Energiakäänne voi hyödyttää Euroopan alueellisia talouksia

Energiakäänne voi hyödyttää Euroopan alueellisia talouksia. Siirtyminen hajautettuihin, uusiutuviin ja digitaalisiin energiahuollon muotoihin tuo ympäristöhyötyjen ohella myös taloudellisia hyötyjä Euroopan unionin alueille. ETSK mainitsee Lutz Ribben laatimassa lausunnossa ainakin neljä syytä, miksi älykäs energiantuotanto voi auttaa alueellisia talouksia, ja kehottaa Euroopan komissiota nivomaan tulevan aluepolitiikan ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevan politiikan järjestelmällisesti energiaunionialoitteeseen.

Euroopan tasolla käytävässä julkisessa ja poliittisessa keskustelussa keskitytään yleensä hajautetun siirtymisen ympäristöhyötyihin tai siihen liittyviin riskeihin. Komitea tuo kuitenkin esiin toisenlaisen näkökulman ja toteaa, että uusiutuvan energian kehitys saattaa tuoda mukanaan taloudellisia etuja EU:n alueille. Energiakäänne tarjoaa merkittävän tilaisuuden paikallisille talouksille ja etenkin rakenteellisesti heikoille alueille ja maaseutualueille EU:ssa. ETSK:n 11. heinäkuuta 2018 täysistunnossaan antamassa lausunnossa korostetaan, että hiiletön energiantuotanto voi hyödyttää alueita, sillä sen avulla voidaan

  • vähentää polttoaineiden tuontitarvetta
  • kartuttaa taloudellista arvoa alueen sisällä erityisesti, jos omistus säilyy paikallistasolla
  • luoda pysyviä ja laadukkaita työpaikkoja uusiutuvan energian tuotantojärjestelmien asennuksen, toiminnan ja huollon kautta
  • sekä
  • kasvattaa alueellisia verotuloja.

ETSK:n heinäkuun täysistunnossa energiakäänteestä käydyssä keskustelussa energiaunionista vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič korosti, miten tärkeää on nivoa EU:n energia-aloitteet aluepolitiikkaan ja aluekehitykseen ja vahvistaa samalla EU:n toimielinten ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyötä.

”Suunnitelmat ja poliittiset sitoumukset kiteytyvät konkreettisiksi hankkeiksi nimenomaan paikallistasolla. Energiaunionia ei rakenneta täällä Brysselissä vaan kunnissamme ja kylissämme. Tähän kysytään yhteisiä ponnistuksia, joiden tuloksena syntyy luovia ratkaisuja”, sanoi Šefčovič.

Hän vakuutti komission olevan sitoutunut tarttumaan toimeen, jotta poistetaan olemassa olevat esteet, jotka tekevät mahdottomaksi ihmisten aktiivisen ja täysimittaisen osallistumisen energiakäänteeseen ”tuottajakuluttajina”, sekä rakennetaan luottamusta ympäristöystävälliseen energiaan sijoittavien keskuudessa.

ETSK:n puheenjohtaja Luca Jahier korosti keskustelun päätteeksi ETSK:n visiota ja komitean tehtävää olla osaltaan varmistamassa, että jok’ikinen meistä saa äänensä kuuluviin: ”Kokoamalla yhteen järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan asiantuntemuksen kaikkialta Euroopasta ETSK pyrkii huolehtimaan siitä, että ketään ei unohdeta nykyaikaistettaessa Euroopan taloutta, oli kyse sitten ympäristöstä, työpaikoista tai mahdollisuuksista luoda taloudellista arvoa, tai vaikuttamisesta kuluttajana.” (mp)