Sosiaalisten oikeuksien pilarin parempi täytäntöönpano ja erityisesti peruspalvelujen edistäminen tässä yhteydessä oli yksi kesäkuun täysistunnossa käsitellyistä aiheista. Jäsenet hyväksyivät istunnossa Raymond Hencksin ja Krzysztof Balonin aiheesta laatiman oma-aloitteisen lausunnon.

ETSK korostaa, että jokaisella on oltava oikeus vesihuollon, energia- ja liikennepalvelujen kaltaisiin peruspalveluihin, ja toteaa niiden olevan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välttämätön osatekijä.

Hencks painotti, että osaa näistä palveluista säännellään ja toteutetaan jäsenvaltioissa riittämättömästi. ”Komitean mielestä peruspalveluja tulee olla tarjolla kaikille”, hän sanoi, mutta lisäsi, että tämä ei vielä riitä. ”Lisäksi on selkiytettävä peruspalvelujen käsitettä ja ryhdyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi ja kyseisten palvelujen toimivuuden takaamiseksi käyttäjien tarpeiden mukaisesti.”

ETSK onkin tyytyväinen siihen, että Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin 20. perusperiaatteessa vahvistetaan oikeus peruspalveluihin. ”Nämä palvelut ovat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välttämätön osatekijä ja pohjautuvat käyttäjien yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen, jonka mukaan minkäänlaista syrjintää tai erottelua ei sallita, sekä yleisen saatavuuden periaatteeseen, joka kattaa myös palvelujen kohtuuhintaisuuden ja korkean laadun”, Balon tähdensi. (mp)