ETSK:n työnantajat-ryhmä

Kestävyysperiaatteiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää yrityksille ja työnantajille, jotka ovat keskeinen kehitystä eteenpäin vievä voima. Terve ja vakaalla pohjalla oleva talous on kestävän kehityksen välttämätön edellytys. Meidän on löydettävä ratkaisuja, jotka ovat hyödyksi niin taloudelle, yhteiskunnalle kuin ympäristölle. Eri sidosryhmät hahmottavat kestävyyden pitkälti samalla tavalla, mutta ne ovat usein eri mieltä siitä, miten se voidaan saavuttaa.

Muun muassa tällaiseen tulokseen tultiin Barcelonassa Espanjassa 21. marraskuuta 2019 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin sitä, miten yritystoiminnalla voidaan edistää kestävää kehitystä.

Liiketoiminta ei ole kestävyyden kannalta ongelma vaan ratkaisu, työnantajat-ryhmän puheenjohtaja Jacek Krawczyk totesi tervetuliaissanoissaan. Hän huomautti, että liiketoimijat tuottavat ja tuovat käyttöön sekä ilmaston että ympäristön suojeluun liittyviä ratkaisuja.

Pääkeskustelussa kaikkien kolmen ETSK:n ryhmän edustajat esittivät näkemyksiään kestävästä kehityksestä. Keskustelu osoitti, että työnantajien, työntekijöiden ja ympäristönsuojelijoiden eriävistä kestävyysnäkemyksistä huolimatta monista asioista ollaan myös samaa mieltä. Kilpailu on avain kestävään kehitykseen. Kilpailua varten tarvitaan hyvä sääntely-ympäristö mutta ei missään tapauksessa lisää sääntelyä, Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala totesi yhteenvedossaan keskustelusta.

Tapaaminen järjestettiin Välimeren alueen taloudellista yhdentymistä esittelevän vuotuisen MedaWeek-konferenssin yhteydessä. Työnantajat-ryhmän jäsenet käyttivät puheenvuoroja NABDF-foorumissa (New Africa Business Development Forum), ECOmeda Sustainability Summit -tilaisuudessa ja Välimeren alueen naisyrittäjäfoorumissa (Mediterranean Women Entrepreneurs Forum). Gaalaillallisella Jacek Krawczykille luovutettiin tunnustuspalkinto hänen työstään Euro–Välimeri-alueen yksityisen sektorin kehityksen hyväksi. (lj)