Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) ja Euroopan komission 18. kesäkuuta Brysselissä järjestämässä ensimmäisessä tekoälyä käsitelleessä sidosryhmien huippukokouksessa korostettiin, että EU:n tulee varmistaa, että tekoäly on turvallista, puolueetonta ja eurooppalaisten arvojen mukaista.

”Tekoäly on teknologia, jonka ei pidä saada meiltä valtaansa ja nujertaa meitä”, sanoi ETSK:n temaattisen valmisteluryhmän ”tekoäly” puheenjohtaja Catelijne Muller ja lisäsi, että ihmisten tulee voida hallita tekoälyä. 

Digitaalitaloudesta ja -yhteiskunnasta vastaava Euroopan komission jäsen Mariya Gabriel kertoi komission pyrkimyksistä käynnistää koordinoitu toiminta tekoälyn alalla. Hänen mukaansa se on ”vahva poliittinen painopiste”. Komission tavoitteena on kerätä 20 miljardia euroa julkisia ja yksityisiä investointeja tekoälyyn vuoteen 2020 mennessä ja 20 miljardia euroa vuodessa sitä seuraavan vuosikymmenen aikana.

Tekoälyä käsittelevä EP:n esittelijä Mady Delvaux kiinnitti huomiota saatavuuden haasteeseen ja sanoi, että Euroopan on onnistuttava tekoälyn luoman vaurauden jakamisessa.

Tekoäly on yksi ETSK:n nykyisen toimikauden tärkeimmistä poliittisista painopisteistä. Kuten ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -jaoston puheenjohtaja Ariane Rodert totesi, ETSK laatii parhaillaan kahta uutta lausuntoa tekoälystä. (ia)