Koreaa käsittelevä EU:n sisäinen neuvoa-antava ryhmä

This page is also available in

Korean kanssa tehtyyn vapaakauppasopimukseen perustuva EU:n sisäinen neuvoa-antava ryhmä

EU:n ja Korean tasavallan välinen vapaakauppasopimus tuli voimaan heinäkuussa 2011. Se oli ensimmäinen EU:n tekemä vapaakauppasopimus, johon sisältyy kauppaa ja kestävää kehitystä käsittelevä luku eli kauppasuhteiden kannalta merkittäviä työ- ja ympäristöpoliittisia asioita koskevia osapuolten sitoumuksia. Osapuolet esimerkiksi pyrkivät jatkuvasti ja sinnikkäästi ratifioimaan vielä ratifioimatta olevat Kansainvälisen työjärjestön ILO:n keskeiset yleissopimukset ja panemaan tehokkaasti täytäntöön Korean ja EU:n jäsenvaltioiden jo ratifioimat yleissopimukset.

Osapuolet pyrkivät samoin panemaan tehokkaasti täytäntöön lainsäädännöissään ja käytännöissään monenväliset ympäristösopimukset, joiden osapuolia ne ovat.

EU ja Korea ovat myös sitoutuneet siihen, etteivät ne heikennä normejaan houkutellakseen kauppaa tai investointeja, ja ilmaisseet halukkuutensa tehdä yhteistyötä kestävään kehitykseen liittyvillä aloilla. Tähän sisältyvät ympäristöhyödykkeiden ja ‑palvelujen kaupan helpottaminen, uusiutuvan energian tuotannon ja energiatehokkaiden tuotteiden tarjonnan lisääminen sekä yritysten yhteiskunnallisen vastuun ja eettisen ja reilun kaupan järjestelmiin kuuluvien tuotteiden kaupan edistäminen. Yhteistyötä voidaan tehdä myös biologiseen monimuotoisuuteen liittyvissä kaupan alan kysymyksissä, kestävän kalastuksen edistämisessä, laittoman puunkorjuun ongelman käsittelyssä ja ilmastonmuutospolitiikan alalla kauppaan liittyvissä kysymyksissä.

Osapuolet ovat lisäksi sitoutuneet seuraamaan sopimuksen vaikutuksia.

EU:n sisäinen neuvoa-antava ryhmä

EU:n ja Korean vapaakauppasopimuksen kauppaa ja kestävää kehitystä käsittelevässä luvussa määrätään, että kummankin osapuolen on perustettava kestävää kehitystä (ympäristö ja työllisyys) käsittelevä oma neuvoa-antava ryhmänsä, jonka tehtävänä on neuvoa tämän luvun täytäntöönpanossa. Neuvoa-antava ryhmä koostuu riippumattomista ja edustavista kansalaisyhteiskunnan järjestöistä, joissa ympäristö-, työ- ja liike-elämän organisaatiot ja muut asianomaiset sidosryhmät ovat tasapainoisesti edustettuina.

EU:n ja Korean kansalaisyhteiskuntafoorumi

EU:n ja Korean vapaakauppasopimuksen mukaan kummankin osapuolen sisäisen neuvoa-antavan ryhmän jäsenet kokoontuvat kansalaisyhteiskunnan foorumiin keskustellakseen osapuolten kauppasuhteisiin liittyvistä kestävän kehityksen kysymyksistä. Kansalaisyhteiskuntafoorumi kokoontuu kerran vuodessa, jolleivät osapuolet muuta sovi. Kokous järjestetään vuorotellen Brysselissä ja Soulissa.

Downloads

Rules of procedure of the EU Domestic Advisory Group created pursuant to Chapter 13 (Article 13.12) of the EU-Korea Free Trade Agreement