Carlos Trias Pintó: Tämä kriisi on vakava muistutus siitä, että meidän on muutettava elintapojamme

Alussa huolenani oli se, että saan koottua perheeni yhteen, sillä vanhin poikani oli opiskelemassa Yhdysvalloissa. Perheen jälleennäkeminen oli hyvin piristävää: alkuvaiheen sulkutoimien ansiosta oli mahdollista viettää yhteisiä perheiltoja, katsella elokuvia, pelailla pelejä jne. Kaikkea tätä varjosti huoli: Madrid oli tuolloin yksi pahimmin koetelluista kaupungeista Euroopassa, terveydenhuoltojärjestelmä oli romahtanut, lääkinnällisten tarvikkeiden puuttuessa lääkäriystäväni joutuivat pesemään kasvosuojuksiaan, ja koska niitä ei voinut vaihtaa, he ja heidän perheenjäsenensä saivat tartunnan nopeasti. Tästä huolimatta vallitsi tunne yhteisöllisyydestä, ja joka päivä kello 20 Madridin parvekkeet raikuivat suosionosoituksista.

Eristyksistä käsin käynnistettiin joukko dynaamisia toimia, ja minut itseni värvättiin nopeasti – jälleen kerran energisen varapuheenjohtajamme Isabel Cañon toimesta – tukemaan ETSK:n taholta koronaviruksen vastaista eurooppalaista allianssia, jota Euroopan klusteriyhteistyöfoorumi hallinnoi avokätisellä, taitavalla ja kaukonäköisellä tavalla.

Tälle avoimelle ja horisontaaliselle foorumille alkoi ilmaantua teollisuussektorin ensimmäisiä reaktioita, joihin sisältyi sekä toimijoiden panoksia ja yhteisöjen yhtä lailla arvokkaita vastauksia, kuten ”Madalla käyrää” -aloite. Näihin yhdistyy strategisempi toiminta eli eurooppalaisten ekosysteemien kartoitus ja ratkaisujen yhdessä luominen niiden kolmen osatekijän pohjalta, joiden on oltava erottamaton osa kaikkia tulevia toimia: ympäristö, digitalisaatio ja selviytymiskyky.

Koko yhteiskunnan on nyt sisäistettävä, että tämä kriisi on vakava muistutus siitä, että meidän on muutettava elintapojamme, vaikka jotkut haikailevatkin paluuta entiseen.

Meidän tulee unohtaa kriisiä edeltäneet toimintatavat. Järki ohjaa meitä omaksumaan yhteistyömalleja ja käynnistämään monisidosryhmäisiä liittoumia, jotka auttavat saavuttamaan osallistavan, sosiaalisen, humaanin ja eettisen Euroopan, jota olemme niin pitkään tavoitelleet lukuisten, aina puolitiehen jääneiden strategioiden ja toimintapolitiikkojen avulla.

Näinä kolmena viime kuukautena olemme kuitenkin edistyneet enemmän kuin vuoden 2008 vaikean taantuman jälkeisten kymmenen vuoden aikana, mikä on hyvin rohkaisevaa.

En ole alkuunkaan tyytyväinen maani institutionaalisiin toimiin, joita ovat leimanneet poliittiset jakolinjat ja koordinoimattomuus. Sitä vastoin minulle antaa toivoa eräiden EU:n toimielinten, erityisesti Euroopan komission, Euroopan investointipankin ja Euroopan keskuspankin, reaktio. Ne tekevät erinomaista työtä nimenomaan sen takia, että ne ovat pystyneet luopumaan sisäänpäin käpertymisestä ja itsetyytyväisyydestä, eli ne ovat lakanneet tuijottamasta itseensä ja oppineet, että yhdessä toimiminen ja liittoumien luominen – avoimuuden ja luottamuksen (joita, painotan, ei voi erottaa toisistaan) pohjalta – ovat tulevaisuuden kulmakivet.

Seuratkaamme niiden vanavedessä Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteiden viitoittamalla tiellä. On tullut aika toimia!