ETSK info

Huhtikuussa aloitamme ETSK:n jäsenten laatimien artikkeleiden sarjan otsikolla ”Piirrä minulle…*”.

Tässä suurten tunteiden värittämässä numerossa julkaisemme ETSK-infon lukijoille joukon artikkeleita, joissa kirjoittajamme jakavat haastattelun, mielipiteen tai viestin muodossa ajatuksiaan tästä koronaviruspandemian aiheuttamasta pysähtyneestä ajasta.

Kiitämme viestinnästä vastaavaa varapuheenjohtajaa Isabel Caño Aguilaria, budjettiasioista vastaavaa varapuheenjohtajaa Milena Angelovaa sekä komitean jäseniä Helena de Felipe Lehtosta (työnantajat-ryhmä), Adam Rogalewskia (työntekijät-ryhmä) ja Giuseppe Guerinia (moninainen Eurooppa -ryhmä) heidän henkilökohtaisista viesteistään. (ehp)

 * ”Dessine-moi...”. Antoine de Saint-Exupéryn kirjasta ”Pikku Prinssi”.

Isabel Caño Aguilar

Elämme poikkeuksellista ja epätavallista aikaa.

Yhtäältä olemme eristäytyneet omiin maihimme, omiin koteihimme, ja toisaalta olemme varmoja siitä, ettei maailma voi pysähtyä ja että kansalaisyhteiskunnassa noustaan edelleen ylös joka aamu ja ryhdytään toimeen.

Tämä ennennäkemätön tilanne on meille kaikille emotionaalisesti hyvin raskas.

On myös vaikea kuvitella kunkin päivän mukanaan tuomia seurauksia. Yksikään ammatillisen ja henkilökohtaisen elämämme alue ei jää vaille vaikutuksia.

Haluan ennen kaikkea nostaa esiin julkiset palvelut, erityisesti henkilöt, jotka huolehtivat terveydestämme, ammattiinsa sitoutuneet työntekijät, jotka täyttävät velvollisuutensa ylittämällä työaikansa ja ponnistelemalla äärirajoilla, jotta sairaalat ja terveyspalvelut eivät romahtaisi. Maaliskuun 15. päivästä lähtien olen ollut päivittäin kello 20 parvekkeellani ja yhtynyt muiden mukana aplodeihin. Olen näin mukana antamassa tunnustusta tälle merkittävälle työlle, mutta myös esittämässä selkeän vaatimuksen: julkisten terveydenhuoltojärjestelmiemme resursseja on lisättävä!

Haluan tässä yhteydessä myös kiittää erityisesti Granadan San Cecilion yliopistollisen sairaalan synnytys- ja naistentautien osaston koko hoitohenkilöstöä ja tuoda esiin heidän ponnistelunsa. He jakavat kanssamme tässä ETSK-infon numerossa julkaistavan valokuvan.

Juhlistaakseen sitä, että nykyaikaisen sairaanhoidon uranuurtajan Florence Nightingalen syntymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta, Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut vuoden 2020 kansainväliseksi sairaanhoitajien ja kätilöiden vuodeksi. Nämä ammattilaiset toimivat koronaviruskriisin aikana ratkaisevan tärkeässä tehtävässä ja tarjoavat välttämättömiä palveluja.

He eivät ole ainoita. Unohdamme toisinaan koulutusalan, joka on yhtä lailla oleellinen ja jolla voin ylpeydekseni sanoa työskennelleeni. Miljoonat opiskelijat kaikkialla Euroopassa ovat eristäytyneet koteihinsa eivätkä voisi jatkaa opiskeluaan ilman opetusalan työntekijöiden jatkuvaa ja väsymätöntä tukea.

Näillä aloilla tehtävä työ ei ole koskaan aiemmin ollut yhteiskunnassa yhtä paljon julkisessa valokeilassa, ja henkilökohtaisesti katson, että tämän tunnustuksen on johdettava siihen, että EU sitoutuu luopumaan aloja köyhdyttäneistä säästötoimenpiteistä ja ryhtyy sen sijaan toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä ja lisäämään rahoitusta.

Emme voi päästä kriisistä eteenpäin ilman päivittäin ruohonjuuritasolla toimivia kansalaisyhteiskunnan organisaatioita, mutta tarvitsemme EU:n määrätietoista tukea.

Tänään – vain joitakin päiviä ennen kuin Schumanin julistuksen antamisesta tulee kuluneeksi 70 vuotta – tarvitsemme enemmän kuin koskaan EU:n vahvaa kannustusta ja sitoutuneisuutta. On toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä ja toimia, talousarvio mukaan lukien, jotta unionin kansalaiset saadaan ymmärtämään, että EU on edelleen innostava hanke eikä vain pelkkä kirjainlyhenne.

Tämä covid-19-viruspandemia jättää pysyvän jäljen yhteiskuntaamme, ja meidän on nyt ennen kaikkea kyettävä välittämään viesti siitä, että toisenlainen, entistä vahvempi ja parempi, Eurooppa on mahdollinen.

Milena Angelova

Covid-19 on vuosisatamme tähän mennessä suurin haaste. En halua tässä käsitellä sen kielteisiä vaikutuksia, jotka kohdistuvat elämäntapaamme, perusoikeuksiin ja -vapauksiin, talouteen ja hyvinvointiin, vaan pyrin mieluummin esittämään myönteisen, käytännönläheisen näkemyksen siitä, miten tästä tilanteesta voi saada eniten irti. Selviämme tästä yhdessä, kunhan keskitymme olennaiseen, teemme yhteistyötä ja kannamme vastuumme.

Toiminta jatkuu – tehokkaammin kuin yleensä

Kotimme ei ole enää vain linnamme, vaan kaikkea muutakin: toimisto, koulu, viestintäkeskus, viihde- ja ravintolatila... Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus perheille lähentyä, nauttia yhdessäolosta ja rakentaa yhteishenkeä. Samalla varmistetaan, että jokaisella perheenjäsenellä on kunnolliset valmiudet suoriutua tehokkaasti päivittäisistä velvollisuuksistaan: työstä, opiskelusta, viestinnästä ja liikunnasta. Esimerkiksi omaan kotiini on luotu kaksi luokkahuonetta (yksi kummallekin pojallemme), kaksi kotitoimistoa ja multimediakeskus, jossa mieheni ja minä osallistumme etäkokouksiin ja annamme haastatteluja tiedotusvälineille, sekä improvisoitu jumppasali, jossa voimme kohottaa kuntoa poistumatta kotoa. Lasten kaikki koulutunnit ovat verkossa – ja jopa karatetunnit!

Pidetään mieli korkealla ja nautitaan kauniista hetkistä

Vaikka kiellot rajoittavat meidän kaikkien perusvapauksia – vapautta mennä minne haluaa, matkustaa, työskennellä ja viettää aktiivista vapaa-aikaa – voimme silti ajatella myönteisesti ja löytää jokaisesta päivästä pieniä hetkiä, joista nauttia. Päiväjärjestyksen noudattaminen auttaa keskittymään ja säilyttämään motivaation. Noudatan itse tiukkaa aikataulua, sillä minun on jaettava aikani lastenhoidon, liikunnan (tästä ei jousteta: vähintään 90 minuuttia jumppaa päivässä), BICAlle työskentelyn – neuvottelemme parhaillaan hyvin aktiivisesti Bulgarian valtiovallan kanssa yrityksiin ja työllisyyteen kriisin johdosta kohdistettavista tukitoimenpiteistä – ja tietenkin, viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, ETSK-työn kesken. Kun työtovereiden kanssa voi keskustella ainoastaan etäyhteyden kautta, tarvitaan enemmän aikaa ja työtä koordinointiin ja keskustelujen sisällön valmisteluun. Etäisyys tekee yksinkertaisimmastakin työtehtävästä hankalamman, mutta onnistuminen on sitäkin palkitsevampaa ja tyydyttävämpää.

Kukaan ei tiedä, kuinka kauan tämä tilanne jatkuu ja milloin saamme taas elää normaalia elämää. Me emme kuitenkaan luovuta, vaan voitamme tämän pandemian yhdessä, jotta voimme taas nauttia vapaasta elämästä ilman rajoituksia ja pelkoa. Siihen asti pidämme yhtä ja hoidamme päivittäisen työmme ja rutiinimme muistaen nauttia kauniista hetkistä, sillä tämä rajoitettukin elämä on meidän elämäämme, ja jos suhtaudumme tilanteeseen myönteisesti, voi siinäkin nähdä onnen hetkiä.

 

Giuseppe Guerinin haastattelu

Giuseppe Guerini, miten olette kokenut nämä vaikeat päivät?

Koen valtavaa painetta niin työssä kuin yksityis- ja tunne-elämässä. Asun Bergamossa, joka on epidemian keskus Italiassa, ja kokemamme kärsimykset ja kuolleiden suuri määrä ovat saaneet meidät jatkuvan ahdistuksen ja voimattomuuden valtaan. Kaikilla meistä on viruksen uhreiksi joutuneita ystäviä, kollegoja tai tuttavia: he ovat joko kuolleet tai taistelevat parhaillaan elämästään tehohoitoyksiköissä.

 

Miten toimitte osuuskuntien aluejärjestön puheenjohtajana roolissanne eturintamassa?

Omassa roolissani joudun väistämättä todistamaan henkilökohtaisesti monia hätätilanteita, joihin edustamani osuuskunnat ovat joutuneet helmikuun 23. päivästä lähtien, kun ymmärsimme viruksen leviävän, ja meidän on erittäin epävarmassa tilanteessa ollut pakko päättää toimintamallista, jota sovelletaan hallinnoimissamme lukuisissa yksiköissä. Osuuskuntamme Bergamossa työllistävät terveys- ja sosiaalipalvelujen alalla yli 9 000 henkilöä, ja ne tarjoavat hoiva- ja kotihoitopalveluja ja hoitavat vanhuksille ja vammaisille henkilöille tarkoitettuja palvelutaloja ja päiväkeskuksia. Eräissä tapauksissa olimme päättäneet sulkea keskuksia, mutta saimme tämän jälkeen uhkavaatimuksia paikallisviranomaisilta, jotka edellyttivät palvelutarjonnan jatkamista. Tilanne oli jännittynyt. Tätä seuraavina päivinä ja viikkoina jännitteet ja pelko kasvoivat jatkuvasti: tarvitsimme kipeästi ja pikaisesti suojavarusteita työntekijöillemme, olimme huolissamme velvoitteesta varmistaa tiettyjen hoito- ja tukipalvelujen jatkuvuus, meillä oli puutetta laitteista ja välineistä ja pelkäsimme työntekijöiden ja asiakkaiden sairastuvan. Valitettavasti pelkomme ovat etenkin vanhusten asuinpalveluissa käyneet dramaattisesti toteen. 

 

Nämä osuuskunnat ovat siis jatkaneet, vaikka toiset ovat joutuneet keskeyttämään toimintansa?

Edellä kuvatun tilanteen rinnalla olemme joutuneet toisaalla keskeyttämään asteittain monenlaista toimintaa: alkaen kouluista ja koulutustoiminnasta ja vähitellen muillakin aloilla. Meillä on tällä hetkellä yli 180 osuuskuntaa, jotka ovat joutuneet aktivoimaan sosiaalisen turvaverkon noin 2 500:aa henkilöä varten. Näillä osuuskunnilla tulee olemaan suuria vaikeuksia käynnistää uudelleen toimintansa: matkailu- ja kulttuurialalla kriisi on tuhoisa. Mutta myös maataloustuotteiden jalostuksen ja valmistusteollisuuden parissa toimivat osuuskunnat ovat vaikeuksissa. Osuuskuntien aluejärjestön puheenjohtajana minun on siis yhtäältä vastattava kriisiin valtavan työpaineen alaisina toimivien keskeisten terveys- ja sosiaalipalvelujen alalla, jolla tartuntavaara on huomattava, ja toisaalta kohdattava työttömiksi joutuneiden huolet ja paineet.

 

Mikä on osoittautunut tehokkaaksi koronakriisin torjunnassa?

Ainakin meidän kohdallamme myönteistä on ollut paikallisyhteisöjen, vapaaehtoisjärjestöjen ja yhteiskunnallisten organisaatioiden valtava solidaarisuus ja hyvä toimintavalmius. Ne ovat saaneet tavattomasti aikaan sekä kerätessään lahjoituksia että toteuttaessaan toimia ruohonjuuritasolla. Terveys- ja sosiaalialan työntekijöiden pyyteettömyys on ollut uskomatonta. Lääkärien ja sairaanhoitajien ohella myös lukuisat opettajat ja hoivatyöntekijät ovat varmistaneet palvelut suuren henkilökohtaisen riskin uhalla, puhumattakaan yleisestä mobilisaatiosta. Bergamon kaupungissa (ja monilla muillakin paikkakunnilla) perustettiin kymmenessä päivässä messuhalleihin kenttäsairaaloita vapaaehtoisten voimin. He ovat suurena joukkona työskennelleet korvauksetta ympäri vuorokauden. Hallinnoinnista vastaavat suurelta osin valtiosta riippumattomien organisaatioiden lääkärit ja sairaanhoitajat, ja rahoitus on saatu lahjoituksin. Bergamossa varustettiin muutamassa päivässä myös kolme hotellia tarjoamaan 300 vuodepaikkaa, ja niihin on ohjattu sairaaloista kotiutettuja mutta vielä epävakaisessa tilassa olevia potilaita. Näin on voitu vapauttaa vuodepaikkoja sairaaloissa. Näissä hotelleissa potilaiden hoidosta vastaavat sosiaaliset osuuskunnat. Kyseessä on valtava ponnistus, mutta palvelu on tärkeä.

 

Mikä ei ole puolestaan toiminut?

Vaikeuksia on ollut ennen kaikkea institutionaalisella tasolla, missä ei ole kyetty tekemään ajoissa selkeitä päätöksiä eikä suunnittelemaan saati toimimaan hätätilanteessa yhtenäisesti: paikallis-, alue- ja valtiotason päätökset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Byrokraatit ovat pyrkineet liikaa varmistamaan oman valta-asemansa ja ovat liian usein sälyttäneet vastuun työntekijöiden harteille. Sama on ylipäätään havaittavissa eri tavoin Italian ja Bergamon lisäksi myös lähes kaikissa länsimaissa. 

 

Miten selittäisitte tätä eri hallintotasojen toimintaa?

Uskon, että Kiinan tilannetta aliarvioitiin yleisesti ja ajateltiin ylimielisesti, että meillä länsimaissa on korkeatasoinen terveydenhuoltojärjestelmä, kehittynyt teknologiataso ja erittäin ajanmukaiset sairaalat. Aivan liian monet päättäjät, mutta myös yritysjohtajat ja kansalaiset, näyttävät olleen omahyväisen vakuuttuneita siitä, että länsimainen elämäntapa ja olettamus korkeatasoisten sairaaloiden ja terveydenhuoltorakenteiden palveluista olisivat suojelleet meitä. Alkupäivinä sen jälkeen, kun epidemia oli jo levinnyt Lombardiaan, huolestuneita varoituksia esittäneitä pilkattiin. Tätä ylemmyyden tunnetta kuvaa ehkä parhaiten maamme erään aluehallituksen puheenjohtajan julkilausumassaan esittämä toteamus, että ”kiinalaiset huolehtivat huonosti henkilökohtaisesta hygieniastaan ja syövät eläviä hiiriä”. Ajatus on aivan liian yleinen länsimaissa kaikkien väestöryhmien keskuudessa. Tällainen asenne on eri muodoissaan ollut myös muilla poliittisilla päättäjillä Euroopassa ja muualla maailmassa aivan viime päiviin asti. Sairaalat, jotka tarjoavat erinomaisia ja innovatiivisia terveydenhoitopalveluja, kuten monielinsiirtoja ja huippumoderneja syöpähoitoja, ovat osoittautuneet erittäin haavoittuviksi ja uhkaavat romahtaa tämän virusepidemian vuoksi, jota oltaisiin kyetty hillitsemään paremmin pitämällä se mahdollisimman kaukana sairaaloista. Ainakin Bergamossa sairaalat ovat tahtomattaan olleet epidemian leviämiskeskuksia. 

 

Miten arvioitte Euroopan tasolla toteutettuja toimia?

Kuulun niihin, joiden mielestä Euroopan unioni ja sen toimielimet ovat tänä aikana tehneet paljon, vaikkakin vaivalloisesti ja ristiriitaisesti syistä, jotka tunnemme hyvin, aina monimutkaisesta päätöksenteosta jäsenvaltioiden sisäänpäin kääntyneisyyteen. Euroopan komissio ja Euroopan parlamentti ovat kuukauden aikana kyenneet tekemään tärkeitä päätöksiä, ja ne toteuttavat parhaillaan ennennäkemättömiä taloudellisia toimia. On selvää, että vaikka talous on erittäin tärkeä ja toteutettavilla taloudellisilla toimilla on merkittävä rooli sekä hätätilanteesta selviytymisessä että pyrittäessä elvyttämään taloutta kriisin laannuttua, Euroopan unionilta puuttuu kuitenkin mahdollisuus tarttua tilanteeseen muilla kuin markkina- ja taloussääntelyn aloilla käytettävin välinein, keinoin ja toimivaltuuksin. 

 

Tarvitsemmeko siis yhtenäisempää Euroopan unionia?

Näyttää siltä, että tarvitsemme Euroopan unionia entistä enemmän. Ajatellaanpa, että eräänä päivänä olisimme vakavasti sairaana, ja meitä voitaisiin auttaa vain antamalla rahaa tai mahdollisuus turvautua sairaalahoitoon mutta ei kyettäisi mitenkään huolehtimaan suoraan hoidosta tai suojelusta. Tiedämme kaikki, että hoitoa varten tarvitaan rahaa, mutta jos annetaan rahaa ja olemme erämaassa, hoitoa ei saa rahalla. Uskoakseni voimme päätellä epidemian aiheuttamasta valtavasta kriisistä, että jos haluamme todellisen Euroopan unionin, meidän on kyettävä menemään paljon sisämarkkinoita ja talous- ja rahaliittoa pidemmälle, jotta voimme turvautua sellaisten valtioiden aitoon liittoon, jotka toteuttavat koko maanosan kattavaa koordinoitua ja yhtenäistä politiikkaa.

Mitä me kaikki voimme tehdä ja millaista apua tarvitaan?

Voimme edelleen investoida yhtenäisen Euroopan unionin ihanteen rakentamiseen edistämällä solidaarisuutta ja integraatiota sekä pyrkimällä torjumaan egoismia ja kuoreen sulkeutumista, sillä näyttää yhä ilmeisemmältä, ettei kukaan pelastu yksinään ja että ihmisyyteen ja Euroopan yhteiseen tulevaisuuteen kuuluvien solidaarisuuden ja keskinäisen resurssien jakamisen kohtalokkaana vaihtoehtona on häpeällinen ja toivoton pudotus kohti uusien sotien kurimusta. 

Oletteko kokenut Italiaa kohtaan osoitettua solidaarisuutta?

Sosiaalialan verkostot, kuten yhteisötalouden organisaatiot, ovat osoittaneet paljon solidaarisuutta, ja olemme saaneet suurta myötätuntoa ja tukea ystäviltä ja instituutioilta monista maista. Olen saanut arvokkaita tukiviestejä myös kollegoilta ETSK:sta. Ikävä kyllä eräät poliittiset päättäjät Euroopassa ovat toisinaan esittäneet halveksivia ja kielteisiä arvioita ja kritisoineet kärkkäästi Italiaa harjoittaakseen itsekästä ja lyhytnäköistä politiikkaa myös suhteessa Euroopan unionin mahdolliseen rooliin. Valitettavasti myös monet italialaiset päättäjät tekevät samoin ja kykenevät vain kritisoimaan tai välineellistämään kriisitilannetta tehden opportunistisia poliittisia laskelmia ja pyrkiäkseen helppoon konsensukseen pelokkaan ja epätietoisen väestön kanssa. Toteankin, että myös tässä tapauksessa Eurooppa ja solidaariset ja vahvat inhimilliset voimat kykenevät auttamaan meitä selviytymään kriisistä, kun taas haaskalinnut ja opportunistit pyrkivät kriisi- ja sotatilanteissa halpamaisesti edistämään vain omia intressejään. (mp)

 

Adam Rogalewski

Koronaviruksen (covid-19) aiheuttama pandemia muuttaa perinpohjaisesti elämäämme ja myös valtioita, taloutta ja yhteiskuntaa. Se on jo saanut meidät ymmärtämään, miten haavoittuvassa asemassa olemme huolimatta elinolosuhteissamme vuosien mittaan tapahtuneista valtavista parannuksista ja teknologisesta kehityksestä, kuten digitalisaatiosta ja tekoälystä. Eristäytyessämme koteihimme olemme myös oppineet, kuinka tärkeitä muut ihmiset ja yhteiskunta ovat päivittäisessä elämässämme. Koronaviruskriisi mitätöi selvästi uusliberaalin narratiivin, jonka mukaan yhteiskuntaa ei ole olemassakaan. Kriisiaikoina, kuten nyt, nimenomaan yhteiskunta, eli toisin sanoen ihmisten solidaarisuus, voi suojella meitä viruksen vaikutuksilta.

Pandemia on muuttanut näkökulmaamme työhön. Olemme ymmärtäneet, että tietyt työntekijät ja ammatit, joita aiemmin pidettiin vähemmän tärkeinä, ovat itse asiassa keskeisessä asemassa talouksiemme toiminnan kannalta. Kyse ei ole pelkästään terveydenhuollon työntekijöistä, jotka vaarantavat henkensä ja työskentelevät ympäri vuorokauden hoitaakseen sairaita, ja vanhuksista huolehtivista hoitotyöntelijöistä, vaan myös vähemmän koulutetuista elintarvikemyymälöiden työntekijöistä, kuljettajista, siivoojista ja maataloustyöntekijöistä, jotka tarjoavat meille olennaisia tavaroita ja palveluja. Monet näistä ovat maahanmuuttajia, joita on pidetty rasitteena yhteiskunnille ja joita on käytetty syntipukkeina monissa maissa ja monien populististen puolueiden puheissa. Olemme kuitenkin oppineet, että ilman heitä yhteiskuntamme eivät pystyisi voittamaan pandemiaa.

Koronaviruksen puhkeaminen on poistanut erot perinteisten työntekijöiden, epätyypillisissä työsuhteissa olevien työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien välillä. Olemme oivaltaneet, että kaikenlainen työ on olennaisen tärkeää ja että kaikki työntekijät, myös mikroyrittäjät, vaikuttavat talouksiimme ja tarvitsevat yhtä lailla tukea valtiolta.

Nimenomaan valtioiden toimenpiteillä, joilla voidaan suojella työntekijöitä ja yrittäjiä, on keskeinen rooli pandemian voittamisessa. Tarvitsemme enemmän kuin koskaan vahvaa ja demokraattisesti valvottua valtiota, joka pystyy tarjoamaan julkisia palveluja ja suojelemaan taloutta. Pääpaino on asetettava demokraattisesti johdetulle valtiolle ja sen hallitukselle, jotta vältyttäisiin Unkarin kaltaiselta tilanteelta, missä äskettäin käyttöön otetut poikkeustilatoimet eivät pysty takaamaan demokratian perusperiaatteiden noudattamista. Kriisi on myös osoittanut, että työmarkkinaosapuolilla on keskeinen rooli pandemiaa torjuvien toimintapolitiikkojen kehittämisessä. Valitettavasti kotimaani parlamentin jäsenet näyttävät unohtaneen tämän hyväksyessään äskettäin lain, jolla otettiin käyttöön säännöksiä, jotka eivät liity pandemiaan vaan joilla pyritään rajoittamaan työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun roolia ja työmarkkinaosapuolten riippumattomuutta.

Koronaviruskriisi on lisännyt EU:n pyrkimyksiä vastata kansalaisten tarpeisiin. Komissio ehdotti äskettäin esimerkiksi 100 miljardin euron välinettä, jolla tuetaan lyhytaikaisia työjärjestelyjä ja lievennetään työttömyysriskejä (SURE). On kuitenkin olemassa vaara, että jäsenvaltiot asettavat omat etunsa EU:n sisäisen solidaarisuuden edelle. Tämä on erityisen merkityksellistä niiden maiden kannalta, joiden talous ja sosiaaliset turvaverkot ovat heikommin kehittyneet ja jotka tulevat tarvitsemaan enemmän taloudellista tukea.

Kuten edellä todetaan, koronaviruksen aiheuttama pandemia on antanut meille mahdollisuuden arvioida yhteiskuntaa, taloutta ja EU:n toimielimiä uudelleen, mikä ei muuten olisi ollut mahdollista. Olemme tunnustaneet kaikkien – myös vähemmän koulutettujen työntekijöiden – merkityksen, yhteiskunnan merkityksen uusliberalististen, yksilökeskeisten ideologioiden sijaan, julkiseen sektoriin investoimisen tärkeyden sekä demokratian ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ratkaisevan roolin. Uskon vakaasti, että emme unohda tästä kriisistä saatuja opetuksia ja että rakennamme koronaviruksen jälkeen paremman tulevaisuuden, joka tekee Euroopasta ja maailmasta kaikille paremman paikan.

Helena de Felipe Lehtonen

Meitä kaikkia ja ennen muuta ikääntyneitä ja terveydentilaltaan haavoittuvampia koettelevan pandemian yhteydessä herää kysymys, onkohan virus tuotettu laboratoriossa ja onkohan se päästetty irti tahallaan. Tavallisille kansalaisille se edustaa tuntematonta uhkaa, ja vaikka rokotus valmistuisi syksyksi 2021, miten voimme olla varmoja siitä, ettei ensi talvena keskuudessamme riehu uusi virus, jolla on vastaavat seuraukset? (Muistakaamme vuoden 1918 espanjantauti.)

Onko talouden alasajo ja laajamittainen turvautuminen vararahastoihin lähes kaikissa maissa oikea keino suojella työpaikkoja ja tuotantotaloutta, kun vastassa on tämä tuntematon uhka? Vai olisiko kenties viisaampaa ohjata kaikki logistiset ja taloudelliset ponnistelut siihen, että terveysala saisi tarvittavat resurssit hoitoa tarvitsevien kansalaisten tartuntojen tutkimiseen ja parantamiseen?

Maailman talousalueilla ei nähdäkseni ole mitään mahdollisuuksia kestää läheskään samankaltaista tilannetta vuonna 2021 vastaavine elvytystoimineen ja velkaantumisineen, sillä reaalitalous kaatuu ja sen mukana katoavat työpaikat. Kenties olemmekin vaiheessa, jossa valtioiden on otettava kansalaisyhteiskunta ohjaukseensa, koska mikään yksityissektorin talousmalli ei tästä selviä.

Euroopan unionilta, jonka pitäisi ottaa selkeä johtoasema ja näyttää jäsenilleen suuntaa pandemian edellyttämissä niin terveydenhoidollisissa kuin taloudellisissa ja sosiaalisissakin ratkaisuissa, ei tätä enää odoteta. Jokainen maa on ryhtynyt itsenäisesti omiin toimenpiteisiin ottaen huomioon ainoastaan WHO:n linjaukset, vaikka WHO:han ei ole talousasiantuntija. Tämäkin on peruste sille, miksi EU:n johtajuus olisi tärkeää.

Edustan Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa eurooppalaisia ja espanjalaisia pk-yrityksiä, joiden muodostamassa tuotantorakenteessa on keskimäärin kaksi tai kolme työntekijää pk-yritystä kohden. Voin todeta, että niille on aiheutunut korvaamatonta henkistä, taloudellista ja henkilökohtaista vahinkoa. Siksi onkin syytä pohtia tulevaisuutta lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä kopioimatta kuitenkaan totalitaaristen maiden terveyspolitiikkaa, joka ei mitenkään sovi yhteen vapaan markkinatalouden kanssa.

 

 

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen:

Hyödynnämme kaikkia käytössämme olevia välineitä koronaviruksen (#coronavirus) leviämisen hillitsemiseksi, potilaiden auttamiseksi ja sen varmistamiseksi, että Euroopan talous selviytyy kriisistä.
Olen vakuuttunut siitä, että EU pystyy kestämään terveydenhuoltojärjestelmiin ja talouteen kohdistuvat iskut. Kunkin jäsenvaltion on kuitenkin kannettava täysi vastuunsa. Euroopan unionin on puolestaan oltava määrätietoinen, johdonmukainen ja yhtenäinen.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel:

Covid-19-pandemian (#COVID19) aiheuttaman haasteen voittamiseksi tarvitaan enemmän unionin toimia sekä EU:n ja jäsenvaltioiden yhteistyötä viruksen leviämisen hillitsemiseksi ja lääkinnällisten laitteiden riittävyyden varmistamiseksi. Lisäksi on sovittava toimenpiteistä, joilla pyritään lieventämään kansalaisille aiheutuvia kielteisiä taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia.

Annamme täyden tuen terveydenhuoltoalan työntekijöille, jotka tekevät työtä vuorokauden ympäri, jotta covid-19-kriisistä (#COVID19) selvittäisiin. Se on vaikeaa ja vie aikaa, mutta pysymme yhtenäisinä tässä taistelussa.

Euroopan parlamentin puhemies David Sassoli:

Euroopan unioni ja sen talous ovat hyvin vaikeassa tilanteessa. Nyt ei ole pinnallisen sanahelinän aika. EU:n toimielimet valmistelevat parhaillaan uutta toimenpidepakettia, jolla pyritään tukemaan avun tarpeessa olevia maita ja ihmisiä. Nyt ei pidä ryhtyä yksipuolisiin toimiin vaan on tehtävä maailmanlaajuista yhteistyötä.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtaja Luca Jahier:

Nyt olemme unioni tai emme ole mitään. Kaikkien jäsenvaltioiden on yhdistettävä voimansa ja toteutettava yhtenäisiä ja johdonmukaisia toimia. Toimiminen nopeasti ja yhdessä rintamassa on ainoa tehokas ratkaisu meitä kaikkia koskettavaan kriisiin. Euroopan unionin yhtenäisyys riippuu tästä. #Whateverittakes

Alueiden komitean puheenjohtaja Apostolos Tzitzikostas:

EU:n on osoitettava yhtenäisyytensä ja autettava alueita ja kuntia, jotka joutuvat kohtaamaan koronaviruksen (#coronavirus) eturintamassa. Terveysuhkiin keskittyvällä EU:n hätämekanismilla on autettava paikallisyhteisöjä palkkaamaan uusia lääkäreitä, ostamaan lääkinnällisiä laitteita ja tukemaan tehohoitopalveluja.

Annan tunnustusta kaikille paikallis- ja aluejohtajille, jotka työskentelevät ammattitaitoisesti, omistautuneesti ja rohkeasti eturintamassa covid-19-pandemian (#COVID19) taltuttamiseksi. Ajatukseni ovat niiden luona, jotka joutuvat maksamaan henkilökohtaisesti korkean hinnan.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde:

Euroopan keskuspankki on sitoutunut tekemään osansa tukeakseen kaikkia euroalueen kansalaisia tänä äärimmäisen haasteellisena aikana.

Poikkeukselliset ajat edellyttävät poikkeuksellisia toimia. Sitoutumisemme euroon jatkuu. Olemme vakaasti päättäneet käyttää kaikkia välineidemme tarjoamia mahdollisuuksia toimivaltamme puitteissa.

Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell Fontelles:

Koronaviruksen (#Coronavirus) aiheuttama kriisi edellyttää maailmanlaajuista ratkaisua. Kumppaneille ja erityisesti Afrikalle annettavassa tuessa ei ole kyse ainoastaan solidaarisuudesta ja heikoimmassa asemassa olevien auttamisesta, vaan se on myös meidän etumme mukaista. Pandemiaa ei voida taltuttaa vain kotona, vaan se on taltutettava kaikkialla. Jos näin ei tehdä, se tulee takaisin.

YK:n pääsihteerin António Guterresin vetoomus välittömän maailmanlaajuisen tulitauon puolesta on tärkeämpi kuin koskaan. Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia (#coronavirus) voidaan voittaa vain yhdessä ja rauhan vallitessa. Tämä on todellinen taistelu, joka on nyt edessämme. Aseinamme ovat yhtenäisyys ja solidaarisuus. (mr)