Elintarvikehuollon kestävyys

This page is also available in

Ruualla on keskeinen sija elämässämme, ja se on olennainen osa eurooppalaista kulttuuria. Syömämme ruoka, elintarvikkeiden tuotantotavat ja hävikin määrä vaikuttavat kuitenkin merkittävästi ihmisten terveyteen, luonnonvaroihin ja koko yhteiskuntaan:

  • Yhä useammat ihmiset – erityisesti lapset – kärsivät ylipainosta ja lihavuudesta epäterveellisen ruokavalion vuoksi.
  • Maataloustuottajat ja työntekijät eivät saa tuotteista oikeudenmukaista hintaa.
  • Kolmannes elintarvikkeista menee hukkaan tai haaskataan elintarvikeketjun eri vaiheissa.
  • Ympäristö joutuu kärsimään dramaattisista vaikutuksista, joita elintarvikkeiden tuotannolla ja kulutuksella on ilmastonmuutokseen, biologisen monimuotoisuuden köyhtymiseen, ilman ja veden saastumiseen, maaperän huonontumiseen jne.

Covid-19-pandemia on herättänyt huomaamaan muutoksen tarpeen. Se on osoittanut, ettei ruuan saamista ”pellolta pöytään” voida pitää itsestäänselvyytenä ja että koko elintarvikejärjestelmän toimijat ja toiminta ovat sidoksissa toisiinsa. Kaikkialla maatalous- ja elintarvikealalla on nyt välttämättömämpää kuin koskaan huolehtia oikeudenmukaisista, resurssitehokkaista, osallistavista ja kestävistä toimitusketjuista niin kansalaisten, maataloustuottajien, työntekijöiden kuin yritystenkin hyväksi.

ETSK on jo vuosia ollut eturintamassa vaatimassa kestäväpohjaista ja kattavaa elintarvikepolitiikkaa. Tällainen yhdennetty, koko järjestelmää koskeva lähestymistapa on välttämätön, jotta voidaan vastata elintarvikejärjestelmiin vaikuttaviin moninaisiin ja toisiinsa kytkeytyviin haasteisiin, huolehtia taloudellisesta, ympäristöön liittyvästä ja sosiokulttuurisesta kestävyydestä, varmistaa eri politiikanalojen (maatalous, ympäristö, terveys, koulutus, kauppa, talous, teknologia jne.) linkittyminen ja johdonmukaisuus sekä edistää eri hallintotasojen yhteistyötä.

Displaying 1 - 2 of 2
18/02/2022
EU organic awards
Press Release
Reference number: 
6/2022

Today, as a true pan-European collaborative venture, the European Commission, the European Economic and Social Committee (EESC), the European Committee of the Regions (CoR), COPA-COGECA and IFOAM Organics Europe are together launching the first ever EU organic awards. These awards will recognise excellence along the organic value chain, rewarding the best and most innovative actors in organic production in the EU. Applications will be open from 25 March until 8 June 2022.

23/09/2021
Organic Food
Press Release
Reference number: 
38/2021

With Europe slowly getting back on track after the COVID-19 crisis, it is high time to move from words to action and implement the Farm to Fork strategy. The European Economic and Social Committee (EESC) strongly advocates supporting the transformation of Europe's food systems so that they are more environmentally, economically and socially sustainable, and notes that consumers have a key role to play in this context.