ETSK info

Sosiaalisen kanssakäymisen välttäminen sujui minun tapauksessani vaihtelevien mielialojen vallitessa, koska aluksi pandemian vaikutukset herättivät kotimaassani suurta huolta. Joitakin viikkoja myöhemmin näin tapahtui myös muualla Euroopan unionissa, ja sen jälkeen aloin pohtia, kuinka voitaisiin parhaiten selviytyä tällaisesta tragediasta, jollaista en olisi voinut koskaan aikaisemmin kuvitellakaan kokevani.

Niinä päivinä, kun seurattiin, kuinka moni sai viruksen ja kuinka monet menettivät henkensä, ihmettelin, miksei meillä ole aidosti yhteistä terveyspolitiikkaa. Uskomattomat koordinointivaikeudet EU:n tasolla ja solidaarisuuden puute ovat tukeneet pohdintojani.

Tulevina viikkoina selviää, pystyvätkö jäsenvaltiot luopumaan kansallisesta itsekkyydestä yhteisen edun nimissä, jotta kyettäisiin löytämään tärkeitä ratkaisuja Euroopan unionin kansalaisten ja yritysten välttämättömiin sosiaalisiin ja taloudellisiin tarpeisiin. Meidän on kyettävä antamaan konkreettisia vastauksia niille, jotka ovat menettäneet tai ovat vaarassa menettää työpaikkansa.

Erittäin vaikea tilanne on kuitenkin muun muassa osoittanut monien ammattien strategisen roolin: ajattelen esimerkiksi lääkäreitä, sairaanhoitajia, poliiseja, pelastuspalvelua sekä maanviljelijöitä ja elintarvikeketjun toimijoita, joiden ansiosta meiltä ei ole puuttunut elintarvikkeiden kaltaisia välttämättömyyksiä. Toisin kävi kuitenkin kasvosuojusten, vanupuikkojen sekä sairaaloissa ja muissa laitoksissa toimivan henkilökunnan suojavälineiden osalta.

Mitä tulee erityisesti omiin tuntemuksiini eristyksissä vietettyinä päivinä, voin sanoa, että minulla oli ikävä perhettä, työtä, henkilökohtaista kanssakäymistä ja ystäviä. Pystyin kuitenkin myös pohtimaan uudelleen elämän todellisia arvoja, jotka olen usein sivuuttanut, ja arvostamaan niitä. Kunhan pääsemme palaamaan tavanomaiseen elämään, keskityn ensimmäisenä rakkaimpiin läheisiini, niin perheeseen kuin ystäviinkin.

Sen lisäksi, että pandemialla on huomattavia taloudellisia vaikutuksia, se vaikuttaa kansalaisten elämään. Tämän vuoksi meidän on etsittävä parempaa ja kestäväpohjaisempaa tapaa elää uutta todellisuutta. Olemme sen velkaa itsellemme, mutta vielä enemmän kaikille niille, jotka koronaviruksen vuoksi eivät enää ole joukossamme ja joita tahdon vielä lopuksi oikeudenmukaisuuden nimissä muistaa.

Kokemukseni kuluneilta viikoilta ovat olleet ainutlaatuisia ja rikastuttavia – kuten kaikkien muidenkin.

Maaliskuun 11. päivänä palasin Brysselistä myöhään illalla hyvin väsyneenä. Oli selvää, että emme matkustaisi mihinkään seuraavina päivinä covid-19-pandemian aiheuttamien tuntemattomien uhkien vuoksi, ja olin iloinen odottamattomasta tilaisuudesta viettää joitakin rauhallisia päiviä toimistollani. Asiat alkoivat kuitenkin edetä toisin.

Yksi tyttäristäni kysyi, voisiko hän asua muutaman viikon miehensä ja kolmen pienen lapsensa kanssa loma-asunnossamme Etelä-Böömissä (keskellä ei mitään, mihin jopa peltotiet päättyvät). Hänen miehensä yritys oli aloittanut eristystoimet ja miehen oli määrä tehdä etätyötä seuraavien kolmen kuukauden ajan. Olin iloinen, että he saattoivat asua turvallisessa ympäristössä, ja menimme heidän luokseen yhdessä mieheni kanssa. Olimme aikoneet jäädä vain viikonlopuksi auttamaan kevättöissä, mutta loppujen lopuksi viivyimmekin siellä seitsemän viikkoa.

Myöhemmin toinen tyttäreni pienen poikansa kanssa liittyi seuraamme joksikin aikaa.

Elämä pienessä talossa, jossa on yksi lämmitetty huone ja kolme kylmää makuuhuonetta, ei ollut aina helppoa viiden aikuisen – joista kolme teki etätyötä – ja neljän lapsen kesken. Noiden pitkien ja intensiivisten, mutta tavallaan hitaiden päivien kuluessa tein seuraavat havainnot, jotka vaikuttavat minusta tärkeiltä:

• Tärkein osa työasua kotona työskennellessä on lämpimät sukat.
• Päivä päivältä elämästä tuli varsin digitaalista, ja se toimi.
• Jos gulassia hauduttaa puuhellalla noin viisi tuntia, siitä tulee fantastista.
• On hyvin vaikeaa ellei mahdotonta löytää työn ja vapaa-ajan tasapaino ja irtautua työasioista tällaisina haastavina aikoina, ja sen eteen on nähtävä vaivaa.
• On hauskaa järjestää aperitiiveja etänä.
• Ammattijärjestöillä on nyt paljon työtä, ja ne ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan ennen.
• Monet ystävät soittivat ja juttelivat vain varmistaakseen, että olimme kunnossa.
• Miksi monien eurooppalaisten on kuoltava, jotta voimme myöntää, että yhteiset eurooppalaiset ratkaisut voisivat olla erittäin hyvä tapa edetä?
• Etäkokoukset voivat olla hyvä varavaihtoehto, mutta ne eivät koskaan voi täysin korvata kasvokkain pidettäviä kokouksia.
• On hyödyllistä verestää iltasatujen ja lastenlorujen lukutaitoa silloin tällöin.
• Tällaisina kriittisinä aikoina suurin osa maanmiehistäni on joutunut osoittamaan solidaarisuutta, inhimillisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, mikä liikuttaa minua.

Palattuani toimistolle toukokuun puolivälissä on selvääkin selvempää, että kova työ on vasta alkamassa – terveyskriisi on toivottavasti hiipumassa ja talouskriisi on valtaamassa alaa. Päivittäin yhä useammat ihmiset menettävät työpaikkansa ja monet yritykset kaatuvat. Sen lisäksi, että yritämme parhaamme käynnistääksemme talouden ja varmistaaksemme, että työssäkäyvät saavat palkkansa, eikö meidän pitäisi työskennellä kovasti myös yhteisen, oikeudenmukaisemman tulevaisuuden hyväksi Euroopassa, jossa ihmiset voivat elää turvallisesti, terveinä ja solidaarisina ja jonka kansalaisilla on ihmisarvoinen elämä ja kohtuulliset ja oikeudenmukaiset tulot?

Alussa huolenani oli se, että saan koottua perheeni yhteen, sillä vanhin poikani oli opiskelemassa Yhdysvalloissa. Perheen jälleennäkeminen oli hyvin piristävää: alkuvaiheen sulkutoimien ansiosta oli mahdollista viettää yhteisiä perheiltoja, katsella elokuvia, pelailla pelejä jne. Kaikkea tätä varjosti huoli: Madrid oli tuolloin yksi pahimmin koetelluista kaupungeista Euroopassa, terveydenhuoltojärjestelmä oli romahtanut, lääkinnällisten tarvikkeiden puuttuessa lääkäriystäväni joutuivat pesemään kasvosuojuksiaan, ja koska niitä ei voinut vaihtaa, he ja heidän perheenjäsenensä saivat tartunnan nopeasti. Tästä huolimatta vallitsi tunne yhteisöllisyydestä, ja joka päivä kello 20 Madridin parvekkeet raikuivat suosionosoituksista.

Eristyksistä käsin käynnistettiin joukko dynaamisia toimia, ja minut itseni värvättiin nopeasti – jälleen kerran energisen varapuheenjohtajamme Isabel Cañon toimesta – tukemaan ETSK:n taholta koronaviruksen vastaista eurooppalaista allianssia, jota Euroopan klusteriyhteistyöfoorumi hallinnoi avokätisellä, taitavalla ja kaukonäköisellä tavalla.

Tälle avoimelle ja horisontaaliselle foorumille alkoi ilmaantua teollisuussektorin ensimmäisiä reaktioita, joihin sisältyi sekä toimijoiden panoksia ja yhteisöjen yhtä lailla arvokkaita vastauksia, kuten ”Madalla käyrää” -aloite. Näihin yhdistyy strategisempi toiminta eli eurooppalaisten ekosysteemien kartoitus ja ratkaisujen yhdessä luominen niiden kolmen osatekijän pohjalta, joiden on oltava erottamaton osa kaikkia tulevia toimia: ympäristö, digitalisaatio ja selviytymiskyky.

Koko yhteiskunnan on nyt sisäistettävä, että tämä kriisi on vakava muistutus siitä, että meidän on muutettava elintapojamme, vaikka jotkut haikailevatkin paluuta entiseen.

Meidän tulee unohtaa kriisiä edeltäneet toimintatavat. Järki ohjaa meitä omaksumaan yhteistyömalleja ja käynnistämään monisidosryhmäisiä liittoumia, jotka auttavat saavuttamaan osallistavan, sosiaalisen, humaanin ja eettisen Euroopan, jota olemme niin pitkään tavoitelleet lukuisten, aina puolitiehen jääneiden strategioiden ja toimintapolitiikkojen avulla.

Näinä kolmena viime kuukautena olemme kuitenkin edistyneet enemmän kuin vuoden 2008 vaikean taantuman jälkeisten kymmenen vuoden aikana, mikä on hyvin rohkaisevaa.

En ole alkuunkaan tyytyväinen maani institutionaalisiin toimiin, joita ovat leimanneet poliittiset jakolinjat ja koordinoimattomuus. Sitä vastoin minulle antaa toivoa eräiden EU:n toimielinten, erityisesti Euroopan komission, Euroopan investointipankin ja Euroopan keskuspankin, reaktio. Ne tekevät erinomaista työtä nimenomaan sen takia, että ne ovat pystyneet luopumaan sisäänpäin käpertymisestä ja itsetyytyväisyydestä, eli ne ovat lakanneet tuijottamasta itseensä ja oppineet, että yhdessä toimiminen ja liittoumien luominen – avoimuuden ja luottamuksen (joita, painotan, ei voi erottaa toisistaan) pohjalta – ovat tulevaisuuden kulmakivet.

Seuratkaamme niiden vanavedessä Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteiden viitoittamalla tiellä. On tullut aika toimia!

Viime viikkoina on tapahtunut enemmän kuin olisin toivonut. En vieläkään oikein tiedä, mitä ajatella, ja lukemattomat covid-19:ään liittyvät asiat askarruttavat edelleen, mikä lienee näissä olosuhteissa täysin luonnollista. En ottanut pandemiaa aluksi kovin vakavasti, vaan hoin mielessäni, että se on vain pahemmanlaatuinen influenssa. Kun kaikki koulut suljettiin 10. maaliskuuta, ajattelin vieläkin, että se kestäisi vain pari viikkoa. En suostunut uskomaan muuta. Maaliskuun 15. päivänä Slovakiassa julistettiin poikkeustila. Vasta silloin tajusin lopullisesti, ettei asia ollut niin yksinkertainen. Maassamme ryhdyttiin toimenpiteisiin, ja asukkaiden oli sopeuduttava niihin. Kotoa sai lähteä vain maski kasvoilla, mutta maskeja ei saanut ostettua mistään. Kadut autioituivat, ja teatterit, elokuvateatterit ja koulut suljettiin. Vain ruokakaupat ja apteekit olivat avoinna. Niissä sovellettiin sellaisia erityisjärjestelyjä, että ostoksilla sai olla vain yksi henkilö 25:tä neliömetriä kohden ja asiakkaiden on desinfioitava kätensä aina kauppaan tullessaan. Tietyt ostosajat varattiin eläkeläisille. Ulkomailta palaavat henkilöt joutuivat valtion karanteeniin. Kauppojen ollessa suljettuina vuokranantajat, omistajat ja henkilökunta olivat peloissaan paitsi viruksen takia myös työpaikkojensa puolesta. Toisaalta pelkäsimme kaikki tartunnan saamista ja toisaalta tiesimme, että osa työnantajista ei pystyisi selviytymään tilanteesta ja että työpaikkoja menetettäisiin tämän johdosta. Tämä oli yksi niistä monista ongelmista, joiden kanssa painiskelimme töissä. Ja töitä tehtiin tavanomaista enemmän. Työnantajat tarvitsivat monenlaista apua. Oli ikään kuin kahdenlaisia työntekijöitä: niitä, jotka olivat hukkua töihinsä, ja niitä, jotka olisivat kovasti halunneet tehneet töitä mutta eivät kyenneet. Järjestömme on korostanut covid-19-pandemian puhkeamisesta lähtien, että työnantajien ja yrittäjien auttamiseksi tarvitaan ripeitä toimenpiteitä, joilla voidaan lievittää koronaviruksen aiheuttamia taloudellisia seurauksia. Olemme alusta alkaen osallistuneet aktiivisesti esitettyjen ehdotusten kommentointiin ja esittäneet myös runsaasti omia ehdotuksia. Yritämme edistää ja tukea ehdotuksia, jotka tähtäävät työllisyyden ja yritysten elinkelpoisuuden suojelemiseen. Yhteisenä tavoitteenamme tulee olla mahdollisimman monen työpaikan säilyttäminen, varsinkin koska joukkoirtisanomisten uhka ei ole koskaan ollut yhtä suuri ja yhtä todellinen. Pidämme ehdottoman välttämättömänä, että Slovakiassa käydään erittäin tehokasta työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua, joka tukeutuu valtakunnallisella tasolla työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen kolmikantakokoonpanoon. Yhteiskuntarauhan säilyttämisen pitäisi olla kaikkien hallitusten tavoitteena, ja uskomme, että nimenomaan näinä vaikeina aikoina on erittäin tärkeää harjoittaa vastuullista ja tasapainoista politiikkaa työntekijöitä ja työnantajia kohtaan paitsi eri maissa myös Euroopan tasolla.

Muistan vielä erittäin hyvin päivän, jolloin julkista elämää alettiin rajoittaa – perjantai 13. maaliskuuta. Tunnelma Linzin kaduilla oli epätavallisen kireä. Ilmassa oli ”jotain”, ja vähän myöhemmin otettiin käyttöön sulkutoimet.

Kaiken kaikkiaan tilanne oli epätodellinen. Eristyksissä vietettävä aika tuntui jatkuvan ikuisuuksiin, ja ryhdyimmekin aluksi laittamaan kotejamme järjestykseen. Yhtäältä tilanne vaikutti uhkaavalta ja sai ihmiset vetäytymään julkisesta tilasta, toisaalta elämä jatkui vilkkaana verkkomaailmassa, jossa lähetettiin monia humoristisia viestejä, mitä ilmeisimmin tarkoituksena helpottaa tilanteeseen sopeutumista. Pitkissä puhelinkeskusteluissa perheen ja ystävien kanssa aiheena oli ennen kaikkea korona. Minulle erityisen tärkeitä olivat kävelyretket koirani kanssa, muutoin seinät olisivat kaatuneet päälleni. Kaunis sää houkutteli ulkoilmaan myös monia muita, joten etsin uusia syrjäisempiä reittejä voidakseni pitää riittävää etäisyyttä. Mieleeni on jäänyt raitiovaunujen kirskunta, jota ei muutoin erota liikenteen melusta, ja rauhallisesti virtaava Tonava.

Etätyö toi mieleeni opiskeluajat, jolloin myös opiskelin tai tein töitä kotona. Uutta oli kuitenkin verkkomaailman vahva läsnäolo. Vähitellen kalenterini täyttyi verkkokokouksista ja verkkotilaisuuksista ja jopa soittoajoista. Jo muutoinkin lukuiset sähköpostiviestit lisääntyivät entisestään, ja tietokoneelle kerääntyi erilaisia sovelluksia etäneuvotteluja varten. Keskustelin työasioissa vähintäänkin yhtä vilkkaasti tuhansien kilometrien päässä olevien ihmisten kuin lähiympäristössä asuvien kanssa.

Toukokuun lopussa Itävallassa vähitellen höllennettiin sulkutoimia, mutta sittemmin avaaminen on edennyt kankeasti. Usein on ollut epätietoisuutta siitä, mikä oikeastaan oli, on tai tulee olemaan sallittua. Paluu ”ulkomaailmaan” vaati aluksi totuttelemista, sillä moni asia on toisin kuin aiemmin. Arkipäivää ovat nyt desinfiointiaineet, etäisyyden pitäminen, kasvomaskit ja kasvovisiirit. Olen kuitenkin ennen kaikkea iloinen siitä, että voin jälleen kohdata ihmisiä tosielämässä.

Sulkutoimien käyttöönotosta on nyt kulunut kolme kuukautta. Kaupungit alkavat jälleen avautua, ja on hyvä hetki pohtia, mitä on tapahtunut, sillä nopeasti leviävä virus on vaikuttanut yksityiselämämme ja yhteisömme toiminnan kaikkiin osa-alueisiin.

Kolme kuukautta sitten kaikki sujui tavanomaiseen malliin. Työskentelin toimistossani ja matkustin säännöllisesti Brysseliin. Pandemian puhjettua lennot yhtäkkiä peruutettiin ja uusia covid-19:ään liittyviä toimenpiteitä otettiin käyttöön ja entisiä päivitettiin joka päivä. Se toi muutoksia sekä työ- että yksityiselämääni.

Edustamani organisaation oli peruttava tai lykättävä myöhemmäksi monia tapahtumia, joita oli jo valmisteltu, ja maaliskuun puolivälissä aloimme tehdä töitä kotoa käsin. Vaikka tällainen suunnitelmien muutos aiheutti meille kaikille huolta, päätimme käyttää ajan hyväksi ja kehittää uusia hankeideoita ja luoda uusia kumppanuuksia verkkovälineiden avulla. Järjestimme muutamia tapahtumia verkossa ja valmistelimme kestävään kehitykseen liittyviä opetusvälineitä etäopetusta varten.

Suurin huolenaiheemme on kuitenkin se, miten kansalaisyhteiskunnan organisaatiot selviävät, kun niiden toimintaan on käytettävissä entistä vähemmän varoja. Kroatian hallitus on ottanut käyttöön tiettyjä tukitoimenpiteitä työpaikkojen turvaamiseksi, mutta kansalaisyhteiskunnan organisaatiot on jätetty niiden ulkopuolelle.

Yksityiselämän puolella jouduin valitettavasti viettämään karanteeniajan erossa aviomiehestäni, sillä hän ei päässyt palaamaan ulkomailta kotiin vaan joutui monien muiden eurooppalaisten tavoin olemaan yli 90 päivää kaukana poissa perheensä luota.

Juuri kun ajattelimme, ettei tilanne voisi enää pahentua, heräsimme sunnuntaina 22. maaliskuuta kello 6.24 Zagrebia ravistelleeseen rajuun maanjäristykseen. Ensin menimme paniikkiin, sitten tuli sokki ja sen jälkeen pelko ja epätietoisuus. Zagrebin historiallinen keskusta vaurioitui pahoin, ja rakennusten ja infrastruktuurin jälleenrakentaminen ja korjaaminen on monimutkaista ja vie paljon aikaa.

Mutta maanjäristyksestäkin selvittiin. On tärkeää todeta, että saadut kokemukset ovat osoittaneet, että emme pärjää ilman toisiamme, ilman solidaarisuutta ja vapaaehtoistoimintaa emmekä ilman vankkoja julkisia terveydenhuoltojärjestelmiä, joiden säilyminen turvattava ja joita on vahvistettava entisestään.

Entä onko tässä jotain myönteistä? Tietyistä muutoksista en enää haluaisi luopua. Olen ryhtynyt tekemään Feldenkrais-menetelmän mukaisia harjoituksia Zoom-videoviestintäpalvelun kautta ja laittamaan säännöllisesti ruokaa.

On etuoikeus, kun voi työskennellä kotoa käsin eikä tarvitse enää kulkea työmatkoja, voi nukkua pidempään ja on vähemmän stressiä. Toisaalta miljoonat työelämän ulkopuolelle joutuneet toivovat, että heillä olisi enemmän töitä.

Kotikaupungissani ei käsittääkseni enää ole covid-19-tartuntoja. Toivon, että vuoden 2020 tapahtumat opettavat meitä arvostamaan vapauttamme enemmän ja ymmärtämään, miten onnekkaita olemme, kun saamme viettää normaalia elämää rutiineineen ja jokapäiväisine asioineen. Toivon tietenkin myös, että vuosi 2020 on käännekohta, jolloin epäoikeudenmukaisia, tuhoavia ja epäinhimillisiä järjestelmiä aletaan muuttaa.

Ranskalaiset saivat tietää toimittajilta, että Euroopan unionissa valmistellaan liikkumisrajoituksia ja että Ranskan pitäisi valmistautua samaan.

Tämä ei koskenut omaa maatilaani, vaan meidän oli turvaväleistä huolehtien jatkettava työskentelyä toimitusten turvaamiseksi asiakkaille. Tuotteita viedessäni huomasin katujen olevan tyhjiä ja parkkipaikkojen vapaita ja ihmisten todella pysyttelevän turvallisen etäisyyden päässä toisistaan: vain yksi ihminen kerrallaan kaupassa, riittävä välimatka jonoissa. Kaikki Italiasta nähdyt kuvat olivat jo opettaneet ranskalaiset kuluttajat noudattamaan hyviä käytäntöjä.

Menetimme ravintoloitsija-asiakkaamme, mutta tilamyynti kaksinkertaistui ja myynti lihakauppojen kautta kasvoi 50 prosenttia. Tosiasiassa myimme enemmän kuin tavallisesti. Myymme tuotteita, joiden valmistamiseen menee kuukausia, joten olemme nyt tilanteessa, jossa kaikki valmiit tuotteet menevät heti kaupaksi ja kulutus on vasta nyt palautumassa normaalitasolle tuotantomääriimme nähden.

Nautin suuresti ajasta, jonka sain viettää kotona asuvien lasteni kanssa sekä työntekijöidemme seurassa – he olivat tyytyväisiä saadessaan työskennellä, kun puolet Ranskan työntekijöistä oli lomautettuina.

Kun olin ympäri vuorokauden töissä maatilallani, tein myös ruumiillista työtä henkisen työn lisäksi, joten taisin jopa laihtua muutaman kilon.

Minulle tämä oli vähän niin kuin joulu: kaikki olivat kotona ja nautimme yhdessäolosta. Läsnä oli kuitenkin vain lähin perhe, ja oli surullista, ettemme voineet nähdä sukulaisia tai ystäviä emmekä voineet tervehtiä poskisuukoin. Ajattelen kollegoita, jotka asuvat syrjäseudulla ja ovat tottuneet tällaiseen etäisyyteen muista ympäri vuoden.

Tutustuin etätyöhön ja sen työnantajille ja työntekijöille tarjoamiin hyviin puoliin. Olen erittäin huolissani kuljetusalan yrityksistä, kahviloista, hotelleista, ravintoloista, tapahtumanjärjestäjistä, toimistokiinteistöjen välittäjistä ja toisaalta myös pellavantuottajista, hevosalan yrityksistä, siiderintuottajista... Meidän on jatkettava vaurauden tuottamista.

Olen viettänyt nämä kuukaudet siinä toivossa, että EU:n vastaus kriisiin olisi johdonmukainen alkuperäisen Eurooppa-hankkeen kanssa ja tukeutuisi unionin rakenteeseen, joka perustuu sen arvoihin, sisämarkkinoihin ja useimpien jäsenvaltioiden jakamaan valuutta-alueeseen. Olen myös toivonut, että viimein ymmärtäisimme valuutan olevan keskeinen kollektiivisen yhteenkuuluvuuden osatekijä, niin kuin jo Aristoteles totesi. Olen viettänyt tuntikausia lukien uudelleen kirjoja unionin epäonnistumisesta vuoden 2008 kriisin hoitamisessa ja analysoiden artikkeleita ja ehdotuksia siitä, miten tähän tuhoisaan kriisiin olisi nyt vastattava toisin: nopeammin ja ennen kaikkea johdonmukaisemmin ja kaukonäköisemmin. Olen myös vaihtanut ajatuksia aiheesta ystävien ja edustamani ammattijärjestön johtajien kanssa. Tässä tilanteessa on välttämätöntä luopua tiukasta säästöajattelusta, joka on ollut vallalla vuosikymmeniä, ja luotava positiivinen yhteys budjetti- ja rahapolitiikan välille. Olen myös kirjoittanut ylös ajatuksia siitä, mitä mielestäni ehdottomasti tarvittaisiin niin poliittisella kuin taloudellisella tasolla, jotta EU:n vastaus ei myöhästyisi ja jotta se ottaisi tarvittavan askeleen kohti liittounionia. Olen näin yrittänyt kantaa oman korteni kekoon, jotta tämä olisi kehityksen suunta.

Luonnollisesti olen, niin kuin varmaan kaikki, tutkinut ja pohtinut sitä, millaiseksi tilanne kehittyy tämän pandemian vastaisen ensimmäisen taistelun jälkeen. Pahimmassa tapauksessa edessä voi olla identiteettiin liittyvä ja autoritaarinen sisäänpäin käpertyminen tai jopa jonkinlainen sellainen verhoutunut kaikki kaikkia vastaan -sota kollektiivisella tasolla, jota neoliberalismi on ajanut yksilötasolla. Tai sitten pandemiaa voi päinvastoin seurata globalisaatio, jota hallinnoidaan monenvälisemmin, inhimillisesti siedettävämmin ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemmin.

Kriisi on vuorostaan tuonut esiin kiistattomalla tavalla sen, mitä seurauksia on demokraattisen suunnittelun puuttumisesta, eikä ainoastaan sairaanhoidossa, vaan myös muun muassa teollisuudessa, sekä yhteisen edun tiedostamisen heikkenemisestä hyvinvointivaltion pilareita kyseenalaistavan, lähestulkoon uskonnon kaltaisen neoliberaalin ideologian seurauksena. Tässä kriisissä on tullut täysin selväksi, että yhteinen omaisuus terveydenhuollosta infrastruktuurin kautta opetukseen on kansakuntien todellinen rikkaus, joka täytyy pelastaa ja turvata.

Asun maaseudulla ja intohimoni on puutarhanhoito, joten myönnän, etten kärsinyt suuremmin kotoapoistumiskiellosta, ellei lukuun oteta sitä, etten voinut tavata läheisiä, perheenjäseniä ja ystäviä.

Mielestäni kriisistä pitäisi ottaa opiksi kolme asiaa. Ensimmäinen on se, että vaikka EU lopulta onnistui löytämään budjettiratkaisun elpymisen tukemiseksi, on valitettavaa, etteivät jäsenvaltiot pystyneet yhteistyöhön hankittaessa lääkinnällisiä välineitä kriisin pahimmilla hetkillä tai päätettäessä rajoitusten purkamisesta. Jos olisi toimittu paremmassa yhteisymmärryksessä, kansalaiset olisivat nähneet, mitä hyötyä EU:sta on.

Toinen opetus perustuu kokemuksiin omassa maassani: en niinkään muistele sitä, että osa kriisin hoitamisesta vastaavista tahoista teki ilmeisiä virheitä viestinnässä ja suojavarusteiden hankinnassa, vaan mieleeni on painunut ennen kaikkea monien ihmisten omistautunut työ kaikissa kriisin vaiheissa, tietenkin sairaanhoidossa mutta myös muilla aloilla. Yhteiskuntamme pelastus kriisissä olivat nimenomaan julkiset palvelut, joita on välillä niin kovasti parjattu – unohtamatta myöskään lukuisia kansalaisten solidaarisuuden osoituksia.

Kolmas opetus mielestäni on se, että me pystymme mukautumaan ja olemaan kurinalaisia, kun se on välttämätöntä. Tällä kertaa oli tietenkin kyse terveydestämme, jota uhkasi tuntematon virus ilman parannuskeinoa.

Harras toiveeni on, että elpymisen yhteydessä seuraisimme ilmastotutkijoiden ja muiden ilmastosiirtymän hallinnoinnista vastaavien asiantuntijoiden näkemyksiä samalla lailla kuin kuuntelimme asiantuntijoita terveyskriisin hoitamisessa. 

Maataloudessa kevättyöt saatiin tehtyä hyvissä olosuhteissa, mutta liikkumisrajoitukset ja ravintoloiden ja hotellien sulkeutuminen aiheuttivat kysynnän laskun ja sen vuoksi hintapaineita tietyille tuotteille, kuten maidolle, sianlihalle, eräille karjatuoteryhmille ja erityisesti Belgiassa myös perunoille, sillä toiminta keskeytyi jalostustehtaissa, jotka ovat normaalioloissa merkittäviä viejiä.

Myös puutarhaviljely kärsi suuresti liikkumisrajoituksista ja kausityövoiman puutteesta marjojenkeruussa. Myönteisiä kokemuksia saatiin sentään niillä maatiloilla, jotka päättivät harjoittaa suoraamyyntiä tilalta.

Kuluttajat todellakin suosivat paikallista tuotantoa niin liha- ja maitotuotteiden kuin hedelmien ja vihannestenkin kohdalla. Jospa tämä suuntaus voisi jatkua!

Kotona pysytteleminen sulkutoimien aikana ei ollut minulle erityisen vaikeaa. Joidenkin asioiden hoitamista oli tullut lykättyä vuosikausia. Nyt oli tilaisuus paneutua niihin, ja olin iloinen siitä, että sain ne pois päiväjärjestyksestä. Vanhemmiltamme perityt perhevalokuvat ja muistoesineet olivat sekaisin, ja kävin ne läpi. Niiden järjestäminen herätti paljon tunteita. Uppouduin askareisiin, joita olin kaivannut, kuten käsitöihin, leivontaan, ruoanlaittoon ja perinteisten kreikkalaisten liköörien, hillojen ja säilykkeiden valmistukseen, ja joihin minulla ei yleensä ole aikaa, kun yritän tehdä kaiken sen, mitä hektinen työni vaatii.

Toisaalta on sanottava, että kaipasin todella lapsiamme, sillä he eivät asu enää kotona. Näimme nuorempaa poikaamme silloin tällöin etäältä, kun hän kävi parvekkeen alla. Etäisyyden ylläpitäminen oli rankkaa ja muistutti siitä, mistä kaikesta jouduimme luopumaan. Pidin internetin kautta yhteyttä Englannissa asuvaan poikaani. Tunsimme kuitenkin tarvetta olla yhteyksissä tavallista useammin, vaikkakin vain verkossa.

Minusta tuntuu, että aloimme vähitellen muistaa joitakin jo unohtuneita tärkeitä asioita: esimerkiksi osoittaa solidaarisuutta, sanoa hei naapureille, joiden tervehtiminen tahtoo unohtua, tai hymyillä parvekkeelta ohikulkijalle alhaalla kadulla. Pandemian myötä tunteet, jotka olimme unohtaneet, nousivat jälleen pintaan. Olimme unohtaneet tuntea kiitollisuutta. Olimme pitäneet terveyttämme itsestäänselvyytenä. Emme olisi ikinä voineet kuvitella, että vuonna 2020 jokin virus aiheuttaisi näin suurta vahinkoa, erottaisi meidät läheisistämme ja veisi naapurimaassa niin monta ihmishenkeä. Kaikki tämä saa ihmiset ajattelemaan hiukan toisin ja näkemään tarkemmin elämän perusarvot.

Pandemia on onneksi saanut meidät myös ymmärtämään tieteen suuren merkityksen ihmisen elämässä. Meidän on ryhdyttävä keskustelemaan siitä, mihin maihin pandemia on iskenyt pahiten ja miksi, ja tutkimaan populismin ja salaliittoteorioiden vaikutusta näissä maissa – unohtamatta myöskään rokotusten vastaista liikettä. Se, että poliitikot ja kansalaiset ovat hyväksyneet tieteen aseman ja luottavat tieteeseen, on suojellut tiettyjä maita, esimerkiksi Kreikkaa. Lisäksi meidän tulee minusta alkaa keskustella kirkon, tiedotusvälineiden ja vaikutusvaltaisten julkisuuden henkilöiden roolista pandemian aikana.

On hyvin merkittävää, että kaikissa maissa on alettu ymmärtää kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien arvo. Koettuamme globalisaation ja sen, että vaurauden kartuttamiselle annetaan yhteiskunnassa suuri paino, olemme heränneet siihen todellisuuteen, että kaikkia palveluja ei voida tuottaa voittoa tavoitellen. Kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät olivat jääneet retuperälle, mutta nyt ymmärretään, miten niiden pitää toimia – aina, ei vain pandemiatilanteessa.
Olemme valtavassa kiitollisuudenvelassa kaikille niille, jotka paiskivat töitä etulinjassa kaikista kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien ongelmista huolimatta.

Haluaisin lausua lisäksi muutaman sanan kuluttaja-asioista. Kuluttajansuoja ikävä kyllä kärsi monissa jäsenvaltioissa pandemian vuoksi erityisesti matkustajien ja matkailijoiden osalta. Vaikka asiasta vastaava EU-komissaari suositti jäsenvaltioille, etteivät ne keskeyttäisi lentoihin, valmismatkoihin ja kuljetuksiin liittyvän kuluttajansuojalainsäädännön soveltamista, monet jäsenvaltiot valitettavasti tekivät niin. Sen sijasta, että voisimme saada rahamme takaisin, kun peruutamme lippuja, meille tarjotaan 12–18 kuukautta voimassa olevia matkakuponkeja, joihin ei edes liity takeita siltä varalta, että matkayhtiö haetaan konkurssiin. Rahansa voi saada takaisin vasta sitten, jos matkakuponkeja ei käytä määräajan kuluessa. Tämä tarkoittaa käytännössä korotonta lainaa matkayhtiöille kuluttajilta, jotka niin ikään ovat joutuneet kärsimään pandemian seurauksista. Tiedän tapauksia, joissa ihminen ei tarvitse matkakuponkia, koska ei missään tapauksessa tule käyttämään sitä seuraavien 12–18 kuukauden aikana (esim. koulunsa tänä vuonna päättävien lasten luokkaretkimatkat). Tästä huolimatta näiden lasten vanhemmat joutuvat antamaan kyseisten matkojen järjestäjille 12–18 kuukauden korottoman lainan. Kuluttajien oikeuksia ei saa tällä tavoin rajoittaa.

Lisäksi koska elämme digiaikaa ja olemme kaikki tehneet töitä kotoa käsin ja käyttäneet paljon enemmän internetiä, verkkohuijaukset, samoin kuin valeuutisten ja salaliittoteorioiden levittäminen, ovat lisääntyneet huimasti.

Toisaalta on myös varmistettava, ettei työntekijöiden saavutetuista oikeuksista tingitä etätöissä. Pitäisi tarkastella sitä, miten etätyöntekijöiden suoritukset mitataan ja miten niitä olisi arvioitava. Joka tapauksessa tulee tutkia etätyön aikaisia työelämäsuhteita.

Yksi erittäin tärkeä näkökohta, jota ETSK on alkanut ajaa – komitean puheenjohtaja Luca Jahier on jo ilmaissut tviitissään tukensa – on Kreikan pääministerin ehdotus rokotteiden, hoitotarvikkeiden, lääkkeiden ja diagnostisten testien yhteishankinnasta jäsenvaltioille, jotta yksikään niistä ei jää ilman elintärkeitä tarvikkeita.

Tätä aloitetta on käsiteltävä koko ETSK:n tasolla oma-aloitteisen lausunnon muodossa, tavoitteena varmistaa pitävästi, että rokotteet, lääkkeet ja diagnostiset tarvikkeet ovat samalla tavalla kaikkien jäsenvaltioiden saatavilla. Minulle oli suuri ilo esitellä tämä ehdotus sekä komitean puheenjohtajalle Luca Jahier’lle että Euroopan kuluttajaliitolle (BEUC). Molemmat aikovat tukea sitä.

ETSK:n tuoreessa julkaisussa on koottu yhteen kaikki lausunnot ja tiedonannot, jotka ovat 30 viime vuoden aikana olleet ETSK:lle ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioille keino vahvistaa osallistavaa demokratiaa ja tulla keskeisiksi toimijoiksi EU:n päätöksentekoprosessissa.

Koosteessa selostetaan ETSK:n roolia eurooppalaisen julkisen foorumin luomisessa ja kansalaisvuoropuhelun kehittämisessä EU:ssa – kyse on ratkaisevan tärkeästä askeleesta kohti eurooppalaisen julkisen tilan ja viime kädessä eurooppalaisen identiteetin syntymistä.

”Merkittävänä toimijana ja luovana voimana ETSK on muuttanut perinpohjaisesti edellytyksiä kansalaisvuoropuhelun harjoittamiseen ja muovaamiseen”, kirjoittaa ETSK:n puheenjohtaja Luca Jahier johdannossa.

Koosteessa tuodaan esiin ETSK:n panos Lissabonin sopimuksen 11 artiklan – joka tarjoaa oikeusperustan osallistavan demokratian vahvistamiselle – laatimiseen sekä komitean jatkuvan sitoutumisen perussopimusten lupaavimpiin innovaatioihin kuuluvan eurooppalaisen kansalaisaloitteen menestyksen varmistamiseen.

Aiemmat saavutuksensa lähtökohtanaan ja luodessaan katseensa tulevaisuuteen tilanteessa, jossa yhteiskunnassamme tapahtuu perustavanlaatuisia muutoksia ja EU on vakavien haasteiden edessä, ETSK toteaa, että sillä on keskeinen rooli muutosten ennakoimisessa ja auttaessaan vastaamaan kansalaisten EU:ta kohtaan tunteman luottamuksen hiipumiseen. Euroopan tulevaisuutta käsittelevä konferenssi tarjoaa komitealle tilaisuuden lujittaa rooliaan kansalaisvuoropuhelun kulmakivenä ja vahvistaa asemaansa toimielinkentässä.

Julkaisu Participatory Democracy – A success story written by the EESC on luettavissa verkossa osoitteessa https://bit.ly/2UdMA6n.