Yli 100 kansalaisyhteiskunnan edustajaa antoi panoksensa Sofiassa 15. toukokuuta pidettyyn EU:n ja Länsi-Balkanin maiden valtion- ja hallitusten päämiesten huippukokoukseen.

Korkean tason kokouksen osanottajat olivat vakuuttuneita siitä, että EU:n laajentuminen ja erityisesti sen demokraattisten arvojen ja oikeudellisten normien leviäminen Länsi-Balkanin alueelle on Länsi-Balkanin maiden ja EU:n etujen mukaista. EU:n arvojen edistäminen alueella takaa vakauden ja turvallisuuden ja edistää taloudellista ja sosiaalista kehitystä, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta kyseisissä maissa, mikä luo vakautta ja turvallisuutta myös EU:ssa.

”Alueen tulevaisuus on eurooppalainen tulevaisuus”, korosti ETSK:n puheenjohtaja Luca Jahier kokouksessa esittämässään puheenvuorossa. ”Olen vakuuttunut siitä, ettei EU:lla eikä Länsi-Balkanin mailla ole muuta vaihtoehtoa kuin edetä vakaasti, mukautuvasti ja johdonmukaisesti kohti täyttä EU-jäsenyyttä.”

 ”Uskon vakaasti, että niin Länsi-Balkanin maat ja ihmiset kuin myös me kaikki EU:ssa hyödymme siitä, että kyseinen alue integroidaan yhteiseen unioniimme mahdollisimman pian”, ETSK:n ulkosuhdejaoston puheenjohtaja Dilyana Slavova sanoi kokouksen avajaistilaisuudessa.

Bulgarian oikeusuudistuksesta vastaava varapääministeri ja ulkoministeri Ekaterina Zaharieva korosti myös tarvetta osallistaa kansalaisyhteiskunta: ”Työmarkkinaosapuolilla on merkittävä rooli Länsi-Balkanin maiden sosioekonomisessa kehityksessä ja koheesiossa”. Hän toivoi, että kaksi Länsi-Balkanin maata liittyy EU:hun vuoteen 2025 mennessä.

 Kansalaisyhteiskunnan edustajat keskittyivät etenkin heikossa asemassa olevien ryhmien oikeuksiin ja voimaannuttamiseen kyseisellä alueella.(sg)