Giuseppe Guerinin haastattelu

Giuseppe Guerini, miten olette kokenut nämä vaikeat päivät?

Koen valtavaa painetta niin työssä kuin yksityis- ja tunne-elämässä. Asun Bergamossa, joka on epidemian keskus Italiassa, ja kokemamme kärsimykset ja kuolleiden suuri määrä ovat saaneet meidät jatkuvan ahdistuksen ja voimattomuuden valtaan. Kaikilla meistä on viruksen uhreiksi joutuneita ystäviä, kollegoja tai tuttavia: he ovat joko kuolleet tai taistelevat parhaillaan elämästään tehohoitoyksiköissä.

Miten toimitte osuuskuntien aluejärjestön puheenjohtajana roolissanne eturintamassa?

Omassa roolissani joudun väistämättä todistamaan henkilökohtaisesti monia hätätilanteita, joihin edustamani osuuskunnat ovat joutuneet helmikuun 23. päivästä lähtien, kun ymmärsimme viruksen leviävän, ja meidän on erittäin epävarmassa tilanteessa ollut pakko päättää toimintamallista, jota sovelletaan hallinnoimissamme lukuisissa yksiköissä. Osuuskuntamme Bergamossa työllistävät terveys- ja sosiaalipalvelujen alalla yli 9 000 henkilöä, ja ne tarjoavat hoiva- ja kotihoitopalveluja ja hoitavat vanhuksille ja vammaisille henkilöille tarkoitettuja palvelutaloja ja päiväkeskuksia. Eräissä tapauksissa olimme päättäneet sulkea keskuksia, mutta saimme tämän jälkeen uhkavaatimuksia paikallisviranomaisilta, jotka edellyttivät palvelutarjonnan jatkamista. Tilanne oli jännittynyt. Tätä seuraavina päivinä ja viikkoina jännitteet ja pelko kasvoivat jatkuvasti: tarvitsimme kipeästi ja pikaisesti suojavarusteita työntekijöillemme, olimme huolissamme velvoitteesta varmistaa tiettyjen hoito- ja tukipalvelujen jatkuvuus, meillä oli puutetta laitteista ja välineistä ja pelkäsimme työntekijöiden ja asiakkaiden sairastuvan. Valitettavasti pelkomme ovat etenkin vanhusten asuinpalveluissa käyneet dramaattisesti toteen. 

Nämä osuuskunnat ovat siis jatkaneet, vaikka toiset ovat joutuneet keskeyttämään toimintansa?

Edellä kuvatun tilanteen rinnalla olemme joutuneet toisaalla keskeyttämään asteittain monenlaista toimintaa: alkaen kouluista ja koulutustoiminnasta ja vähitellen muillakin aloilla. Meillä on tällä hetkellä yli 180 osuuskuntaa, jotka ovat joutuneet aktivoimaan sosiaalisen turvaverkon noin 2 500:aa henkilöä varten. Näillä osuuskunnilla tulee olemaan suuria vaikeuksia käynnistää uudelleen toimintansa: matkailu- ja kulttuurialalla kriisi on tuhoisa. Mutta myös maataloustuotteiden jalostuksen ja valmistusteollisuuden parissa toimivat osuuskunnat ovat vaikeuksissa. Osuuskuntien aluejärjestön puheenjohtajana minun on siis yhtäältä vastattava kriisiin valtavan työpaineen alaisina toimivien keskeisten terveys- ja sosiaalipalvelujen alalla, jolla tartuntavaara on huomattava, ja toisaalta kohdattava työttömiksi joutuneiden huolet ja paineet.

Mikä on osoittautunut tehokkaaksi koronakriisin torjunnassa?

Ainakin meidän kohdallamme myönteistä on ollut paikallisyhteisöjen, vapaaehtoisjärjestöjen ja yhteiskunnallisten organisaatioiden valtava solidaarisuus ja hyvä toimintavalmius. Ne ovat saaneet tavattomasti aikaan sekä kerätessään lahjoituksia että toteuttaessaan toimia ruohonjuuritasolla. Terveys- ja sosiaalialan työntekijöiden pyyteettömyys on ollut uskomatonta. Lääkärien ja sairaanhoitajien ohella myös lukuisat opettajat ja hoivatyöntekijät ovat varmistaneet palvelut suuren henkilökohtaisen riskin uhalla, puhumattakaan yleisestä mobilisaatiosta. Bergamon kaupungissa (ja monilla muillakin paikkakunnilla) perustettiin kymmenessä päivässä messuhalleihin kenttäsairaaloita vapaaehtoisten voimin. He ovat suurena joukkona työskennelleet korvauksetta ympäri vuorokauden. Hallinnoinnista vastaavat suurelta osin valtiosta riippumattomien organisaatioiden lääkärit ja sairaanhoitajat, ja rahoitus on saatu lahjoituksin. Bergamossa varustettiin muutamassa päivässä myös kolme hotellia tarjoamaan 300 vuodepaikkaa, ja niihin on ohjattu sairaaloista kotiutettuja mutta vielä epävakaisessa tilassa olevia potilaita. Näin on voitu vapauttaa vuodepaikkoja sairaaloissa. Näissä hotelleissa potilaiden hoidosta vastaavat sosiaaliset osuuskunnat. Kyseessä on valtava ponnistus, mutta palvelu on tärkeä.

Mikä ei ole puolestaan toiminut?

Vaikeuksia on ollut ennen kaikkea institutionaalisella tasolla, missä ei ole kyetty tekemään ajoissa selkeitä päätöksiä eikä suunnittelemaan saati toimimaan hätätilanteessa yhtenäisesti: paikallis-, alue- ja valtiotason päätökset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Byrokraatit ovat pyrkineet liikaa varmistamaan oman valta-asemansa ja ovat liian usein sälyttäneet vastuun työntekijöiden harteille. Sama on ylipäätään havaittavissa eri tavoin Italian ja Bergamon lisäksi myös lähes kaikissa länsimaissa. 

Miten selittäisitte tätä eri hallintotasojen toimintaa?

Uskon, että Kiinan tilannetta aliarvioitiin yleisesti ja ajateltiin ylimielisesti, että meillä länsimaissa on korkeatasoinen terveydenhuoltojärjestelmä, kehittynyt teknologiataso ja erittäin ajanmukaiset sairaalat. Aivan liian monet päättäjät, mutta myös yritysjohtajat ja kansalaiset, näyttävät olleen omahyväisen vakuuttuneita siitä, että länsimainen elämäntapa ja olettamus korkeatasoisten sairaaloiden ja terveydenhuoltorakenteiden palveluista olisivat suojelleet meitä. Alkupäivinä sen jälkeen, kun epidemia oli jo levinnyt Lombardiaan, huolestuneita varoituksia esittäneitä pilkattiin. Tätä ylemmyyden tunnetta kuvaa ehkä parhaiten maamme erään aluehallituksen puheenjohtajan julkilausumassaan esittämä toteamus, että ”kiinalaiset huolehtivat huonosti henkilökohtaisesta hygieniastaan ja syövät eläviä hiiriä”. Ajatus on aivan liian yleinen länsimaissa kaikkien väestöryhmien keskuudessa. Tällainen asenne on eri muodoissaan ollut myös muilla poliittisilla päättäjillä Euroopassa ja muualla maailmassa aivan viime päiviin asti. Sairaalat, jotka tarjoavat erinomaisia ja innovatiivisia terveydenhoitopalveluja, kuten monielinsiirtoja ja huippumoderneja syöpähoitoja, ovat osoittautuneet erittäin haavoittuviksi ja uhkaavat romahtaa tämän virusepidemian vuoksi, jota oltaisiin kyetty hillitsemään paremmin pitämällä se mahdollisimman kaukana sairaaloista. Ainakin Bergamossa sairaalat ovat tahtomattaan olleet epidemian leviämiskeskuksia. 

Miten arvioitte Euroopan tasolla toteutettuja toimia?

Kuulun niihin, joiden mielestä Euroopan unioni ja sen toimielimet ovat tänä aikana tehneet paljon, vaikkakin vaivalloisesti ja ristiriitaisesti syistä, jotka tunnemme hyvin, aina monimutkaisesta päätöksenteosta jäsenvaltioiden sisäänpäin kääntyneisyyteen. Euroopan komissio ja Euroopan parlamentti ovat kuukauden aikana kyenneet tekemään tärkeitä päätöksiä, ja ne toteuttavat parhaillaan ennennäkemättömiä taloudellisia toimia. On selvää, että vaikka talous on erittäin tärkeä ja toteutettavilla taloudellisilla toimilla on merkittävä rooli sekä hätätilanteesta selviytymisessä että pyrittäessä elvyttämään taloutta kriisin laannuttua, Euroopan unionilta puuttuu kuitenkin mahdollisuus tarttua tilanteeseen muilla kuin markkina- ja taloussääntelyn aloilla käytettävin välinein, keinoin ja toimivaltuuksin. 

Tarvitsemmeko siis yhtenäisempää Euroopan unionia?

Näyttää siltä, että tarvitsemme Euroopan unionia entistä enemmän. Ajatellaanpa, että eräänä päivänä olisimme vakavasti sairaana, ja meitä voitaisiin auttaa vain antamalla rahaa tai mahdollisuus turvautua sairaalahoitoon mutta ei kyettäisi mitenkään huolehtimaan suoraan hoidosta tai suojelusta. Tiedämme kaikki, että hoitoa varten tarvitaan rahaa, mutta jos annetaan rahaa ja olemme erämaassa, hoitoa ei saa rahalla. Uskoakseni voimme päätellä epidemian aiheuttamasta valtavasta kriisistä, että jos haluamme todellisen Euroopan unionin, meidän on kyettävä menemään paljon sisämarkkinoita ja talous- ja rahaliittoa pidemmälle, jotta voimme turvautua sellaisten valtioiden aitoon liittoon, jotka toteuttavat koko maanosan kattavaa koordinoitua ja yhtenäistä politiikkaa.

Mitä me kaikki voimme tehdä ja millaista apua tarvitaan?

Voimme edelleen investoida yhtenäisen Euroopan unionin ihanteen rakentamiseen edistämällä solidaarisuutta ja integraatiota sekä pyrkimällä torjumaan egoismia ja kuoreen sulkeutumista, sillä näyttää yhä ilmeisemmältä, ettei kukaan pelastu yksinään ja että ihmisyyteen ja Euroopan yhteiseen tulevaisuuteen kuuluvien solidaarisuuden ja keskinäisen resurssien jakamisen kohtalokkaana vaihtoehtona on häpeällinen ja toivoton pudotus kohti uusien sotien kurimusta. 

Oletteko kokenut Italiaa kohtaan osoitettua solidaarisuutta?

Sosiaalialan verkostot, kuten yhteisötalouden organisaatiot, ovat osoittaneet paljon solidaarisuutta, ja olemme saaneet suurta myötätuntoa ja tukea ystäviltä ja instituutioilta monista maista. Olen saanut arvokkaita tukiviestejä myös kollegoilta ETSK:sta. Ikävä kyllä eräät poliittiset päättäjät Euroopassa ovat toisinaan esittäneet halveksivia ja kielteisiä arvioita ja kritisoineet kärkkäästi Italiaa harjoittaakseen itsekästä ja lyhytnäköistä politiikkaa myös suhteessa Euroopan unionin mahdolliseen rooliin. Valitettavasti myös monet italialaiset päättäjät tekevät samoin ja kykenevät vain kritisoimaan tai välineellistämään kriisitilannetta tehden opportunistisia poliittisia laskelmia ja pyrkiäkseen helppoon konsensukseen pelokkaan ja epätietoisen väestön kanssa. Toteankin, että myös tässä tapauksessa Eurooppa ja solidaariset ja vahvat inhimilliset voimat kykenevät auttamaan meitä selviytymään kriisistä, kun taas haaskalinnut ja opportunistit pyrkivät kriisi- ja sotatilanteissa halpamaisesti edistämään vain omia intressejään. (mp)