa. Painopiste on siirtynyt sairauksien hoidosta hyvinvoinnin edistämiseen kaikilla elämänalueilla. Lapinlahden Lähde on nykyään elävä esimerkki ajankohtaisesta leimautumisen vastaisesta työstä ja ajattelutavan muutoksesta myönteisyyden edistämisen suuntaan.

Lapinlahti oli aiemmin ollut psykiatrisen hoidon keulakuva ja paikka, jossa mielenterveyspalveluita kehitettiin jatkuvasti. Vielä sairaalan toiminnan aikaan vuonna 1988 perustetussa Pro Lapinlahti mielenterveysseurassa työskennelleet mielenterveystoimijat halusivat nyt kuitenkin perustaa mielenterveyden edistämiseen keskittyvän innovatiivisen keskuksen, jossa hyödynnetään kaikkea 2000-luvulla tarjolla olevaa tietoa. Tavoitteena oli luoda paikka, joka ilmentää konkreettista ajattelutavan muutosta mielisairauksien hoidosta mielen hyvinvoinnin edistämiseen.

Miten hankkeenne on otettu vastaan? Oletteko saaneet palautetta ihmisiltä, joita olette auttaneet?  Voitteko antaa jonkin esimerkin?

Aluksi haasteena oli saada ihmiset astumaan porteista sisään. Alue oli ollut suljettuna yleisöltä 170 vuoden ajan, kun sitä käytettiin psykiatrisena sairaalana, ja ihmisiä oli kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta huolimatta vaikea saada vakuuttuneiksi siitä, että he olivat tervetulleita tutustumaan alueeseen. Hitaasti mutta varmasti ihmiset alkoivat kuitenkin osallistua toimintaan ja tapahtumiin sekä auttaa innokkaasti niiden kehittämisessä, tehdä vapaaehtoistyötä ja kertoa ideoistaan. Taiteilijat ja esiintyjät ryhtyivät järjestämään Lapinlahden Lähteellä taidenäyttelyitä ja kulttuuritapahtumia, ja nykyään meillä on yli 400 tapahtumaa ja 50–60 taidenäyttelyä vuodessa. Lapinlahdesta on tullut kaikille avoin oleskelutila Helsingissä, ja siellä edistetään mielen hyvinvointia ja vähennetään yksinäisyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä vuoden jokaisena päivänä.

”Kun lähdin hankkeeseen mukaan, minusta oli aivan ihanaa, että sain olla täällä ja auttaa herättämään tämän paikan uudestaan eloon. – – Raskaat ajatukset ovat kaikonneet.” (Cresswell-Smith ym., 2022.)

Lapinlahtea pidetään nykyään erittäin turvallisena ja osallistavana paikkana – paikkana, jossa voi tuntea itsensä tervetulleeksi riippumatta elämäntilanteesta tai siitä, sattuuko olemaan hyvä vai huono päivä. Sillä että Lapinlahti on aiemmin toiminut psykiatrisena sairaalana, on merkitystä. Täällä saa olla haavoittuva, ja mielenterveysongelmiin suhtaudutaan kerrassaan ainutlaatuisen avoimella tavalla. Toimintamme pohjautuu vahvaan yhteisöllisyyteen, ja jokainen voi etsiä omia vahvuuksiaan turvallisessa ympäristössä. Leimautuminen ja syrjintä jäävät keskuksen porteille, ja olemme Lapinlahden Lähteellä ylpeitä siitä, että kaikki otetaan toimintaan mukaan.

Lapinlahden toimintaa on kehitetty yhteistyössä kohteen omistajan eli Helsingin kaupungin kanssa, ja tämä kehitystyö on ollut edellytys koko toiminnalle. Alueen tulevasta omistuksesta tehdään parhaillaan kauaskantoisia poliittisia päätöksiä, ja toivomme, että nykyisen toiminnan hyvät tulokset otetaan päätöksenteossa kaikilta osin huomioon.

Miten aiotte käyttää palkintorahat yhteisön hyväksi? Onko uusia hankkeita jo suunnitteilla?

Jatkamme toiminnan kehittämistä, jotta yhä useammat ihmiset pääsisivät osallistumaan siihen ja hyötymään siitä. Käynnistimme äskettäin erittäin mielenkiintoisen hankkeen, jolla pyritään parantamaan mielenterveyskuntoutujien mahdollisuuksia ja jopa oikeuksia osallistua kulttuuritoimintaan. Tarkemmin sanottuna tavoitteena on auttaa ihmisiä löytämään omat kulttuurisen ilmaisun keinonsa ja selvittämään, minkälainen kulttuuri ja taide edistää heidän henkistä hyvinvointiaan. Sievoinen palkintosumma, jonka saimme, käytetään tähän.

Millaiset yhteiset toimet ovat tarpeen mielenterveysongelmiin usein liittyvän leimautumisen vähentämiseksi? Voiko taiteella olla merkitystä mielenterveysongelmaisten ihmisten voimaantumisessa?      

On järjestettävä toimintaa, jonka yhteydessä kokemuksiltaan ja taustoiltaan erilaiset ihmiset voivat tavata toisiaan. Terveydentilasta tai elämänolosuhteista riippumaton toiminta johtaa ainutlaatuisiin kohtaamisiin ja mahdollistaa mielekkäiden yhteyksien syntymisen erilaisista taustoista tulevien ihmisten välille. Mielenterveyden tutkiminen erilaisin keinoin, kuten taiteen avulla, on auttanut tiedostamaan ja ymmärtämään asioita paremmin. Taiteella on poikkeuksellinen kyky saattaa ihmisiä yhteen, ja se tarjoaa uusia keinoja jopa kipeiden asioiden käsittelyyn. Taide on ilmaisukanava, ja se avaa ihmisille mahdollisuuksia tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kuulluksi tulemisen voima voi muuttaa ihmisen elämää ja käsitystä itsestään.

Slovakialaisen Integra-järjestön Crazy? So what! -hankkeessa (”Hullu? Entä sitten!”) nuoret opiskelijat kohtaavat ihmisiä, joilla on ollut mielenterveysongelmia. Opiskelijat saavat yhden päivän mittaisessa opetustilaisuudessa kuulla ensi käden tietoa siitä, millaista on selvitä mielenterveyskriisistä ja mistä saa apua. Integran johtaja Jana Hurova kertoi, että hanke auttaa lieventämään mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien ihmisten leimaamista ja tuo nuorille toivonkipinän.

Mikä sai teidät käynnistämään hankkeenne tai aloitteenne?

Organisaatiomme on tukenut mielenterveysongelmaisia ihmisiä jo vuosien ajan. Nämä ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa, kotinsa, ystävänsä ja joskus perheensäkin sairautensa vuoksi. Heidän koko maailmansa on kääntynyt ylösalaisin. Perustimme Slovakian ensimmäisen yhteisöllisen mielenterveyspalvelun lähes 30 vuotta sitten. Tavoitteena oli varmistaa, että näitä ihmisiä tuetaan psykiatrisen sairaalahoidon jälkeen ja he voivat jatkaa normaalia, sairautta edeltänyttä elämäänsä. Tuimme potilasjärjestöjen perustamista Slovakiaan ja toteutimme erilaisia ohjelmia mielenterveysongelmiin liittyvän leimautumisen vähentämiseksi. Mukana on ihmisiä, joilla on vakavia mielenterveysongelmia, kuten skitsofrenia. Monet ovat jo onnistuneet palaamaan yhteiskuntaan ja löytämään uuden merkityksen elämälleen.

Kaikki toimintamme on alusta alkaen toteutettu perinteisestä poikkeavalla tavalla: toimimme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa heidän tarpeidensa määrittämiseksi mahdollisimman tarkasti. Sovelsimme samaa lähestymistapaa myös Crazy? So what! -ohjelmaan. Monet asiakkaistamme ovat löytäneet merkityksellisyyden tunteen tapaamalla nuoria ja kertomalla henkilökohtaisen kokemuksensa pohjalta, mitä heiltä nuorena puuttui ja mikä tekijä sai myöhemmin mielenterveysongelman puhkeamaan.

Mielenterveyden tärkeyttä on tarpeen korostaa yhä enemmän. Taito luovia henkilökohtaisten kriisien läpi on suuri vahvuus.

Aloitimme Crazy? So what! -ohjelman Slovakiassa vuonna 2005 yhdessä saksalaisten ja tšekkiläisten kumppaneiden kanssa. Olemme kuitenkin vasta hiljattain onnistuneet vakiinnuttamaan ohjelman ja laajentamaan sitä. Olemme kouluttaneet valmentajia ja uusia tiimejä ja vierailemme uusissa kouluissa.

Miten hankkeenne on otettu vastaan? Saitteko jonkinlaista palautetta auttamiltanne henkilöiltä?  (Voitteko mahdollisesti antaa esimerkin?)

Nuoret ovat aina hyvin vaikuttuneita, kun he tapaavat mielenterveyskriisistä selvinneitä ihmisiä, joilta he saavat kysyä mitä tahansa. He ymmärtävät näin, että jos heillä itsellään on ongelmia, apua on aina saatavilla. Yksi kokonainen opetuspäivä ja tasavertainen viestintä ovat keinoja varmistaa, että osallistujille jää aina myönteinen vaikutelma.

Ihmiset, joilla on henkilökohtaista kokemusta mielenterveysongelmista, voivat antaa nuorille rohkeutta tehdä jotain omille ongelmilleen. Lähes jokaisessa luokassa on oppilaita, joilla on ongelmia. Toivonkipinän antaminen heille on erittäin arvokasta. Toisaalta myös oman elämän kokemuksista kertominen on voimaannuttava kokemus. Nämä henkilöt päättävät itse, kuinka paljon paljastavat elämästään oppilaille. Näin he kokevat itsensä arvokkaiksi ja tuntevat, että heitä ymmärretään.

Saimme paljon kommentteja oppilailta: he esimerkiksi kertoivat, etteivät yleensä pääse tapaamaan mielenterveysongelmaisia ihmisiä tai että meidän tulisi oppia hyväksymään tällaiset ihmiset eikä tuomita heitä siitä, että he ovat erilaisia.

Saimme palautetta myös ohjelmaan osallistuvilta mielenterveyshäiriöitä henkilökohtaisesti kokeneilta henkilöiltä. Yksi kertoi:

”Ohjelma antaa minulle rohkeuden kävellä pää pystyssä. Haluan viimein elää! Oppilaille puhuminen on rankkaa mutta palkitsevaa. Oppilaat ovat hyvin avoimia, eivätkä he juuri arkaile sosiaalisia kontakteja. Paras asia minulle on, että he osoittavat, että meitä yhdistäviä tekijöitä on paljon enemmän kuin meitä erottavia tekijöitä ja että käsitys ”hulluista” on väärä. On mahtavaa, että voin auttaa ihmisiä viimein puhumaan mielenterveysongelmista ilman häpeää tai piilottelua. ”

Meitä motivoivat eteenpäin nuoret. Jokaisen opetuspäivän jälkeen keskustelemme siitä, miten tärkeä Crazy? So what! -ohjelma on heille ja että sitä täytyy jatkaa, jotta jokainen Slovakian nuori oppii ymmärtämään oman mielenterveytensä merkityksen.

Suunnitteletteko jo uusia hankkeita?

Haluaisimme, että kaikki nuoret voisivat saada tällaista kasvatusta ja että voisimme laajentaa ohjelmaa Slovakian muille alueille. Sitä on jo toteutettu Saksassa (jossa se alun perin aloitettiin), Slovakiassa, Tšekissä ja Itävallassa. Tänä vuonna koulutimme myös ensimmäiset tiimimme Ukrainaan.

Kuinka tärkeää on mielestänne keskustella avoimesti mielenterveysongelmista? Millaisen viestin hankkeenne välittää?

Haluamme levittää viestiä siitä, että mielenterveysongelmissa ei ole mitään hävettävää. Häpeällistä on sen sijaan se, jos emme tee mitään oman terveytemme vaalimiseksi. Ei ole terveyttä ilman mielenterveyttä.

Pääajatus Crazy? So what! -ohjelman taustalla on painottaa mielenterveyden tärkeyttä hyvinä aikoina ja samalla edistää mielenterveysongelmaisten ihmisten ymmärtämistä.

Mielestämme on parempi ehkäistä kuin hoitaa. Se on myös tehokkaampaa. Luomme rohkeutta ja motivaatiota ja olemme optimistisia. Apua on aina saatavilla. Joskus riittää, kun on joku, jolle puhua. Unelmien puolesta taisteleminen ei ole koskaan helppoa, mutta se kannattaa.

Suomalainen Lilinkotisäätiö kehitti The World of Recovery (TWoR) -verkkopelin ja -lautapelin todettuaan, että mielenterveystyössä oli vielä tilaa innovoinnille ja uusille lähestymistavoille. Molemmat ovat roolipelejä, joissa pelaaja astuu annetun pelihahmon saappaisiin. Tapahtumapaikkana on futuristinen toivon maailma. Pelit tukevat pelaajan toipumista: kohderyhmänä ovat mielenterveystoipujat ja entiset päihteiden väärinkäyttäjät sekä alan ammattilaiset. Lilinkotisäätiön edustajat Reetta Sedergren ja Venla Leimu kertoivat, että peleillä on valtavat mahdollisuudet parantaa mielenterveyttä mutta tätä potentiaalia ei juurikaan vielä hyödynnetä. 

Mikä sai teidät käynnistämään hankkeenne tai aloitteenne? 

Havaitsimme Lilinkotisäätiössä muutama vuosi sitten, että mielenterveystyössä oli runsaasti tilaa innovoinnille ja uusille lähestymistavoille. Toipumisorientaation yleistyminen oli valtava edistysaskel tällä alalla, mutta modernit, innovatiiviset välineet sen toteuttamiseksi puuttuivat. Organisaatiomme oli työskennellyt mielenterveystoipujien kanssa vuosikymmeniä, ja meillä oli unelma: mitä jos mielenterveyttä voisi tukea modernilla tavalla, digitaalisella pelillä, jossa pelaajalla on roolihahmo? 

Miten hankkeenne on otettu vastaan? Oletteko saaneet palautetta auttamiltanne henkilöiltä?   

The World of Recovery -pelit kehitettiin yhdessä mielenterveystoipujien ja alan ammattilaisten kanssa, joten palautetta saatiin pelien suunnitteluprosessien kaikissa vaiheissa ja se ohjasi työskentelyä lopputulokseen asti. 

Olemme saaneet valtavasti myönteistä nimetöntä ja henkilökohtaista palautetta kummankin pelin pelaajilta. Esimerkiksi yli 90 prosenttia vastaajista on todennut mobiilipelin parantaneen heidän hyvinvointiaan ja saaneen heitä aktivoitumaan. Roolipeli on puolestaan auttanut heitä kehittämään sosiaalisia taitojaan.  

Ehkä parasta palautetta on ollut nauru ja keskustelut tunteista, haasteista ja vahvuuksista, sekä se, että pelit tuovat pelaajia yhteen, olipa heidän roolinsa ja taustansa millainen tahansa. 

Millaisia neuvoja antaisitte muille organisaatioille vastaavien toimien ja ohjelmien tuloksellisuuden varmistamiseksi? 

Innovoinnissa ja uuden luomisessa on monia etuja. Se on aidosti inspiroivaa, ja siinä kohdataan jotain aivan uutta. Se pitää hyväksyä, eikä pidä yrittää mahtua valmiisiin raameihin. Kannattaa seurata vaistojaan ja olla kiinnostunut jokaisen mielipiteestä. Ennen kaikkea: suunnitteluprosessiin on otettava mukaan toipujia ja kokemusasiantuntijoita. Pelien kehittäjien on valmistauduttava vastaamaan monenlaisiin ennakkoluuloihin ammattilaisten taholta. Pelejä pidetään yleisesti mielenterveysalalla riippuvuutta aiheuttavina tai haitallisina. Ei saa lannistua, vaan on pysyttävä rohkeana, oltava luova ja uskallettava unelmoida. 

Miten tietokone- ja videopelit voivat parantaa mielenterveyttä? Pitäisikö niitä hyödyntää enemmän mielenterveysongelmien hoidossa? 

Tietokone- ja videopelit – erityisesti roolipelit – tarjoavat valtavia mahdollisuuksia mielenterveystyössä. Mielenterveysongelmat ovat hyvin yleisiä, joten tarvitsemme uusia, monipuolisia keinoja parantaa mielenterveyttä. On harmillista, ettei pelien potentiaalia ole hyödynnetty enempää. Kyse ei ole kiinnostuksen puutteesta vaan rahoituksen vähyydestä. Hyvien mielenterveyttä tukevien pelien kehittämiseen ei ole oikotietä: tarvitsemme lisää rahoitusta, lisää yhteiskehityshankkeita ja lisää tämän tavoitteen saavuttamiseksi työskenteleviä mielenterveys- ja pelialan ammattilaisia – ja paljon tutkimusta. 

Maailmassa on yli 55 miljoonaa ihmistä – monet heistä nuoria – jotka kärsivät fyysiseen ja psyykkiseen terveyteensä vaikuttavista syömishäiriöistä. Häpeäleima estää useita heistä hakemasta apua. Italialaisen Animenta-järjestön tarinankerrontahankkeen Raccontare per sensibilizzare tavoitteena on purkaa stereotypioita, edistää varhaista havaitsemista ja antaa tukea. Järjestö on saavuttanut vuodesta 2021 yli 10 000 koululaista ja opiskelijaa Italiassa. Keskustelimme Animentan puheenjohtajan ja perustajan Aurora Caporossin kanssa.

Mikä sai teidät käynnistämään hankkeenne?

Animenta syntyi tarpeesta antaa ääni kaikille syömishäiriöistä kärsiville ja heidän läheisilleen. Järjestömme tavoitteena on varmistaa, että ihmiset saavat asianmukaista hoitoa syömishäiriöihinsä, sillä niistä voi parantua, jos saa mahdollisuuden parantaa itsensä.

Miten hankkeenne on otettu vastaan? Oletteko saaneet palautetta auttamiltanne henkilöiltä?  Onko teillä antaa jokin esimerkki?

”Tunsin itseni tervetulleeksi Animentassa ja ymmärsin, että minäkin kärsin syömishäiriöstä, vaikka en ole alipainoinen.” Saimme muutama kuukausi sitten tällaisen viestin yhteisöltämme, ja se sai meidät ymmärtämään, kuinka tärkeää ja vaikuttavaa työtä teemme. Animenta on herättänyt uteliaisuutta, mutta myös toivoa siitä, että voimme saada aikaan muutoksia.

Miten aiotte käyttää tämän lisärahoituksen yhteisön hyväksi? Suunnitteletteko jo uusia hankkeita?

Haluaisimme investoida lisää kouluissa toteuttamiimme hankkeisiin, jotta voisimme laajentaa vaikutustamme. Varoja käytetään myös oma-apuryhmien perustamiseen syömishäiriöistä kärsiville. Animentan hankkeisiin kuuluu kuusipäiväisiä luontoleirejä, joiden aikana osallistujilla on mahdollisuus pohtia uudelleen suhdetta itseensä, ruumiiseensa ja ruokaan.

Millaisia neuvoja antaisitte muille organisaatioille vastaavien toimien ja ohjelmien tuloksellisuuden varmistamiseksi?

Aloittakaa tarinoilla, jotta pääsette selville siitä, mitä kohdeyleisönne kokee. Pyytäkää palautetta ja tehkää kyselyjä ymmärtääksenne sen tarpeet. Mutta ennen kaikkea kertokaa rohkeasti omasta kamppailustanne ja muutoksesta, jonka haluatte saada aikaan. Samaan aikaan on myös tärkeää verkostoitua muiden kanssa, jotta pystytään luomaan tehokas ja toimiva tukijärjestelmä.

Onko syömishäiriöt tunnustettu mielestäsi nykyään asianmukaisesti vakaviksi mielenterveysongelmiksi? Saavatko niistä kärsivät riittävästi tukea ja mitä olisi tehtävä tämän parantamiseksi?

Nykyään syömishäiriöistä puhutaan enemmän, joten niistä on enemmän tietoa. Ne ovat kuitenkin sairauksia, joilla on vahva leima ja joista on paljon stereotypioita. Edelleenkin osa ihmisistä uskoo, että syömishäiriöissä on kyse heikosta tahdosta tai oikusta. Todellisuudessa syömishäiriöt ovat monitahoisia psyykkisiä sairauksia, joihin tarvitaan oikeaa hoitoa, jota ei tällä hetkellä ole aina saatavilla, sillä hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi ja monet ihmiset eivät pääse hoitopolulle.