Without solidarity where would you be now? Kansalaisyhteiskunnan panos covid-19-kriisin torjumiseksi

Viime vuonna tähän aikaan italialaisen Bergamon kaupungin terveydenhuoltopalvelut olivat romahtamassa covid-19-kriisin aiheuttaman taakan alle – ETSK:n jäsen Giuseppe Guerini muistaa tämän hyvin –, kun kansalaisjärjestö Emergency ryhtyi toimiin hallinnoidakseen kenttäsairaalaa, joka oli perustettu valtavasta potilasvirrasta selviytymiseksi. Johtajaylilääkäri Oliviero Valotin mukaan sen apu oli kuin taivaan lahja.

Tämä ihmishenkiä pelastava rooli kriisin aikana on tuonut Emergencylle ETSK:n kansalaissolidaarisuuspalkinnon. ETSK:n varapuheenjohtaja Cillian Lohan selvittää tämän kertaluonteisen palkinnon taustalla olevaa ajatusta, ja Emergencyn puheenjohtaja Rossella Miccio kertoo meille, mitä EU:n antama tunnustus merkitsee hänen edustamalleen organisaatiolle.

Kielivaihtoehdot:

Pääkirjoitus

Kukaan ei ole liian pieni tai suuri auttamaan

Hyvät lukijat

Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka syvästi olen vaikuttunut tämän vuoden kansalaisyhteiskuntapalkintomme voittajista.

Olin mukana isännöimässä palkintoseremoniaa 15. helmikuuta 7 500 hengen yleisön edessä. Uutiset ETSK:n antamasta tunnustuksesta näille loistaville aloitteille levisivät pian kaikkialle Eurooppaan.

Lyhyesti

Video vuoden 2020 kansalaissolidaarisuuspalkintojen luovutuksesta

Katso video vuoden 2020 kansalaissolidaarisuuspalkintojen luovutuksesta ja tutustu 23 suurenmoiseen hankkeeseen, jotka ovat auttaneet meitä selviytymään kriisistä.

Vuoden 2020 kansalaissolidaarisuuspalkinto tiedotusvälineissä

Seuraavassa on otos vuoden 2020 kansalaissolidaarisuuspalkinnosta tähän mennessä julkaistujen artikkeleiden otsikoista.

Uusia julkaisuja

Palkitut hankkeet yksissä kansissa

ETSK on julkaisut esitteen, jossa esitellään kaikki komitean kansalaisuussolidaarisuuspalkinnon saaneet hankkeet ja annetaan runsaasti taustatietoa itse palkinnosta.

Esite on noudettavissa osoitteesta https://www.eesc.europa.eu/sites/default/files/files/qe-03-21-103-en-n.pdf.

 

Uutisia ETSK:sta

LUETTELO KAIKISTA ETSK:N VUODEN 2020 KANSALAISSOLIDAARISUUSPALKINNON SAAJISTA

MAA

PALKINNONSAAJA

ITÄVALTA

#EUROPAgegenCovid19 on voittoa tavoittelemattoman yrityksen, Kommunikationswerkstatt 27:n, aloite, jonka tavoitteena oli torjua disinformaatiota, valeuutisia ja väärää tietoa pandemiasta ja motivoida kansalaisia vastustamaan emotionaalista ja kognitiivista manipulointia.

BELGIA

OKRA, trefpunt 55+ on yhdistys, joka reagoi pandemiaan Veerkracht – OKRA-aloitteen keinoin. Kyseessä oli luova aloite, jonka tavoitteena oli pitää ikääntyneet aktiivisina ja mukana sosiaalisessa kanssakäymisessä.

TIESITKÖ TÄMÄN?

ETSK:n kansalaissolidaarisuuspalkinto oli monin tavoin ainutlaatuinen. Seuraavassa on yllättäviä faktoja joistakin palkinnonsaajista ja itse palkinnosta.