Katso ETSK:n covid-19-videoviesti

Yhdessä edustamme kansalaisyhteiskuntaa Euroopan unionin tasolla. Sulkutoimet eivät voi estää meitä toimimasta aktiivisesti sen varmistamiseksi, että järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta saa äänensä kuuluviin. Yhdessä olemme vahvoja pyrkiessämme ottamaan elämämme takaisin hallintaan. Teemme kaiken voitavamme tämän eteen. Koronaviruspandemialla on vakavia seurauksia yhteiskunnallemme. Yksikään valtio ei voi ajatella ratkaisevansa tällaista kriisiä yksinään.

Peräänkuulutamme nopeita, päättäväisiä ja tehokkaita toimia EU:n tasolla. Poikkeukselliset toimenpiteet ja politiikan johdonmukaisuus ovat nyt kiireesti tarpeen. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta voimme antaa kansalaisille tarvittavat valmiudet sekä tukea ja rohkaista heitä jatkamaan kaikkia ponnistelujaan yleisen edun ja ihmisyyden turvaamiseksi unionissa ja jäsenvaltioissa. Nyt olemme unioni tai emme ole mitään!