Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) puheenjohtaja Luca Jahier ja ”ulkosuhteet”-jaoston puheenjohtaja Dilyana Slavova antoivat 26. maaliskuuta yhteisen lausuman, jossa neuvoston 24. maaliskuuta 2020 tekemää päätöstä avata liittymisneuvottelut Albanian ja Pohjois-Makedonian kanssa pidetään myönteisenä.

Luca Jahier ja Dilyana Slavova painottavat, että ”näinä kyseiselle alueelle, Euroopalle ja koko maailmalle vaikeina aikoina on erittäin tärkeää välittää Länsi-Balkanille kannustava ja myönteinen viesti siitä, että me pidämme yhtä ja että – Euroopan komission puheenjohtajan sanoin – meillä on yhteinen maanosa, historia ja kulttuuri ja myös kohtalomme on yhteinen”.

He muistuttavat lausumassaan myös siitä, että ETSK on tukenut vahvasti Euroopan unionin laajentumista kuuteen Länsi-Balkanin maahan ”edellyttäen, että ne täyttävät kaikki jäsenyyskriteerit”.

Jahier ja Slavova painottavat kansalaisyhteiskunnan rooliin tulevissa liittymisneuvotteluissa viitaten, että ”työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua sekä työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden roolia liittymisneuvotteluissa on tuettava ja edistettävä voimakkaasti, sillä vain niiden avulla voidaan seurata ja varmistaa, että eurooppalaisia perusarvoja, kuten oikeusvaltioperiaatetta, perusluonteisia ihmisoikeuksia, oikeuslaitoksen uudistusta, korruption ja syrjinnän torjuntaa sekä lehdistönvapautta, noudatetaan”.

Lopuksi lausumassa vahvistetaan, että ETSK on vakaasti sitoutunut jatkamaan ja lisäämään ponnistelujaan ”voidakseen toimia kansalaisyhteiskunnan äänenä sekä siltana EU:n toimielinten ja kyseisten maiden suuntaan”. (dgf)