Elintarvikehuollon kestävyys

This page is also available in:

Ruualla on keskeinen sija elämässämme, ja se on olennainen osa eurooppalaista kulttuuria. Syömämme ruoka, elintarvikkeiden tuotantotavat ja hävikin määrä vaikuttavat kuitenkin merkittävästi ihmisten terveyteen, luonnonvaroihin ja koko yhteiskuntaan:

  • Yhä useammat ihmiset – erityisesti lapset – kärsivät ylipainosta ja lihavuudesta epäterveellisen ruokavalion vuoksi.
  • Maataloustuottajat ja työntekijät eivät saa tuotteista oikeudenmukaista hintaa.
  • Kolmannes elintarvikkeista menee hukkaan tai haaskataan elintarvikeketjun eri vaiheissa.
  • Ympäristö joutuu kärsimään dramaattisista vaikutuksista, joita elintarvikkeiden tuotannolla ja kulutuksella on ilmastonmuutokseen, biologisen monimuotoisuuden köyhtymiseen, ilman ja veden saastumiseen, maaperän huonontumiseen jne.

Covid-19-pandemia on herättänyt huomaamaan muutoksen tarpeen. Se on osoittanut, ettei ruuan saamista ”pellolta pöytään” voida pitää itsestäänselvyytenä ja että koko elintarvikejärjestelmän toimijat ja toiminta ovat sidoksissa toisiinsa. Kaikkialla maatalous- ja elintarvikealalla on nyt välttämättömämpää kuin koskaan huolehtia oikeudenmukaisista, resurssitehokkaista, osallistavista ja kestävistä toimitusketjuista niin kansalaisten, maataloustuottajien, työntekijöiden kuin yritystenkin hyväksi.

ETSK on jo vuosia ollut eturintamassa vaatimassa kestäväpohjaista ja kattavaa elintarvikepolitiikkaa. Tällainen yhdennetty, koko järjestelmää koskeva lähestymistapa on välttämätön, jotta voidaan vastata elintarvikejärjestelmiin vaikuttaviin moninaisiin ja toisiinsa kytkeytyviin haasteisiin, huolehtia taloudellisesta, ympäristöön liittyvästä ja sosiokulttuurisesta kestävyydestä, varmistaa eri politiikanalojen (maatalous, ympäristö, terveys, koulutus, kauppa, talous, teknologia jne.) linkittyminen ja johdonmukaisuus sekä edistää eri hallintotasojen yhteistyötä.

  • This public hearing aims to exchange views with civil society representatives from candidate countries and EU's stakeholders on the opportunities and challenges for the EU-agri-food sector with EU enlargement and to identify the contributions of the accession countries to the EU's social, environmental, and economic sustainability.

  • Rural Pact debate #5

    With this debate, the EESC wants to contribute to reflections on the foundations of a just transition framework on the agri-food sector to achieve a sustainable food system and move forward with concrete recommendations, for example, looking at the skills, capacity and mental support needed, or identifying some key policy areas and legal leverage points that could be triggered to start a just food transition for the EU.

    Given the link between agriculture and rural areas and farmers with food production, the recommendations of this opinion will also have a positive impact on rural development.

  • On 17 November 2023, the Permanent Group on Sustainable Food Systems (PG) and the Sustainable Development Observatory (SDO) of the EESC will hold a joint meeting on the theme "Sustainable food systems as drivers for the implementation of the SDGs" to bring together members of the two EESC bodies and representatives from the European Commission and other stakeholders from the agri-food chain.

  • On 6 November 2023, the EESC will host a public hearing in the context of its ongoing opinion on 'Promoting autonomous and sustainable food production: strategies for the Common Agricultural Policy (CAP) post-2027' requested by the upcoming Belgian Presidency of the Council of the EU.

  • Extraordinary meeting of the Civil Society Organisations' Group

    This is an in-person conference that will be live streamed. Registration for in-person participation is required.

  • State of progress after the 2021 UN Food Systems Summit

    On 22 June, the EESC will host an online public hearing to explore the state of progress of the EU on the path to more sustainable, fairer and inclusive food systems, following the new actions agreed upon during the UN Food System summit in 2021.

  • On Friday, 14 April 2023, the NAT Section is organising a public hearing "Towards a European Food Policy Council / Sustainable Food System" to feed into the own-initiative opinion NAT/892- Towards a European Food Policy Council as a new governance model in the future EU Framework on Sustainable Food Systems in order to compile the views of the civil society organisations working on these issues.

  • On Thursday, 23 March 2023, the NAT Section is organising a public expert event "What next for European action on childhood obesity?" to feed into the exploratory opinion requested by the upcoming Spanish Presidency to the Council of the European Union.

  • Food security and sustainable food systems - With Commissioner Wojciechowski

    The EESC will host the third EU Youth Round Table on Wednesday 30 November, 14:30-16:00 CET. Janusz Wojciechowski, Commissioner for Agriculture, will participate in the event and will engage with the youth representatives on the topic: food security and sustainable food systems.

  • The role of civil society

    This thematic debate aims to discuss the impacts of the war on food security worldwide, with a focus on some specific world regions; further actions that will be needed to ensure food security while fostering resilient and sustainable food systems and the role civil society can play in ensuring food security both in Europe and beyond.