Vielä yksi kriisi ja viimeinen muistutus! Ehkä viimeinen tilaisuus...

”Moninainen Eurooppa” -ryhmä

Alain Coheur

Rahoitus-, talous-, sosiaali-, elintarvike-, muuttoliike-, turvallisuus- ja ympäristökriisejä – ja lopulta terveyskriisi. Pelon lietsonta ajaa meitä kriisistä toiseen ja maailma lamautetaan tarkoituksellisesti, koska ei haluta kyseenalaistaa toden teolla taloudellisen kehityksen mallia, jossa jo vuosien ajan on annettu etusija taloudellisille eduille yksityistämällä julkisia palveluja ja heikentämällä sosiaaliturvaa. Se on tuonut vaurautta joillekin, hajottanut valtiorakenteen ja uhrannut heikoimmat säästötoimien alttarille julistamalla, että ”mitään muuta vaihtoehtoa ei ole”. Talousjärjestelmämme on johtanut itseään toteuttaviin ennustuksiin ja ihmisten välisten suhteiden pirstaloituneisuuteen, minkä vuoksi ihmiset tavoittelevat mielihyvää pakonomaisesti kuluttamalla.

Ne, joita uhrataan nyt, on uhrattu myös aiemmin: kaikki ammatit, joista on tullut valtaapitävien silmissä merkityksettömiä, joita on vähätelty, aliarvostettu tai joiden arvo on jopa täysin kiistetty, ovat nyt valokeilassa. Nämä unohdetut ammatit ovat olennaisen tärkeitä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta – ammatit, jotka ovat vuosien ajan kestäneet kannattavuuden, tuottavuuden ja taloudellisen tehokkuuden nimissä luotuja paineita, kaiuttomaan poliittiseen tyhjyyteen esitetyistä vastalauseista ja kehotuksista huolimatta. Terveydenhuoltojärjestelmän eturintamassa työskenteleviin kuuluu sairaanhoitajia, hoivatyöntekijöitä, kotiavustajia, yleislääkäreitä, opettajia, lastenhoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja kaikkia niitä, jotka auttavat sairaita, syrjäytyneitä tai kärsiviä, riippuvaisia, kodittomia, paperittomia jne. Nykyinen terveyskriisi on paljastanut kaikki yhteiskunnassamme esiintyvät ylilyönnit ja eriarvoisuuden.

Olemme unohtaneet yhteisen hyvän merkityksen ja jättäneet huomiotta tärkeät meitä yhdistävät yhteiset arvot, jotka määrittävät meitä ihmisten välisissä suhteissa ja sitä myötä koko olemassaoloamme. Yhteiskuntamme on ajautumassa kauas näistä arvoista, koska uuteen kokoistukseen puhjenneen nationalismin ja populismin tukahduttavien varjojen alla se oli jo ennestään heikentynyt, tarkoituksellisen jakautunut ja eksyksissä.

Tästä eteenpäin sekä poliitikoilla että talouselämällä on vaikea tehtävä määritellä keinot kriisistä selviämiseksi. On olemassa vain kaksi mahdollista tulosta: joko katsomme, että tämä kriisi on yksi vaaroista, jotka on kohdattava tapauskohtaisesti, ja autamme yhteiskuntaa reagoimaan parempiin tällaisiin tapahtumiin, tai terveyskriisin päätyttyä muutamme näkökulmaamme todeten, että ”on olemassa vaihtoehto”. Tämä voitaisiin toteuttaa ottamalla käyttöön uusi solidaarisuuteen ja tasa-arvoisuuteen perustuva sosiaali- ja ympäristösopimus, joka pohjautuu muun muassa yhteisötalouden menestykseen. Sopimusta olisi toteutettava käytännössä ryhtymällä päättäväisiin toimiin esimerkiksi sijoittamalla tuotantoa uudelleen, suosimalla lyhyitä, paikallisia ja turvallisia toimitusketjuja sekä luomalla työpaikkoja, jotka tarjoavat riittävät tulot jokaiselle. Julkiset palvelut on elvytettävä, ne on tunnustettava olennaisen tärkeiksi ja niiden on voitava suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti sellaisen hyvinvointi- ja sääntelyvaltion puitteissa, joka ei ole sidoksissa rahoitusmarkkinoihin.

Jos valitsemme oikein, voimme sen lisäksi, että saamme kokea ”kriisin, joka päättää kaikki kriisit”, muuttaa suhdettamme yhteiskuntaan ympäristöineen.