Elintarvikehuollon kestävyys

This page is also available in:

Ruualla on keskeinen sija elämässämme, ja se on olennainen osa eurooppalaista kulttuuria. Syömämme ruoka, elintarvikkeiden tuotantotavat ja hävikin määrä vaikuttavat kuitenkin merkittävästi ihmisten terveyteen, luonnonvaroihin ja koko yhteiskuntaan:

  • Yhä useammat ihmiset – erityisesti lapset – kärsivät ylipainosta ja lihavuudesta epäterveellisen ruokavalion vuoksi.
  • Maataloustuottajat ja työntekijät eivät saa tuotteista oikeudenmukaista hintaa.
  • Kolmannes elintarvikkeista menee hukkaan tai haaskataan elintarvikeketjun eri vaiheissa.
  • Ympäristö joutuu kärsimään dramaattisista vaikutuksista, joita elintarvikkeiden tuotannolla ja kulutuksella on ilmastonmuutokseen, biologisen monimuotoisuuden köyhtymiseen, ilman ja veden saastumiseen, maaperän huonontumiseen jne.

Covid-19-pandemia on herättänyt huomaamaan muutoksen tarpeen. Se on osoittanut, ettei ruuan saamista ”pellolta pöytään” voida pitää itsestäänselvyytenä ja että koko elintarvikejärjestelmän toimijat ja toiminta ovat sidoksissa toisiinsa. Kaikkialla maatalous- ja elintarvikealalla on nyt välttämättömämpää kuin koskaan huolehtia oikeudenmukaisista, resurssitehokkaista, osallistavista ja kestävistä toimitusketjuista niin kansalaisten, maataloustuottajien, työntekijöiden kuin yritystenkin hyväksi.

ETSK on jo vuosia ollut eturintamassa vaatimassa kestäväpohjaista ja kattavaa elintarvikepolitiikkaa. Tällainen yhdennetty, koko järjestelmää koskeva lähestymistapa on välttämätön, jotta voidaan vastata elintarvikejärjestelmiin vaikuttaviin moninaisiin ja toisiinsa kytkeytyviin haasteisiin, huolehtia taloudellisesta, ympäristöön liittyvästä ja sosiokulttuurisesta kestävyydestä, varmistaa eri politiikanalojen (maatalous, ympäristö, terveys, koulutus, kauppa, talous, teknologia jne.) linkittyminen ja johdonmukaisuus sekä edistää eri hallintotasojen yhteistyötä.

Displaying 1 - 1 of 1
  • Towards EU food sovereignty

    In this issue:

    • Our members address the issue of EU food sovereignty with a view to the group's conference on 26 September 2023
    • Guest articles by Morgan Ody (Farmer in Brittany and General Coordinator of La Via Campesina), Marco Pierani (Director of Public Affairs at Euroconsumers) and Karen Ciesielski (CEO of Irish Environmental Network)
    • Interview on the action plan to conserve fisheries resources and protect marine ecosystems and the decarbonisation of the fishing fleet with rapporteur Javier Garat
    • Announcements of our upcoming conferences
    Civil Society Organisations' Bulletin - September 2023
Displaying 1 - 1 of 1