ETSK hyväksyi täysistunnossaan 20. helmikuuta 2019 ehdotuksen työjärjestyksensä muuttamisesta siten, että siihen liitetään uusi versio komitean jäsenten käytännesäännöistä. Uudessa työjärjestyksessä ja käytännesäännöissä, jotka tulivat voimaan 15. maaliskuuta 2019, otetaan huomioon myös hiljattain hyväksytty Euroopan parlamentin työjärjestys erityisesti kaikenlaisen häirinnän ehkäisemisen ja torjunnan osalta.

ETSK vahvisti puheenjohtajansa Luca Jahier’n aloitteesta ja kaikkien ryhmien ja hallinnon täydellä tuella periaatteen oikeudesta kunnioittavaan kohteluun työpaikalla ja perusti sisäisen valvontajärjestelmän, jota sovelletaan kaikkeen sellaiseen häirintään, jossa on osallisena komitean jäseniä, ja jonka puitteissa voidaan myös määrätä seuraamuksia.

Jäsenten on allekirjoitettava käytännesäännöt, kun heidät on nimetty tehtäväänsä. Uusia sääntöjä sovelletaan sekä jäsenten ja komitean työntekijöiden välisiin että jäsenten keskinäisiin tilanteisiin. Jäsenen käytöksen vakavuuden mukaan seuraamuksena voi olla muun muassa se, että jäseneltä ”pidätetään väliaikaisesti oikeus toimia esittelijänä, puheenjohtajana tai valmisteluryhmän jäsenenä ja osallistua matkoihin tai ylimääräisiin kokouksiin”.

Lisäksi komitea pitää kiinni ”sukupuolten tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteiden noudattamisesta” ja korostaa, tarvetta varmistaa, ”että naisten edustus kaikissa komitean elimissä on suurempi kuin heidän suhteellinen osuutensa komitean jäsenistössä” (työjärjestyksen 1 artiklan 5 kohta).

Työjärjestys ja käytännesäännöt kokonaisuudessaan ovat piakkoin saatavilla ETSK:n verkkosivuilla. (dgf)