Michel Barnier ETSK:ssa: ”Hiljaisuus on Euroopalle pahinta”

EU:n brexit-pääneuvottelija Michel Barnier osallistui Euroopan talous- ja sosiaalikomitea 540. täysistuntoon esittääkseen yhteenvedon EU:n näkemyksistä brexit-sopimuksesta sekä mahdollisista tulevista skenaarioista.

ETSK:n puheenjohtaja Luca Jahier onnitteli Barnier’ta tehdystä työstä ja korosti, että ETSK on sitoutunut vahvasti tukemaan Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisyhteiskuntaa: ”ETSK on valmistautunut hyvin kaikkiin mahdollisiin tulevaisuuden skenaarioihin ja aikoo lujittaa suhdettaan brittiläisiin vertaistahoihin.”

Barnier varoitti, että EU:n on varauduttava siihen, että sopimusta ei saada aikaan. ”Olipa tulos mikä tahansa, järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan edustajilla on ratkaiseva rooli asiaa koskevan tietämyksen lisäämisessä kansalaisten keskuudessa”, hän totesi.

Varautumisjärjestely

ETSK:n jäsenet kehottivat säilyttämään lujan asenteen suhteessa varautumisjärjestelyyn (”backstop”), jota eräät pitivät Pohjois-Irlannin kannalta toiseksi parhaana ratkaisuna parhaan ratkaisun ollessa pysyminen EU:ssa.

Barnier korosti, että hänen tehtävänään on ratkaista ongelmat EU:n kannalta. ”Emme halua käyttää varautumisjärjestelyä. Sitä voi verrata kotivakuutukseen: sitä maksaa, mutta sitä ei toivo koskaan joutuvansa käyttämään”. Eroa unionista haluaa Yhdistynyt kuningaskunta ja ongelmia Irlannille ja Pohjois-Irlannille aiheuttaa brexit. Varautumisjärjestelyssä on kyse ihmisistä, jotka tarvitsevat turvaa. Ja Irlannin rajahan on myös 27 maan unionin raja sekä sisämarkkinoiden raja. Sen vuoksi kysymys koskee myös EU:ta.

"Brexit ei tuota minkäänlaista lisäarvoa", Barnier totesi lopuksi. ”Meidän ei pidä kuitenkaan sekoittaa brexitin seurauksia sen opetuksiin. Ei pidä myöskään sekoittaa keskenään populismia ja kansalaisten tuntemuksia. Pahinta on hiljaisuus. Meidän on puhuttava suoraan ja käynnistettävä keskustelu. Meillä voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta meidän on jatkettava puhumista, sillä populistit käyttävät hiljaisuutta EU:ta vastaan.” (sma)